Pianokauteni vain jatkuu...
Ludwig van Beethoven: Kuutamosonaatti, esittää Solomon. Pelkkää etunimeään käyttänyt pianisti kadottaa ajan tässä miltei puhkisoitetun sonaatin ensimmäisen osan auvossa. Solomonin soitossa ei ole lainkaan itsetehostusta. Vain musiikkia.
Wolfgang Amadeus Mozart: 15. pianokonsertto. Wilhelm Kempff ja Stuttgartin kamariorkesteri joht. Karl Münchinger. Näin kuuluu Mozartia soittaa pyöreällä mutta läpikuultavalla, helmeilevällä saundilla. Ja näin kuuluu Mozartia säestää, tyylillisellä otteella, kamarimusiikillisesti, ei kuten Karajan, jonka tarjoama tausta Mozartin 20. konsertolle on hymytön kuin Don Giovannin kivipatsas (vaikka sitten 21. konsertossa Lipattin kanssa hän näyttääkin kyntensä). Vrt. Clara Haskilin ja Ferenc Fricsayn esimerkillinen tulkinta teoksesta.
Wolfgang Amadeus Mozart: 11. pianosonaatti. Edwin Fischer. Ilman Turkkilaista rondoakin Mozartin suurin pianosonaatti. Jos joku Mozartin sonaatti soitetaan, se on yleensä tämä. Kuunneltuani Lili Krausin, Solomonin ja Fischerin, se on tämä.
Domenico Scarlatti: Sonaatti Kk. 380, Marcelle Meyer. Jos Horowitz soittaa Scarlattia taivaallisesti, niin on Meyerinkin soitossa taivaallinen rauha, ja aikansa paras pianoäänitys.
Johannes Brahms: Balladi no 4. Wilhelm Kempff. Toista kuin Backhausin kuivan maskuliininen ja Rubinsteinin ryhdikkään ylevä Brahms-pianismi. Todellista cantabilea, kuin kirkkokuoro.
Wolfgang Amadeus Mozart: 9. pianokonsertto (Jeunehomme), esittää Wilhelm Kempff ja Stuttgartin kamariorkesteri, joht Karl Münchinger. Ensimmäisen osan kadenssi on satumainen, ja Kempff ehkä kaikkein suurin kadenssitaiteilija. Ei sen paremmin Ashkenazy kuin Barenboimkaan pystynyt minulle perustelemaan, miksi tämä on paitsi ensimmäinen suuri, myös ensimmäinen merkittävä Mozartin pianokonsertto. Kempffin soitto on luonnollista, lyyristä ja pakotonta. Hänellä on riittävä tekniikka, mutta hän ei briljeeraa sillä yhtään, paitsi vähän kadenssissa.
Ludwig van Beethoven: 13. pianosonaatti "Quasi una fantasia", esittää Alfredo Perl. Perl artikuloi sonaatin äärimmäisen selkeästi, ja teoksen monimutkainen rytmiikka, jota on etenkin finaaliosassa, pysyy esimerkillisesti kuosissaan,
Ludwig van Beethoven: 30. pianosonaatti, esittää Annie Fischer. Fischer soittaa kaikkea erinomaisella maulla, musikaalisesti. Beethovenin soittajana hän on yksi suurimmista. 30. sonaatin jatkuvasti kiihtyvä, epätoivoinen viimeinen osa sopii epätoivoiseksi käyneelle aktivistille tunnusmusiikiksi.
Johann Sebastian Bach: das Wohltemperierte Klavier, I kirja, 4. fuuga, esittää Svjatoslav Richter. Tässä usein terässormisena tunnetun Richterin piano laulaa niin että aika pysähtyy ja ulkomaailma katoaa.
Wolfgang Amadeus Mozart: Pianokonsertto no 20. Clara Haskil ja RIAS-sinfoniaorkesteri joht. Ferenc Fricsay. Haskil on ehkä historian luonnollisin Mozart-pianisti, ja kadenssi on aivan hurja. Ympyrä sulkeutuu: Mozartin 20. pianokonsertto opetti minut kuuntelemaan musiikkia 30 vuotta sitten, ja Fricsayn johtamat Mozartin sinfoniat olivat ensimmäinen kotitaloutemme klassillinen levy, joka avasi padot. Nyt he kohtaavat tässä 20. konserton parhaassa kuulemassani levytyksessä.
Muusikko: Wilhelm Kempff
Säveltäjä: Wolfgang Amadeus Mozart
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti