Kaavoitukseen vaikuttaminen leimataan tavallisesti nimbyilyksi: vastustetaan melkein mitä tahansa omille nurkille suunniteltua ilman että esitettäisiin, minne se sitten tulee, tai ilman että oltaisiin oltu mukana aktiivisesti vaikuttamassa suunnitelmaan. Tällaistahan se on, sillä ei Maankäyttö- ja rakennuslain vallitseva tulkinta muuta mahdollista. Tässä tulkinnassa osallisuus tulkitaan maantieteellisenä lähietäisyytenä. Esimerkiksi käyttö- tai harrastusosallisuudesta ei puhuta mitään, vaikka moni viettää enemmän hereilläoloaikaansa ihan toisella paikkakunnalla kuin missä asuu, jolloin ei ole ihan yhdentekevää esimerkiksi se, miten liikenne- ja ulkoiluolot kyseisellä paikkakunnalla järjestetään.
Kokemukseni mukaan kaavoitukseen voi vaikuttaa ainoastaan antamalla lausunto kaavasuunnitelmaan, poikkeuksena yleiskaavat, joista järjestetään työpajoja, joista niistäkään ei saada mitään konkreettista evästystä, koska näiden työpajojen ideana on legitimoida suunnitelmat osallisuudella. Yleiskaavahan on sen verta yleisluontoinen suunnitelma, että se ei ota suoraan kantaa mihinkään yksittäiseen suunnitelmaan, vaan se on asemakaavatason asia, ja niihin taas ei pääse vaikuttamaan. Osallisuus kultaa kehnonkin käytännön ja huonotkin suunnitelmat.
Olen kaava-aktivistina, joka on muotoillut Kaupunkimetsäliikkeen kannan tästä osallisuustulkinnasta Eduskunnan oikeusasiamiehelle, neuvonut joskus asukasaktivisteja: kannattaisi valita argumenttinsa tarkoin. Ihannetapauksessa tietysti kansalaisen pitäisi tarjota tilalle vaihtoehtoa, missä muualla sitten kyseinen hanke haittaisi yleistä etua vähemmän. Minullekin on tällaista kaupankäyntimahdollisuutta tarjottu, vaikka en tietenkään ole siinä asemassa, että voisin käydä kauppaa.
Hankkeesta valittajan kannattaisi olla koherentti siinä mielessä, että hän valitsisi esimerkiksi sen, keskittyykö enemmän kaavoituksen alle menetettävän alueen arvoon vai sen tilalle kaavoitettavan kohteen arvottomuuteen, kyseenalaistaen esimerkiksi sen arvopäämääränä kokonaan. Samaten kannattaa miettiä, pitääkö luonto- vai virkistysarvoja tärkeämpinä, ainakin itselleen tämä kannattaa tehdä selväksi, sillä samalla ratkeaa se, miten kyseistä aluetta pitäisi hoitaa.
Sitten kannattaisi aina yrittää löytää mahdollisimman yleinen etu. Esimerkiksi käyköön kyseisen alueen yleistettävät luontoarvot tai suosio ulkoilualueena. "Mutta se nyt vain on tärkeä minulle" ei riitä, sillä kaavoittajat näkevät tällaisen argumentin läpi, ja pelkkä vastustaminen on helppo ampua alas läpinegatiivisena nimbyilynä, vaikka muuhun ei oltaisikaan annettu mahdollisuutta, kuten edellä olen perustellut.
Tätä nimbyilyn vaikutelmaa on vaikea välttää, jos vastustettavaan hankkeeseen liitetään keskenään useita, jopa keskenään ristiriitaisia arvoja, vähän samantyyppisesti kuin kaikkein dogmaattisimmilla ydinvoiman vastustajilla, jotka suunnilleen näkevät ydinvoiman aiheuttavan avioeroja. Erityisen selkeästi tämä käy tapauksessa, jossa nimbyjoukko on ollut ehkä suurin, tai ainakin äänekkäin ja vaikutusvaltaisin: Malmin lentokentällä.
Malmin lentokentän tapauksessa ollaan onnistuttu harvinaisen hyvin sekoittamaan pienen harrastajaryhmän ja yleinen etu, ja perustelemaan tämä milloin luonnolla, silloin kulttuurihistorialla. Tätä argumentaatiota voisi kutsua ai niin, vielä sitäkin -tyyppiseksi. Jos kokatessa huomataan, että on vähän tasapaksua, kokeillaan, josko suolaa ja pippuria vielä lisäämällä siitä tulisi jotain. Jos huomaavat, että jokin argumentti ei olkein kanna, keksivät vielä toisenkin. On harvinaisen paksua perustella oman harrastuksen subventio sekä kulttuurihistorialla että luontoarvoilla, ja vielä väittää tämän kulttuurihistorian tukevan luontoarvojen säilymistä. Vai miten muka lentoliikenne voisi olla hyväksi luontoarvoille?
Olisi paljon rehellisempää puolustaa rehdisti vain kulttuurihistoriallisia arvoja - joihin kuuluu myös paikallinen, vakiintunut virkistyskäyttö, ja jos tätä virkistyskäyttöä rehellisesti halutaan puolustaa, sen luonteeseen kuuluu jokamiehenoikeus. Jos Malmin lentokenttäalue kaavoitetaan siten, että sen kiertävä virkistysreitti säilytetään, tämähän vain lisäisi kyseisen virkistysreitin suosiota, jolloin siitä pääsisivät nauttimaan nykyistä useammat. Vai onko kaavoituksen vastustajien tarkoitus rajata virkistyskäyttö vain heille itselleen? Sitäpaitsi, mitä kulttuurihistoriaan tulee, ei ole reilua omia sitäkään: hienosta
lentokenttärakennuksesta voisi nauttia nykyistä useampi esim. kirjastona tai uimahallina kuin nykykäytössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti