2010-luku: juoksujalkaa kuulokkeet korvilla itseäni etsimässä.

Kun kulttuurinen - vaikkei matemaattinen - 10-luku päättyy, on aika tarkastella sen ylä- ja alamäkiä. Jotkut luulevat, että alamäessä olisi kurjaa, mutta siinähän pääsee helpommin tai ainakin pienemmällä vastuksella etenemään, kun taas ylämäki katsoo kuntoisuutta. Ja kuka on sanonut, että elämässä pitäisi päästä pienellä vastuksella? 

Vuosikymmenen aikana on tapahtunut ulkoisestikin paljon, mutta tämä on matka mieleni maisemiin.

2010. Paluumuutin tuoreen eroni jälkeen Oslosta Suomeen. Asutin ensin tuttavani isän omakotitaloa Veräjämäessä talonmiestyyppisellä asevelisopimuksella, Pikkukosken uimarannan vieressä. Sukkuloin joka toisena viikonloppuna 2-vuotiasta poikaani katsomassa Oslossa. Yrittelin tapailla joitakin naisia, ja minulla oli pari lyhyehköä suhdeyritystäkin. Tein selvityksiä nuorten työpajoista, ja tähän liittyvillä tiedonkeruujunamatkoilla oma Suomeni maantiede laajeni. Kirjoittelin vielä tuolloin kaupunkitutkimuksen väitöskirjaa. Kesällä aloin kirjeenvaihdon Sannan kanssa, ja pian kirjeenvaihto syveni seurusteluksi. Sukkulointiin tuli lisäulottuvuus: Oslo-Helsinki-Porvoo.

2011. Muutin Sannan perässä Porvooseen ja vaihdoimme kihlat helposti muistettavana päivänä 11.11.11. Sain sieltä myös töitä, ja edelleenkin voimassaoleva viha-rakkaussuhteeni HUS:in kanssa alkoi. Sen ainoan kerran, kun minut skautattiin mihinkään, niin minut pääkallonmetsästettiin Porvoon Vihreisiin ja suoraan puheenjohtajaksi.

2012. Pekka Haaviston kampanja oli vuoden kohokohta. Pekka antoi paljon uusia tuttavuuksia ja vaihtelevan poliittisen pikku-urani kohokohdan. Pekka yhdisti ihmisiä, ja Porvoossa Pekan tiimoilta yhdistäjänä toimi ihana, ikimuistoinen Jocke Lybeck. Olin myös kunnallisvaaliehdokkaana. Niin sanottu urani tekstinkäsittelijänä alkoi. Kävin Sannan kanssa Istanbulissa. Ikimuistoinen reissu, mahtava kaupunki.

2013. Sairastin heti vuoden alussa elämäni ensimmäisen keuhkokuumeen. Äidilläni ne olivatkin lähes jokavuotisia seuralaisia. Mahdollisuuksien Torin järjestelyissä logistiikka- ja viranomaislupavastaavana tutustuin niihin Porvoon hyviksistä, joita en vielä Pekan kampanjan kautta tuntenut. Siirryin elinkautiseen vankeuteen eli vakinaisen HUS-pestin perässä Stadiin, ojasta allikkoon ruotsinkieliseen lastenpsykiatriaan, jossa virkasuhdettani yritettiin purkaa koeaikana. Siitä alkoi taisteluni HUS:in työsuojelun ja työterveyden kanssa. Poikani muutti Oslosta Suomeen. Muutin rintamamiesidylliin omalla pihalla ja kahdella omenapuulla. Menetyksien vuosi: appiukkoni kuoli. Myös eräs rakas vanha ystäväni kuoli suhteellisen yllättäen, ja olin kantamassa hänen arkkuaan. Onneksi olen jatkanut ystävyyttä hänen poikansa perheen kanssa. 

2014. Elsa syntyi. Tein sekä kävellen että juosten pitkiä lenkkejä Elsan kanssa, sillä muuten hän ei oikein osannut nukahtaa. Työurani via dolorosan huipentuma siinä mielessä, että kaikki tuntui lopullisesti kärjistyvän, ja osoittauduin tekemääni kroonisen kyvyttömäksi . Ei pidä unohtaa, että vuoteen tosiaan mahtui hyvääkin; Elsan lisäksi virallistin suhteeni kihlattuuni, ja menin elämässäni toisen kerran naimisiin.

2015. Minut ulkoistettiin lastenpsykiatrialta puoleksitoista vuodeksi suojatyöhön. Sain oman työhuoneen Kätilöopistolta, jossa sain olla rauhassa. Sieltä käsin sovin lounastreffejä jotten tyystin mökkihöperöityisi, vaikka mökkihöperöitymiskynnykseni onkin aika korkealla.

2016. Sukkulointia olemattomien töiden perässä Helsingissä. Toisaalta sain itseni aika hyvään fyysiseen kuntoon. Etsin sisältöä elämääni todettuani, että teen ilman politiikkaakin riittävästi kompromisseja, ja kun työkään ei tarjonnut sisältöä, etsin itseäni, korvillani vuorotellen sanelu- ja musiiikkikuulokkeet. Suhteellisen pitkällinen asunnonetsintä päättyi, ja muutimme Kevätkumpuun lisäneliöiden perässä.

2017. Siiri syntyi, ja Kätilöopiston kauteni päättyi. Tuhlaajapoika palasi tekstinkäsittelyyn. Olin osallisena mielenkiintoisessa prosessissa, jossa opin itsestäni paljon uutta, mutta toisaalta moni aavistus itsestäni sai nimen ja muodon. Sain Asperger-diagnoosin neuropsykiatrisessa tutkimusjaksossa. Oikea polvi vähän reistaili. Aloitin Mahler-blogin, jossa käyn läpi Mahlerin sinfonioiden levytyksiä, ja tässä projektissa tutustuin esim. kapellimestari Jascha Horensteinin serkkuun.

2018. Minut valittiin 1. varatyösuojeluvaltuutetuksi, mikä antoi minulle kaipaamaani integriteettiä  puuduttavassa päivätyössäni ja ajoittaista vapautta siitä. Olin ammattiliittoni JHL:n edustajistoehdokkaana, ja Vasemmistoliitto aloitti flirttailun kanssani, mihin flirttailuun aika ajoin olen itsekin vastannut. Kesäloman jälkeen aloitin opintovapaalla luonto- ja ympäristöalan opiskelut Stadin ammattiopistossa, mikä osoittautui todella antoisaksi an sich. Tulin saamaan todella paljon uusia, antoisia tuttavuuksia pitkästä aikaa, ja tähän asti paljolti fiilistelypohjainen metsän ihasteluharrastukseni sai aivan uusia välineitä. Aloin erottamaan puita metsältä. Hankin itselleni vaivaisenluun.

2019. Vuosikymmenen tapahtumarikkain vuosi. Kiertelin rinkan ja termoksien kanssa metsiä, tutkien metsien luontoarvoja Helsingissä, Vantaalla ja Loviisassa, kartoitin liito-oravia, keskeytin Raide-Jokerin tunnelityömaan Pajamäessä ja valmistuin joulun kynnyksellä kahden ensimmäisen joukossa Helsingistä luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Pyhiinvaeltelin omiin lempiluontokohteisiini, ikäänkuin taltioimassa maisemaa oman mieleni sisäiseksi maisemaksi vähän samaan tapaan kuin ennen Ullanlinnasta Kannelmäkeen muuttoani 9-vuotiaana. Kävimme Hangon Bengtsårissä perheleirillä. Olin kolmessa työharjoittelussa Porvoon Klubitalolla, Kumpulan koulukasvitarhalla ja Kierrätyskeskuksessa, jossa toivon voivani jatkaa työskentelyä edes keikkaluontoisesti. Lisäksi suoritin keruutuoteasiantuntijan (jo aiemmin harrastamieni sienten lisäksi marjat ja yrtit) pätevyyden.

2010-lukuun mahtuu paljon hyvää: perhettä, vanhoja ystäviä ja uusia tuttavuuksia ja luontosuhteeni syventymistä.  2010-luvun aikana olen myös hankkinut arpia polttamalla siltoja ja problematisoimalla suhdettani: ensimmäiseen omaan perheeseeni, työnantajaani ja politiikkaan. Keski-iän kriisi on nostattanut pintaan ajoittaista äkäisyyttä, ja henkilökohtaisten ominaisuuksieni rajat ovat tulleet monessakin kohtaa vastaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Tähän asti olen jotenkin onnistunut luovimaan, kompensoiden puutteitani - ainakin työelämässä olen näin menetellyt – mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. 

Kun minä katoan metsään, unohdan autuaasti tämän peipon laulua kuunnellessani, jolloin aika katoaa. Näin meni vuosikymmen, ei kuitenkaan aivan kadonnut.

Miten teet itsestäsi vieläkin huonomman työnhakijan?

Olen juuri saamassa toisen tutkintoni valmistumisen merkiksi paperit käteen. Minusta tulee jo käydyn yliopistollisen VTM-tutkinnon lisäksi opistoasteinen luonto- ja ympäristöneuvoja (tai mitä ne asteet nykyään ovatkaan, kun kaikkea pitää kutsua hienommaksi).

Aivan viimeisenä opintosuorituksenani viilasin opinto-ohjaajan kanssa yleisen suosituksen mukaisesti ansioluetteloani hieman lyhyemmäksi. Olen kokenut tämän suosituksen ahtaa koko inhimillinen historiansa ja osaamisensa kahdelle sivulle väkivallanteoksi itseäni kohtaan. Tämä amputaatio pitäisi suorittaa poistamalla ansioluettelosta kaikki yli 10 vuotta vanha. Toisaalta samanaikaisesti siihen ansioluetteloon ei myöskään saisi jäädä aukkoja, koska ne likaavat hakijan päämäärättömäksi ja/tai velttoilijaksi.

Jos noudattaisin neuvoa, tällöin suuri osa edustavimmasta, koulutustani, mielenkiinnonkohteitani ja osaamistani edustavista tehtävistä karsiutuisi pois. Olisin akateeminen osastonsihteeri ja tekstinkäsittelijä, ja pitkäksi aikaa koulutusta vastaamattomiin tehtäviin juuttuminen ei sekään kuulemma näytä hyvältä.

Sitten siihen ansioluetteloon pitäisi mahduttaa myös harrastuksia, lyhyt yleisluontoinen kuvaus (pitsaus??) itsestä, kieli- ja atk-(kohdallani lienee asianmukaisempaa puhua atk:sta kuin ict:stä)taidoista ja suosittelijoista, niistä jotka ovat vielä hengissä. Joidenkin koulukuntien mukaan myös valokuva, mikä harvoin lienee meriitti, mies kun tulee tähän ikään.

On annettava tunnustus opolle haasteellisessa raakkaamistehtävässä, sillä hän onnistui raakkaamaan sankarillisessa operaatiossaan alun viidettä sivua kolmeen, paremmin kuin yksikään tähänastinen konsulentti, IRL tai virtuaalinen. Nyt kun saan paperit käteen, voinkin aktiivisesti unohtaa minulle opetetun.

Tästä lähtien aion nimenomaisesti, tahallaan, vasiten ja tuottamuksellisesti kerätä rivejä ansioluettelooni, eritoten niitä, jotka pidentävät sitä entisestään ja joiden yleinen käyttökelpoisuus ja sovellettavuus aukeaa vain niille, jotka ansaitsevat saada minut töihin. Tämän teen kapinoidakseni yleiseen käyttöön pesiytynyttä instrumentaarista utiliteettiajattelua, ja tämä kapinointi toimitetaan opiskelemalla apokryfiasioita. Tietysti ihan myös siksi, että opiskelu on an sich hauskaa. Aloitinkin eilen bislaman opiskelun.

Kuinka vaikeaa on VR:n lähiliikenteessä matkustaminen

Jotta minua ei voisi leimata konservatiiviseksi mielensäpahoittajaksi, jonka mielestä kaikki oli ennen paremmin, todistan nyt sekä etten ole, ja ettei ollut. Ainakaan valtion rautateiden lähiliikenteessä.

Mikä on nyt paremmin, joskin varauksin:

Lähijunaan saa pyörän mukaan. Tosin sitä ei voi tietää, mihin kohtaan fillarivaunu pysähtyy, ja joskus voi käydä niinkin, että jos pyöräilijä ei ole riittävän nopea jaloistaan - ja laiturilla pyöräileminenhän on kielletty - niin juna on jo ehtinyt lähtemään ja jättämään ennen kuin oikea vaunu on löytynyt.

Mikä oli ennen paremmin:

Juna-asemien infotauluista ei voi päätellä, millä asemilla junat pysähtyvät. 

Tässä yhtenä aamuna olin matkalla Koivukylään. Tiedän, missä ja millä suunnalla se on ja että se on matkalla Keravalle. Se ei kuitenkaan käynyt ilmi Oulunkylän aseman opasteista, että pysähtyykö Keravan juna Koivukylään. Jos puhelimeni akku olisi ollut tyhjänä, en olisi tiennyt mihin junaan uskaltaa hypätä, etten päätyisi aina Keravalle saakka, mistä olisi tietysti seurannut palaverini kannalta ohari, mutta mikä vielä vakavampaa, joukkoliikenteen tarkastusmaksu. Ilmeisesti niitä maksuja onkin tarkoitus rohmuta sillä että pahaa-aavistamattomia matkustajia astuu vääriin juniin.

Vyöhykeuudistus. 

Se on tosin plussaa, että entistä suuremmalle alueelle pääkaupunkiseudulla pääsee halvemmalla, mutta satunnaisen matkailijan on mahdoton arvailla, mille vyöhykkeelle hän on menossa ja millä hän on lähtiessään. Eikä siinä ole mitään logiikkaa, että jos matkustavainen matkustaa yhden vyöhykkeen sisällä, kuitenkaan hän ei voi leimata matkansa mukaisesti vaan on pakotettu leimaamaan kaksi vyöhykettä. Tätä satunnainen matkailija - kuten ulkopaikkakuntalainen tai turisti - ei voi tietää. Sitäkään hän ei voi tietää, että jos hän on jo selvittänyt, että sekä lähtöpiste että määränpää ovat molemmat esimerkiksi B-vyöhykkeellä, niin käyttäessään lentokenttäjunaa hän pakostakin joutuu matkustamaan C-vyöhykkeen läpi, ja vaikka hän ei jäisikään pois junasta C-vyöhykkeellä, hän pakostakin joutuu leimaamaan BC. Ymmärtänevätköhän lipuntarkastajat yskän, jos matkustavainen ilmaisee toimineensa tietämättömänä vyöhykekäytännöistä, semminkin kun aiemman kokemukseni mukaan matkustaja eli lähiliikenteen asiakas on lähtökohtaisesti väärässä.

Väärän vyöhykkeen valitseminen menee asiakkaan tappioksi

Vyöhykelippujen käyttö on myös todella kankeaa sellaisessa tapauksessa, jossa sattuu vahingossa valitsemaan väärät vyöhykkeet. Tällaisistä tapauksista ei selviä maksamalla halvemman ja kalliiimman lipun erotusta kuten aikaisemmin, vaan tilanne menee matkustajan tappioksi hänen joutuessaan ostamaan esimerkiksi jo ostetun AB-lipun lisäksi BC, kun pelkkää ceetä ei myydä.

Lippuja ei saa ostaa enää junista

Kaikki kansalaiset - kuten luottotietonsa menettäneet, alaikäiset ja eri syistä holhouksen alaiset eivät voi saada luottokorttia, jolla ostaa matkalippuja. Eivät edes pankkikorttia. Kaikilta asemilta ei myöskään löydy R-kioskeja tai lipunmyyntiautomaatteja, joten jos matkustavainen vaikka eksyy ja huomaa sijaitsevansa tällaisella asemalla, hän ei pääse minnekään. Vaatimus älypuhelimen tai pankkikortin omistamisesta syrjäyttää osan kansalaisista. Eivätkä kaikki edes osaa käyttää näitä; kaikki vanhukset, kehitysvammaiset tai eri syistä toiminnanohjauksellisia haasteita kokevat, joille uusi tekniikka merkitsee henkilökohtaista kriisiä, koska se muuttaa toimintatapoja.

Aikataulutietojen kaivaminen on todella vaikeaa

Loogiselta tuntuisi, että jos palvelun tarjoaa VR, niin silloin myös tiedon aikatauluista tarjoaisi VR. Tekee matkustajalle hankalaksi käsittää, että VR:n palvelun tarjoaakin HSL, joka sitäpaitsi oli vielä joitakin vuosia sitten HKL/YTV. Reittioppaasta tietoa kaivettaessa saa oikean aikataulutiedon lisäksi myös roppakaupalla turhaa tietoa esimerkiksi vähän sinnepäin tai parin mutkan ja vaihdon kautta kulkevista busseista, vaikka olisikin hakenut tietoa vain junista.

Eikä niillä aikataulutiedoilla kyllä paljoa tekisikään

Satunnaisotokseni lähijunista antaa näppituntumaksi sen, että junat myöhästelevät entistäkin enemmän. Bussit ovat luotettavampia, ainakin lähiliikenteessä. Siksi raideliikennebuumia onkin vaikea käsittää. Sitäpaitsi junia, metroja ja (pika)ratikoita on paha ohjata poikkeusreiteille kantakaupunkia lukuunottamatta mahdollisten tietöiden tai onnettomuuksien sattuessa.

Pääseekö junaan pyörätuolilla tai yksinhuoltaja lastenrattaidensa kanssa?

2006 tai 2007 minun piti selvittämän sähköpyörätuolia käyttävälle henkilölle, mitkä silloisista M-junista olisivat matalalattiajunia. Silloin löysin tiedon sattumalta pitkällisen yritys-erehdys -googlaamisen jälkeen. Nyt tietoa ei ole senkään vertaa saatavilla. Jos perusoletuksena sattuisi olemaan esimerkiksi palveluntarjonnan yleinen esteettömyys, suosittelen Keran aseman tarkistamista. Siitä voisi englanniksi varoittaa "mind the gap".

Ei saisi olla näin vaikeaa.

Joukkoliikenteen käyttö ei saisi olla näin vaikeaa. Jo ilmastonmuutoksenkin hillitsemiseksi, joukkoliikenteen käyttökynnystä tulee madaltaa, ei kohottaa. Joukkoliikenteen käytön tulee olla paitsi liikunnallisesti, myös kognitiivisesti mahdollisimman esteetöntä. Haluavatko HSL:n omistajakunnat lisätä joukkoliikenteen käyttöastetta vai eivät, vai haluavatko he ajaa ihmisiä autoilemaan?

Minua eivät saa häädettyä autoilijaksi. Minä käytän mieluummin fillaria tai bussia.

Asiat eivät selviä asiakaspalvelusta

Viikonvaihteen (Uusimaa-lehden) kolumnissa jätehuoltoyhtiö Rosk'n' Rollin toimitusjohtaja väitti, että jos jokin jätehuoltoon liittyvä asia jää askarruttamaan, silloin kannattaa soittaa asiakaspalveluun. Ilmeisesti tosiaan kannattaa.

Viime talvena opiskellessani jäte- ja kierrätysneuvonnan kurssia kävin sähköpostikirjeenvaihtoa mainitun asiakaspalvelun kanssa kysyäkseni, miten ajokortittoman asiakkaan tulee menetellä vaarallisen jätteen kanssa, sen kierrätyspistettä kun ei löydy mistään muualta kuin Domargårdin jäteasemalta, jonne ei pääse joukkoliikenteellä mistään.

En saanut vastausta. Sen sijaan sain analyysin omista luonteenpiirteistäni, hakiessani koulutustani tukeviin kesätöihin jäte- ja kierrätysneuvojaksi. Saamani palautteen mukaan kesätyöt jäivät saamatta haastavuuteni takia, mutta edelleenkin vastaus jäi saamatta. Paras saamani vaihtoehto oli rikkoa jätelakia ja dumpata salaa vaaralliset jätteet sekajätteeseen.

Kysynkin nyt avoimesti tällä palstalla toimitusjohtajalta: miten hoitaa ajokortiton asiakas vaarallisen jätteen kierrätyksen? Uskon vastauksen palvelevan muitakin ajokortittomia asiakkaita, ajatellaanpa vaikkapa yksinasuvaa vanhusta, jonka kellariin olisi sattunut jäämään vaikkapa remontin jäljiltä maalipurkkeja.

Mielipidekirjoitukseni julkaistiin Uusimaa-lehdessä tiistaina 15.10.

Michael Perukangas
tuleva luonto- ja ympäristöneuvoja

Huonoa ja hyvää veronmaksajien kukkarolla käyntiä

Kansanedustaja Heikki Vestmanin (kok.) mielipidekirjoitukseen Uusimaassa maanantaina 23.9. tulee todellakin suhtautua mielipidekirjoituksena hänen syyttäessään nykyhallitusta keskiluokkaisten palkansaajien verorasituksen lisäämisestä. Ilmeisesti Vestmanille kelpaa erinomaisesti edellisen hallituksen aikaansaama työnantajamaksujen siirto palkansaajille, joka on syypäänä tähän Vestmanin mainitsemaan lievään palkansaajien (nk. keskituloisten, pienituloisten käteen jäävä rahamäärä itse asiassa hieman kasvaa, mutta he eivät ole Kokoomuksen äänestäjiä joten ei heistä väliä) lisääntyvään maksutaakkaan.

Jos keskiluokalla jääkin muutamia euroja käteen vähemmän, se on Vestmanin edustaman poliittisen ryhmittymän syytä. Valtiovarainministerinä viime hallituksessa oli nimittäin Petteri Orpo, Kokoomus. Koen velvollisuudekseni muistuttaa tästä huonomuistista kansanedustajaa. Tai sitten kyse on ideologisesta valinnasta, jollaisia Kokoomus ei omien sanojensa mukaan tee, jos kerran on olemassa parempia ja huonompia veronmaksajan kukkarolla käyntejä: verotus, jolla rahoitetaan myös kokoomuslaisten kuluttamia liikenneväyliä ja koulutuspalveluita on huono ja työnantajamaksujen lykkääminen pieni- mutta myös keskituloisille palkansaajille taas on hyvä syy heikentää palkansaajien ostovoimaa ja kulutuskysyntää.

Oikeastihan Kokoomuksessa on kannatusta tasaverolle tai pikemminkin verotuksettomuudelle, mutta Vestmanilla on sentään sen verran poliittista hoksnokkaa että sitä hän ei kehtaa sanoa. Jos nimittäin haluaa myös sen alemman keskiluokan äänet, Sari Sairaanhoitajahan on hypännyt kelkasta jo ajat sitten muun naisvaltaisen julkisen sektorin tavoin (yllättävää sinänsä, että Vestman kehtaa myöntää keskiluokan olemassaolon, sillä tavallisestihan Kokoomus kieltää yhteiskuntaluokkien olemassaolon).

Kirjoitus julkaistiin Uusimaa-lehdessä lauantaina 28.9.

Peräkärrypyöräilijä on lainsuojaton

Pyöräilijöihin kohdistuu ainakin somepalstojen perusteella suunnatonta inhoa siinä määrin, että jotkut ovat tyytyneet ristimään pyöräilevät ihmiset lyhyesti vain "kalsareiksi". Kyllä minäkin etäisesti tunnistan tämän heimon, joiden tieltä yritän väistyä mahdollisimman nopeasti, vaikka poljenkin ympärivuotisesti. Minulle pyöräily on toissijaisesti hyötyliikuntaa ja ensisijaisesti lähi- ja syöttöliikennettä, siis liikennettä.

Ehkä joitakin harmittaa se, että nämä yleensä miespuoliset pyöräilijät ehtivät heitä itseään (autolla eteneviä) nopeammin alle 10 kilometrin matkalla, samalla tavallaan nöyryyttäen heidät. Vähän paremmin sanallistettu pyörävihan syy on joidenkin pyöräilijöiden liikennesääntöjen tietämättömyys. Ehkä pyöräilijöillekin voisi järjestää kursseja liikennesäännöistä, mutta se ei ole pyöräilijän vika, että hän nyt vaan ei joka paikassa pysty noudattamaan niitä sääntöjä tekemättä joka tapauksessa väärin.

En ole katsellut toista kotikaupunkiani Helsinkiä sillä silmällä, koska siellä olen sellainen verkkainen sooloukkopyöräilijä, mutta ainakin Porvoossa kuvan esittämä asetelma on normi. Tämä sattuu olemaan Kevätkummuntieltä. Keskikorokkeen leveys tapaa vaihdella sellaisen 1 ja 2 metrin välillä. Usein se on alle 1,5 metriä leveä. Jos pyöräilijän pitää aina väistää autotien ylittävällä pyörätien jatkeella autoja, minne tässä voi väistää sellainen pyöräilijä, jonka ajoneuvo on yli puolitoista metriä pitkä?

Sitä nimittäin jokainen aikuistenpyörä on, puhumattakaan sellaisista yhdistelmäajoneuvoista kuin tavara-, laatikko- ja peräkärrypyöristä, joiden pituus herkästi lähentelee pikkuauton 3-4 metrin pituutta. Jos pyöräilijä onkin ensin katsonut vasemmalle todeten ettei autoja näköpiirissä ehtien keskikorokkeelle, johon hän sitten joutuu pysähtymään koska oikealta tulee toinen auto, minne peräkärrypyöräilijä sitten väistää jos vasemmalta tuleekin auto silloin kun hän odottaa sen oikealta vasemmalle ajavan auton menemistä? Pitääkö tässä kohtaa mennä poikittain, ja pitääkö tämä toimittaa silloinkin kun tuon keskikorokkeen joutuu jakamaan kävelijän tai toisen pyöräilijän kanssa? Vai onko tarkoitus että peräkärrypyöräilijä voi ajaa vain pimeän aikaan, jolloin autoliikenne lähes loistaa poissaolollaan (mutta on silloin usein vaarallisen paljon ylinopeaa, niinkuin se ainakin Kevätkummuntiellä vaarallisen usein on?)

Jos minä talutan pyörääni keskikorokkeella varustetun kadun yli, en yleensä ehdi kuin keskikorokkeelle jolloin aiheutan kaksinkertaisen potentiaalisen vaaratilanteen molemmilta puolilta tulevien autojen kanssa. Niin että turha on pyöräilijöitä syyttää, jos he näissä tilanteissa pyrkivät oikomaan liikennesääntöjä ja ajamaan samalla vauhdilla kerralla koko kadun yli, vaikka oikeasti pitäisi pysähtyä odottelemaan ja kaikkein oikeimmin, taluttaa. Vai onko tarkoitettu niin että peräkärry- tai laatikkopyörällä ei ole mitään asiaa liikenteeseen?

Kaikki on palvelua mutta sitä ei saa mistään

Jo omista kouluajoistani alkaen on sanottu olevan käynnissä toinen aalto siinä, millä elinkeinolla ihmiset elättävät itsensä. Kun ensimmäisessä aallossa muutettiin maalta kaupunkiin ja alkutuotanto korvautui teollisuudella, nyt toisessa aallossa teollinen tuotanto korvautuu jälkiteollisilla palveluilla. Tosin siitä eivät puhuneet mitään, että samalla palvelun käsite kärsi inflaation, eikä sitä palvelua oikein saa mistään, kun kaikki vain pallottelevat vastuuta toisille toimijoille, joille he esimerkiksi ovat ulkoistaneet osan jotain, joka aikaisemmin saattoi peräti muodostaa heidän ydinliiketoimintansa tai ainakaan se ei siitä ollut irroitettavissa.

Olen kasvanut sellaisen sukupolven sosialisoimana, joka on tottunut odottamaan palvelua, joka huomioi asiakkaansa henkilönä ja hänen tarpeensa kokonaisuutena. Sellaista, että asiakkaan ei erikseen tarvitse huutaa tiskillä että ettekö tiedä kuka minä olen? Asiakas! Luulisi, että jos kerran markkinalogiikalla toimitaan, kannattaisi sitten kilpailla palvelulla.

Palvelusta on tullut jätekategoria, jonne sijoitetaan kaikki se, jolle ei löydy muuta paikkaa. Kun ei ole maataloutta tai teollisuutta, sen on pakko olla palvelua.

Pelkästään tämän yhden päivän aikana on sattunut monenlaisia asiakaskohtaamisia, jotka ovat antaneet aiheen epäillä palvelukäsitteen inflaatiota. Aloitan aamuisesta matkastani Savonlinja-nimisen bussiautoyhtiön kyydissä Porvoosta Helsinkiin. Iäkkään rouvashenkilön pyytäessä voida jäädä Kulosaaressa aikaisemmalla Itäväylän pysäkillä, koska Matkahuollon kaukoliikenteen pysäkiltä hän ei rollaattorinsa kanssa pääse pois ilman apua - luiskasta huolimatta pysäkki on niin korkealla, että kulma on vaarallisen suuri - eikä tämä tietenkään ollut mahdollista. Ei joustavuudesta tietoakaan. Kun täti sanoi viimeksi joutuneensa odottamaan paikassa puoli tuntia ennen kuin joku sattui auttamaan, niin ei puhettakaan että kuljettaja olisi esimerkiksi mennyt auttamaan. Ja kun halusin jäädä Junatien pysäkillä pois, kommentoiden että aikaisemmin Junatien pysäkki oli sijainnut toisessa paikassa, tähän kuljettaja totesi jo mummosta valmiiksi palvelualttiiksi latautuneena, että "sano se Matkahuollolle".

Kävin aivan liian kevyen kenttälounaan - minä en toimi sänkkäreillä - McDonaldsissa, koska sieltä ainakin tiedän, mitä saisin. Ja miten. Niin ainakin luulin. Paitsi tässä laitoksessa, joka sijaitsee Vallilassa, Teollisuuskadun ja Aleksis Kiven kadun välisessä kolmiossa. On käsittämätöntä, että tämä laitos on saanut Vironniemeen rakennusluvan; siellä kun on myyntitiski vain autoille. Jos haluaa ostaa ilman autoa, niin pitää joko ostaa ensin auto tai sitten lyntätä itsensä palvelutiskille auton ja tiskin väliin, kävellä autokaistaa. Pyörille ei tietenkään löydy parkkia, eikä kävelijöille kaistaa, sillä sen ovat sähköpotkulaudat vallanneet.

Kun sitten kysäisin asiakaspalvelijalta, missä täällä voi ostaa ilman autoa, hän ei ymmärtänyt ensin kysymystä. Kun sitten toistin kysymykseni hieman hitaammin, hän sanoi että täällä on automaatti. Sitten vielä piti löytää sellainen automaatti. Enhän voinut ymmärtää, että sellainen olisi kaksiulotteinen skriini, sillä luulin sitä ensin mainokseksi jos jokin litteä roikkuu katossa. Sitten kun lopulta onnistuin tekemään tilauksen, ehdin tökkäämään pankkikortin sisään varmaankin neljään kertaan ennen kuin ruudulla luki sellaista josta ymmärsin että vielä piti hyväillä ruutua vähän lisää.

Tilaus oli tehty. Jäin sitten odottelemaan. Odottelinkin kaksikymmentä minuuttia, seuraten noutotiskin yläpuoliselta taululta reaaliaikaisesti tilaukseni statusta. Kun lopulta kahdenkymmenen minuutin istukselun jälkeen tilaukseni poistui sarakkeesta "tehdään", se ikään kuin katosi bittiavaruuteen, sillä se ei ilmestynytkään siihen toiseen sarakkeeseen joka kertoi valmiit tilaukset. Kun sitten menin tiskille kysyäkseni että saanko rahani takaisin tilauksesta joka on kadonnut, sitten "asiakaspalvelija" suvaitsi kuuluttaa että 158. Mikä oli tilaukseni numero. Minä kun luulin, että McD on pikaruokala. Ainakaan palvelulaitos se ei ole. Pikemminkin hampurilaistehdas, joka onkin vielä elinkeinoevoluution aikaisemmalla askelmalla kuin mitä se väittää.

Viimeisenä pisarana kotiin saavuttuani minua odotti kaksi kirjettä perimistoimistolta. Soitin alkuperäiseltä laskuttajalta eli Porvoon Energialta, että mitä ne nuo olivat. Asiakas"palvelun" sentraalisantra ja kerran Samikin käänsi minut aina jo kesken ensimmäisen lauseeni eteenpäin, ja aina palasin keskukseen. Kunnes kolmannella kerralla puhe-elimen toiseen päähän sattui vähän aikuisempi ihminen, joka osasi heti informoida että sillei hämäävän pahaenteisesti heillä tosiaankin perimistoimisto lähettää myös alkuperäiset laskut. Ei ihme, ettei niitä tunnista laskuiksi, saati Porvoon Energian jos kuoressa lukee Ropo Capital. Se ei ole Porvoon Energia.

Sitä luulisi, että jos ottaa yhteyttä firman asiakaspalveluun, siellä osattaisiin tällaisen ydinliiketoiminnan prosessi kuin kotitaloussähkön laskutus vaikka unissaan. Mutta näköjään on sähköyhtiön laatuprosessissa kehittämistä, jos tieto yhden osaprosessin ulkoistamisesta ei olekaan saavuttanut asiakaspalvelijoista kuin 1/3.

Sain siis tänään paljon palvelua. Tai siis pikemminkin olin sitä saamatta.

Tahdon HKL:n reittikartan takaisin

Rakastan karttoja, jopa siinä määrin että 26-vuotiaaksi ostin aina kartan vieraillessani itselleni uudella paikkakunnalla. Helsingissä repussani kulkee aina pääkaupunkiseudun ulkoilukartta, jos sattuisin joutumaan tilanteeseen, missä minun pitäisi selvittää itselleni reitti itselleni uuteen osoitteeseen. Aika harvoin tällaista tilannetta tulee eteen, sillä olen sentään pyörällä tutkinut lähes koko seudun. Ihan näitä uusia asuinalueita en tunne; Kivikkoja, Alppikyliä ja kaiken maailman -peltoja, mutta muuten. Tämän lisäksi minulla kulkisi vielä mukanani toinen kartta, jos sellaisen vielä saisi: HKL:n (olen kyllä tietoinen, että sitä ei enää ole, eikä YTV enää vastaa jätehuollosta, vaikka kivikautisuuteni tässäkin muutoin paljastan) reittikartta, joka selvittäisi kaikkien julkisten kulkuvälineiden reitit.

En pidä suuntauksesta, jossa kaikki toimii ns. älypuhelimella, millaiseksi esimerkiksi HKL:n seuraajan HSL:n reittiopas on suunniteltu. Kyllähän puhelin kertoo sen seitsemän vaihtoehtoa, miten pääsen osoitteesta A osoitteeseen B, mutta mitäs jos en tiedäkään osoitteita, vaan paikan, kaupunginosan tai alueen? Aina ei nimittäin kartalla lähimmäs vievä reitti ole lyhin saati nopein.

Reittikartasta saisin selville yhdellä silmäyksellä, mikä matkustusmuoto minun kannattaa valita, jos haluan esimerkiksi lyhentää reittiäni Mellunmäestä Itäväylän varrelta Vanhaan Vuosaareen, tai jos haluaisin Vallilasta Maununnevaan Tähän hsl-sovelluksien intelligenssi ei taivu: jos tiedän, että esimerkiksi Pakilasta pääsee kävellen muutamassa minuutissa Maununnevaan, tällaisen ratkaisun tekemistä auttaisi jos voisin yhdellä silmäyksellä hahmottaa kokonaisuutena sekä seudun, maaston että kaikki matkustusvaihtoehdot. Tähän paperinen reittikartta oli suvereeni: yhdellä vilkaisulla sain haluamani informaation, jonka perusteella saatoin päätellä kannattiko ottaa bussi, bussi ja bussi vai fillari. Tämän laskelman olisin ehtinyt tekemään moneen kertaan siinä ajassa kun alan ensin selvittelemään lähtöpisteeni ja määränpääni osoitetta.

Haluan HKL:n reittikartan takaisin!

Luontoarvojen vähättelyä ja piilottelua Pajamäessä

Valtakunnan päälehti on viime aikoina otsikoinut Pajamäen asukasyhdistyksen ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen hidastavan Raide-Jokerin tunnelitöitä Pajamäessä. On syytä tarkentaa, mistä hankkeessa ja sen kriittisissä kohdissa oikein on kysymys.

Raide-Jokerin vastustamisesta ei ole kysymys, sillä hankkeen hyödythän ovat selkeät. Jos Jokerin reitti kulkisi Takkatietä pitkin, koko kiistalta oltaisiin vältytty. Haluamme vain, että luonnonsuojelulakia kunnioitettaisiin, eikä luontoarvojen kartoittaminen, esittäminen ja todistelutaakka jäisi asukkaiden kontolle, ja moneen kertaan varmennetuille ja dokumentoiduille luontoselvityksille pannaan palttua tai ne unohdetaan sadanviidenkymmenen sekuntin matka-aikasäästön tähden.

Näin on käymässä Pajamäessä, jossa minä ja moni muu on tehnyt viime kevään ja tämän kesän aikana havaintoja, joiden mukaan liito-oravan reviiri on laajentunut Pajamäessä Jokeri-tunnelin molempien suuaukkojen ympäristössä. Nämä uudet papana- ja pesähavainnot eivät ole kelvanneet kultalautasellakaan tuotuina sen kummemmin Ely-keskukselle kuin Helsingin hallinto-oikeudellekin, jotka kenties tarkoituksellisesti jättävät nämä havainnot huomiotta. Mutta eivät alueen luontoarvot liito-oravaan tyhjene; Patterinmäellä on arvokas kallioketo ja Jokerin läntinen suuaukko tulisi tärvelemään vaahteralehdon, joka täyttää luonnonsuojelulain kriteerit, onhan siellä viitisenkymmentä runkopaksuista vaahteraa rajatulla alueella. Ely-keskukselta on käsittämätöntä saivarrella, ettei vaahteralehto olisi luonnollisesti syntynyt, eihän sitä ole istutettukaan.

Taannoinen päätös lakkauttaa alueelliset ympäristökeskukset on ollut onneton, ja Ely-keskukset ovat kuin pukkeja kaalimaata vartioimassa. Valtiovallassa on muuallakin osattu erottaa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta, mutta vaikuttaa vahvasti siltä, että Ely-keskuksessa edetään L-kirjain eli liikenne edellä, ja liikenteellisiä tarpeita odotellen rauhoituspäätöksien kanssa sopii kitsastella.

Epäilemme myös suuresti Raide-Jokerin allianssin luontoasiantuntijoiden luontoasiantuntemusta, jos he eivät korviaan lotkauta niin Helsyn, Pajamäki-seuran kuin useiden yksittäisten luontoarvioijien selvityksille. Allianssin ylimielisyys on myös pöyristyttävää, sillä he olisivat olleet valmiita aloittamaan puunkaadot vaikka valitus hallinto-oikeuteen oli vetämässä. Muistinkin kanssa on niin ja näin, jos he Hesarin jutussa väittivät ettei tarkoitus ollut koskaan kaataa puuta lintujen pesimäaikaan, vaikka hyvin on tiedossa, että puunkaadon oli määrä alkaa jo toukokuussa.

Nämäkin puut merkattiin kaadettaviksi jo toukokuussa sinivärillä. Alunperin puunkaatojen piti alkaa jo toukokuussa. On aivan turha heittäytyä muistamattomaksi.

Raide-Jokerin prosessi ei ole kunniaksi sen paremmin Helsingin kaupungille, Ely-keskukselle kuin Raide-Jokeri -allianssillekaan. Tällaisena se on Maankäyttö- ja rakennuslain hengen ja luonnonsuojelulain kirjaimen vastainen.

Kirjoitus on lähetetty Hesarin mielipidesivulle.

Michael Perukangas, tuleva luonto- ja ympäristöneuvoja, kaupunkimetsäaktiivi

Raiteet voittavat metsät 100-0

Apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki herkesi runolliseksi kirjoittaessaan Facebook-päivityksen, jonka nyt jaan , vaikka tiedän tämän epäreiluksi, sillä hän oli jakanut sen kavereilleen. Hän on kuitenkin kovin julkinen henkilö, ja hänellä on Facebook-kavereita niin paljon, että syyllistyn nyt virheeseen tietoisesti. Teen tämän silläkin uhalla, että saatan menettää muitakin vihreitä kavereita kuin Sinnemäen. Koen velvollisuudekseni osoittaa, ettei Lisää kaupunkia Helsinkiin -kansalaisliike ole kidnapannut vihreää kaupunkisuunnittelua Stadissa. Ne ovat tällä hetkellä yksi ja sama.

Kyllä ihminen saa urbaani olla, mutta tällainen hurmioitunut betonimyllärismi unohtaa sen, että todelliset metropolit - eivätkä sellaiset wannabe-metropolinousukkaat kuin Helsinki - osaavat arvostaa viheralueitaan. New Yorkin Keskuspuisto on pyhä, samoin Pariisin Bois de Boulogne, Istanbulin Gülhane Parki, Lontoon Hyde Park tai Berliinin Tiergarten, ja jopa Stadiin verrannollinen Oslo on suojannut Oslomarkansa erityislainsäädännöllä.

Varastan nyt siis Sinnemäen statuksen, tietäen hyvin että moni pitää tällaista halpamaisena temppuna.


"Useimmat viikot ovat kiihkeitä ja täynnä merkityksellisiä asioita, sellaisia että aamulla hiipii mieli jo valmiiksi täynnä keittämään kahvia, sellaisia, joiden aikana harva asia varsinaisesti tulee päätökseensä. Ehkä siksi kiinnitän huomiota usein myös merkkipaaluihin, käännekohtiin ja pysäytyskuviin, sellaisiin joihin tiivistyy samanaikaisesti erimittaisia kehityskulkuja tai valon taittuminen juuri oikealla tavalla.

Tällä viikolla tuli täyteen tasan kaksi vuotta Helsingin palvelemista apulaispormestarina. Lauantaina aamulla kirkkaassa kesäisessä helteessä kävelin läpi Pohjois-Haagan aseman suunnistaakseni Lassilan urheilupuistoon. Kaukana melkein kuin toisessa maassa on sellainen yö kun itkin samalla asemalla kaikkia murheitani jotenkin niin kuin teinitytöt voivat niitä itkeä.

Vuonna 1998 minut nimettiin Helsingin kaupungin joukkoliikennelautakunnan varajäseneksi. Lautakunnassa, jota enää ei ole, suunniteltiin poikittaisen joukkoliikenteen tason parantamista Raide-Jokeriksi kutsutulla hankkeella. Tämän viikon tiistaina tartuin hyvällä mielellä tähän jossain määrin absurdiin lapioon kahdeksan miehen kanssa, ja näin käynnistimme Raide-Jokerin työmaan rakennustyöt alkaneeksi.

Jos tekisin iltarukouksia, kiittäisin jumalaani näistäkin päivistä, joina samanaikaisesti päättyy ja alkaa niin monia asioita jotka täyttävät mieleni aamuisin kävellessäni keittiöön. Kiitos vauvoista jotka saivat nimen, kiitos räystäspääskyistä jotka olivat kirkkaasti tunnistettavia, kiitos marsipaanista kakun ympärillä."

Kauniita, lennokkaita ja yleviä sanoja, joiden taakse kätkeytyy harmaa ja synkeä tulevaisuus. Ainakin liito-oraville ja metsistään välittäville helsinkiläisille. Valitettavasti tuo projekti on taas yksi osoitus, miten luonto ja hiilinielut saavat mennä, jos tulossa on jotain vieläkin ylevämmäksi arvotettua. Esim. Pajamäen Patterinmäestä kaatuu 450 puuta, ml. liito-oravametsien haapoja ja kuusia ja luontodirektiivikohde eli vaahteralehto pilataan vain siksi ettei tunnelia jakseta vetää syvemmälle tai käyttää olemassaolevaa katuverkkoa. Ja metsä tuhotaan minuutin matka-aikasäästön tähden, ja tämä tehdään hyvällä mielellä. Tuhoa syntyy myös mm. Viikissä ja Maunulassa.

Sitten vielä tämä, miten syillä perustellaan seurauksia, kun hanke pitää väkisin perustella rakentamalla asuntoja radan varrelle, metsään mm. juuri Pajamäessä. Sama juttu näiden ns. kaupunkibulevardien kanssa: ensimmäisenä tuhotaan koko Riistavuorenpuisto. Nämä hankkeet osoittavat sen, miten helsinkiläisten vihreiden arvomaailma on kääntynyt, ja aina kun raiteet (ja fillaribaanat) ja luonto ovat vastakkain, luonto häviää 0-100. Ikävä tulee Pekka Saurin aikoja. Eivät kompensoidut hiilinielut Afrikassa voi korvata viheralueita täällä, sillä viheralueita ei voi kompensoida.

Tämä raiteiden varjolla suoritettu luontotuho oli minulle viimeinen naula vihreyteni arkkuun, ja ilmoitin eroamisestani jäsenyydestä parisen viikkoa sitten. Kaiken kukkuraksi tähän projektiin liittyviä pohjustavia metsätuhoja on näemmä ollut pakko suorittaa lintujen pesimäaikaan. Olen kuluneen kevään tehnyt liito-orava- ja muita luontokartoituksia juuri esim. Pajamäessä ja Haagassa. Nämä ovat avanneet silmäni. Mitä tulee valon taittumiseen juuri oikealla tavalla, ei tule enää valo taittumaan lehvien lomasta Pajamäessä millään tavalla, ei edes väärin. Onneksi pajamäkeläiset taistelevat, ja pitäjänmäkeläiset antavat heille tukensa. Ja toivoa sopii, että Elyn toimenpidekielto jää pysyväksi.

Rakenteelllinen nöyryytyksen tunne

Syvällinen ja oivaltava Hesarin kolumnisti Jani Kaaro kirjoitti nöyryytyksen tunteesta: siitä, kun ihmiseltä viedään itsekunnioitus, häneltä viedään oikeastaan kaikki. Hän ehdotti, että mitäs jos olisimme kiusaamatta toisiamme ja kohtelisimme toisiamme ihmisiksi.  

Muuten hyvä, mutta mitä tehdä rakenteelliselle nöyryytykselle? Sille, että työstäsi maksetaan vähemmän kuin millekään muulle ammattiryhmälle koko konsernissa, eikä auta, kuinka hyvin pyrkisit osuutesi hoitamaan. Arvostuksen puute on nöyryytystä, ja nöyryytyksen tunnetta lisää tuo arvostuksen puute, kun hyvä tekstinkäsittelijä tienaa vähemmän kuin huono sihteeri, ja hyvä siivooja vähemmän kuin huono tekstinkäsittelijä. Sitten esim. huonoista eväistä - olivat sitten taloudellisten mahdollisuuksien puutetta tai muuten vain heikompia annettuja eväitä - seuraavat toisia heikommat mahdollisuudet. Kun toisilla on BMW, Thaimaan-matka ja tenniskurssi, itsellä lähinnä roskisdyykkaus. Maailmassamme ihmisarvo on valitettavan kytkeytynyt rahaan: se, millä alalla työskentelet, määrittää mahdollisuutesi kuluttajana ja se taas, missä määrin täysivaltainen kansalainen olet.

Kaaron kolumnin voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.

Ihmiskeskeisyydestä maapallokeskeisyyteen

Usein kuulee kaivattavan esimerkiksi päätöksentekoon ihmiskeskeisyyttä. Tämä lienee sanotun ns. teknokratian vastareaktio: päätöksentekoon toivottaisiin vaikutusanalyysejä ja tunteita puhtaan rationaalisuuden sijaan. Esimerkiksi synnytyssairaalan tai koulun lakkauttamisella on sellaisia hieman vaikeasti laskettavia inhimillisiä kerrannaisvaikutuksia, joiden taloudellinen kannattavuus on usein ainakin lyhyellä aikavälillä vaikea osoittaa. Vaikka inhimillisyyden voisinkin toivottaa tervetulleeksi, ihmiskeskeisyyttä en niinkään toivoisi, sillä se tuo mukanaan takaovesta luomakunnan kruunuksi itsensä kohottamisen, ajattelun jossa maa ja sen hedelmät ovat olemassa vain ihmisen hyväksikäytettäviksi.

Ihmiskeskeisyyden sijasta minä kaipaisin maapallo- tai (eko)systeemikeskeisyyttä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, myös ihmisen toiminta lluontoon ja luonto ihmiseen, olemmehan me luontokappaleita. Ihmiskeskeisyys on mennyt metsään lähtiessään siitä että luonto on nautintojamme varten, vaikka toki luonnosta voikin saada ehtymättömästi nautintoa. Tämä näkyy siinä, kuinka luonto määritellään ekosysteemipalveluksi, luonnonvaroiksi, riistaksi ja metsäomaisuudeksi. Sen itseisarvon sijasta tunnustetaan vain virkistys- ja raaka-ainearvo. Siksi esimerkiksi kaupunkimetsästä sietäisi yhden koulukunnan mielestä siivota kaikki laho- ja maapuu "rumentamasta" maisemaa ja "vaikeuttamasta" siellä liikkumista. Ihmiskeskeisyyden yksi osoitus on myös se, että kun nuo kymmenet tuhannet tuossa vieressä pilaavat ilmaa autoilla, niin me muutamat sadat saamme tuhota hiilinielut kaatamalla puut pyöräbaanamme tieltä. Pesäpuista, biodiversiteetista tai hiilinieluista viis, jotta voitaisiin pullistella hauiksia. Että nyt on meidän vuoromme kaataa puita, vaikka vieressä kulkisi jo toinen pyöränkin kuljettava reitti, joka kiertää viisikymmentä metriä.

Olen kirjoittanut sen tänne aikaisemminkin, mutta en tunnusta maaomaisuutta. Me emme voi omistaa luontoa, vaan olemme vain käymässä täällä. Me kuulumme luonnolle ja luontoon, ja velvollisuutemme on jättää se jälkipolville. Ei meille, eikä vain tytöillemme ja pojillemme, vaan tikoille, lahottajakuoriaisille ja liito-oraville.

Mitä on politiikka?

Henkilö, jonka kanssa suunnittelin erilaisia projekteja viitisentoista vuotta sitten, linkkasi Facebookiinsa tutkija Janne Saarikiven kolumnin, joka oikeastaan oli ohjelmanjulistus siitä, mitä politiikka hänen mielestään on (tai sen ainakin pitäisi olla). Yleensä tämä kaveri oikoo näkemyksiäni esimerkiksi markkinoinnista tai kulttuurisista trendeistä, ja nyt tuli takaisinmaksun vuoro. Aivan erityisesti politiikassa nimittäin tuo "no ought from is" ei toimi, jos missään, eikä sitäpaitsi vääristä premisseistä saa oikeita johtopäätöksiä. Yleensä Saarikiven jutuissa osutaan edes sinnepäin, nyt tuli huti. 

Politiikka on yhteisten etujen ajamista siten, että kukin jos ei välttämättä luokka- niin intressi- tai sosiokulttuuris/ekonomisfraktiopohjainen ryhmittymä näihin sopivasti vedoten kätkee ko. puolueiden edustajien henkilökohtaiset valtaintressit. En hirveästi usko salaliittoihin eikä Suomessa ole varsinaista mafiaa, ja toki vilpittömiä politiikan työläisiäkin on, mutta politiikassa muodon merkitystä sisältöön verrattuna ei voi aliarvioida. Politiikassa se, miltä näyttää, markkinoidaan siksi, mitä "on" tietenkin kohderyhmälle sopivaksi, piilottaen mahdollisimman monen kerroksen alle kaikki strateginen kassakaappipelailu. Ja tämä pelailu juuri vieroksuttaa minua politiikassa eniten.

Mitä lähempää politiikkaa on päässyt kurkistamaan, sen vähemmän attraktiiviselta se maailma näyttää.

Muodon ajamisen sisällön edelle todistaa myös poliittinen tapa tarkastella pätevyyttä, joka on yhtä kuin sopivuus. Ja tätä sopivuutta tarkastellaan erilaisten edustavuuskriteerien mukaan, joista tärkein on alueellinen.

Vanha ystäväni - jonka kanssa tiemme ovat kulkeneet eri suuntiin, käytännössä vastakkaisiin - on luonnehtinut minua kuntavaalisuosituksenaan, että olen todellinen vihreä, en ole meloni eli sisältä punainen. No, siinä mielessä hän on oikeassa, että olen sisältä vihreä, päältä punainen. 

Politiikka on käänteinen versio patsasleikistä, jossa leikkijöiden on pysäytettävä liikkeensä juuri ennen kuin leikinjohtaja katsoo. Politiikassa pitää esittää olevansa liikkeessä, mutta todellisuudessa se on pakastettua kansanliikettä.

Keskiluokkaisia ilmastouhrauksia

Kirjoitin erään uusmaalaisen vihreän ehdokkaan some-seinällä, jossa vertailtiin sitä, millaisia ilmastolupauksia (tai uhrauksia) itse kukin olisi valmis tekemään. Ehdokas itse lupasi välttää lentämistä nyt alkaneena vuonna.

Tässä mennään jotenkin vikaan mittakaavasta, jos pidetään uhrauksena sellaista, joka ei joillekin ole edes mahdollista, tai jos pidetään uutena oivalluksena sellaista, jonka joku on tehnyt jo kymmeniä vuosia sitten. Esimerkiksi veljeni kertoi eilen ettei ole lentänyt 32 vuoteen. Miksei hän sitten ole ilmastonmuutoskeskustelun todellinen sankari, vaan näinä sankareina esiintyvät sellaiset "huippu"osaajat, jotka joko työnsä puolesta tai muutoin vain lentelevät jopa kymmeniä kertoja vuodessa. Yllättävän usein näitä työnsä puolesta lenteleviä löytyy sinänsä hyvää tarkoittavista kehitysyhteistyö-, ympäristö- ja ilmastoalan toimijoista, jolloin toimijat eivät kyllä oikein täytä omia kriteereitään.

Olen joskus keskustellut isäni kanssa siitä, että on jotenkin säälittävää, että nyt herätään paniikinomaisesti ilmastonmuutokseen, vaikka asia on tiedetty jo vuosikymmeniä, ja sitten tehdään uhrauksia, joita pidetään lähes paleoliittisina, vaikka esimerkiksi lomalennoista ja lihansyönnistä luopuminen (tai ainakin niiden karsiminen) ei tarkoita sen kummempaa kuin paluuta 70-lukuun, juuri niihin Rooman klubin aikoihin jolloin ensimmäisen kerran läntinen maailma alkoi heräämään siihen, että luonnonvaramme ovat rajalliset.

Tässä on myös auttamatta jotenkin elitistinen näkökulma, jos ilmastoteot edellyttävät luopumista. Toisilla kun on enemmän, mistä luopua, ja toisille miltei riittää vakiintuneen elämäntavan noudattaminen. Otan esimerkiksi pitkäaikaistyöttömän (joskin nyt yrityksen perustaneen) ystäväni, joka ei juurikaan matkustele, ei aja autoa, asuu yksiössä, ei juo eikä polta ja elää paljolti poimimillaan sienillä ja kalastamillaan kaloilla. Toki globaalissa mittakaavassa kyse on Suomessa luopumisesta, mutta keskiluokan ja pitkäaikaistyöttömän tai eläkeläisen valinnoilla ja valintaedellytyksillä on vissi ero, ja jos joillakin soimaava omatunto nyt aiheuttaa köyhäilyharjoituksia, toisilla se on pakon sanelemaa. Välttämättömyydestä hyve, ei hyveestä välttämättömyys kuten eräillä.

Vielä vähän aikaa sitten vastustin lentomaksua (tai -veroa, ihan miten haluaakin sitä sanoa), vedoten omiin kokemuksiini vuosilta 2007-2013, jolloin osa perheestäni vaikutti Norjassa ja minä Suomessa. Tuona aikana sain paljolti lentelykiintiöni täyteen; arvioni mukaan nousin tuolloin ilmaan yli 30 kertaa. Nyt olen ymmärtänyt, että lentovero on välttämättömyys, suitsimaan niin seiväsmatkailua kuin niin sanottua kansainvälistä yhteistyötä, sillä onhan siihenkin kehitetty videotekniikka. Laitettakoon siis lentomaksu, ja ohjattakoon se suoraan hiilinielua kasvattamaan.

Talven 2018-2019 siirtoikkuna

Valioliiga:

Samir Nasri: vapaa - West Ham
Jaden Brown: Tottenham - vapaa - Huddersfield
Cristian Pulisic: Borussia Dortmund - Chelsea (kevätkausi lainassa Dortmundissa)
Dominic Solanke: Liverpool - Bournemouth
Nathaniel Clyne: Liverpool - Bournemouth (laina)
Ryan Babel: Besiktas - Fulham
Oumar Niasse: Everton - Cardiff (laina)
Emiliano Sala: Nantes - Cardiff
Chris Mepham: Brentford - Bournemouth
Gonzalo Higuain: Juventus (lainassa AC Milanissa) - Chelsea (laina)
Lucas Perri: Sao Paulo - Crystal Palace (laina)
Alexis Mac Allister: Argentinos Juniors - Brighton (lainassa Argentinos Juniorsissa)
Bakary Sako: West Bromwich - Crystal Palace
Mesaque Dju; Benfica - West Ham
Denis Suarez: Barcelona - Arsenal (laina)
Miguel Almiron: Atlanta United - Newcastle
Antonio Barreca: AS Monaco - Newcastle (laina)
Jonny Otto: Atletico Madrid - Wolverhampton (lainan vakinaistaminen)
Peter Crouch: Stoke - Burnley
Youri Tielemans: AS Monaco - Leicester (laina)
Michy Batshuyai: Chelsea (lainassa Valenciassa) - Crystal Palace (laina)
Leandro Bacuna: Reading - Cardiff
Lazar Markovic: Liverpool - vapaa- Fulham
Håvard Nordtveidt: Hoffenheim - Fulham (laina)

Championship:

Mason Holgate: Everton - West Bromwich (laina)
Rajiv Van La Parra: Huddersfield - Middlesbrough (laina)
Callum Elder: Leicester - Ipswich (laina)
Jayden Stockley: Exeter - Preston
Alex Pearce: Derby - Millwall (laina)
Ryan Woods, Benik Abobe - Stoke (lainan vakinaistaminen)
Ben Brereton: Nottingham - Blackburn
Will Keane: Hull - Ipswich (laina)
Brad Potts: Barnsley - Preston
Gary Madine: Cardiff - Sheffield United (laina)
Simon Dawkins: San Jose Earthquakes - Ipswich
Kasey Palmer: Chelsea - Bristol City (laina)
Collin Quaner: Huddersfield - Ipswich (laina)
Anthony Pilkington: Cardiff - Wigan
James Collins: vapaa - Ipswich
Matt Crooks: Northampton - Rotherham
Alan Judge: Brentford - Ipswich
Ben Marshall: Norwich - Millwall (laina)
Kiko Casilla: Real Madrid - Leeds
Remi Matthews: Norwich - Bolton
Yohan Benalouane: Leicester - Nottingham
Ashley Cole: vapaa - Derby
Emiliano Martinez: Arsenal - Reading (laina)
Nelson Oliveira: Norwich - Reading (laina)
Matt Miazga: Chelsea - Reading (laina)
John Obi Mikel: Middlesbrough
Danny Batth: Wolverhampton - Stoke
Tyrone Mings: Bournemouth - Aston Villa (laina)
Scott Hogan: Aston Villa - Sheffield United (laina)
Philip Heise: Dynamo Dresden - Norwich
Pele: AS Monaco - Nottingham (laina)
James Bree: Aston Villa - Ipswich (laina)
Sam Vokes: Burnley - Stoke
Liam Ridgewell: vapaa - Hull
Alexander Milosevic: AIK - Nottingham
Jonas Olsson: Djurgården - Wigan
Stefan Johansen: Fulham - West Bromwich (laina)
Jacob Murphy: Newcastle - West Bromwich (laina)
Jefferson Montero: Swansea - West Bromwich (laina)
Tom Carroll: Swansea - Aston Villa (laina)
Rolando Aarons, Achfaf Lazaar: Newcastle - Sheffield United (laina)
Andy King: Leicester - Derby (laina)
Dominic Iorfa: Wolverhampton - Sheffield Wednesday
Frederic Guilbert: Caen - Aston Villa
Molla Wague: Udinese - Nottingham (laina)

Bundesliga:

Steven Zuber: Hoffenheim - VFB Stuttgart
Benjamin Pavard: VFB Stuttgart -Bayern München (laina)
Leonardo Balerdi: Boca Juniors - Borussia Dortmund
Markus Suttner: Brighton - Fortuna Düsseldorf (laina)
Martin Hinteregger: Augsburg - Eintracht Frankfurt
Reece Oxford: West Ham - Augsburg (laina)
Paco Alcacer: Barcelona - Borussia Dortmund (lainan vakinaistaminen)

Serie A:

Luis Muriel: Sevilla - Sampdoria
Stefano Okaka: Watford - Udinese (laina)
Manolo Gabbiadini: Southampton - Sampdoria
Aaron Ramsey: Arsenal - vapaa - Juventus (kesällä)
Krzystof Piatek: Genoa - AC Milan
Cedric Soares: Southampton - Inter Milan (laina)
Exequiel Schelotto: Brighton - Chievo (laina)
Martin Caceres: Lazio - Juventus
Emil Audero: Juventus - Sampdoria (kesällä)
Lucas Piazon: Chelsea - Chievo (laina)
Ben Wilmot: Watford - Udinese (laina)

La Liga:

Martin Braithwaite: Middlesbrough - Leganes (laina)
Brahim Diaz: Manchester City - Real Madrid
Vicente Iborra: Leicester - Sevilla (laina)
Munir El Haddadi: Barcelona - Sevilla
Maximilian Wober: Ajax - Sevilla
Yangel Martinez: Manchester City - Huesca (laina)
Kevin-Prince Boateng: Sassuolo - Barcelona (laina)
Wesley Hoedt: Southampton - Celta Vigo (laina)
Frenkie de Jong: Ajax - Barcelona (kesällä)
Takashi Inui: Real Betis - Alaves (laina)
Wu Lei: Shanghai SIPG - Espanyol
Marko Rog: Napoli - Sevilla (laina)
Alvaro Morata: Chelsea - Atletico Madrid (laina)
Jean-Clair Todibo: Toulouse - Barcelona
Alfa Semedo: Benfica - Espanyol (laina)
Franco di Santo: Schalke - Rayo Vallecano (laina)
Alex Werner: Atletico Madrid - Malaga (laina)
Ivan Alejo: Getafe - Malaga (laina)

Ligue I:

Mathias Suarez: Defensor Sporting - Montpellier
Cesc Fabregas: Chelsea - AS Monaco
Mario Balotelli: Nice - vapaa - Olympique Marseille
Josh Maja: Sunderland - Girondines de Bordeaux
Gelson Martins: Atletico Madrid - AS Monaco (laina)
Leandro Paredes: Zenit St. Petersburg - PSG
Abdul Baba Rahman: Chelsea - Stade de Reims (laina)
Georges-Kevin N'Koudou: Tottenham - AS Monaco (laina)
Eric Pieters: Stoke - Amiens (laina)
Adrien Silva: Leicester - AS Monaco (laina)

Portugali:

Pepe: vapaa - Porto

Eredivisie:

Riecherly Bazoer: Wolfsburg - Utrecht (laina)

Belgia:

Alexander Sörloth - Crystal Palace - Genk (laina)
Yannick Bolasie: Everton - Anderlecht (laina)

Skotlanti:

Ian McShane: St. Mirren - Falkirk
Abdul Osman: vapaa - Falkirk
Jermain Defoe: Bournemouth - Glasgow Rangers (laina)
Glen Kamara: Dundee United - Glasgow Rangers
Jordan Jones: Kilmarnock - Glasgow Rangers
Steven Davis: Southampton - Glasgow Rangers (laina)
Vakoun Issouf Bayo: Dunajska Streda - Glasgow Celtic
Timothy Weah: PSG - Glasgow Celtic (laina)
Seny Dieng: QPR - Dundee (laina)
Ryan Gauld: Sporting Lissabon - Hibernian (laina)
Andrew Gutman: Chicago Fire - Glasgow Celtic
Andy Dales: Scunthorpe - Dundee (laina)
Ian Harkes: DC United - Dundee United
Andrew Nelson: Sunderland - Dundee
Max Lowe: Derby - Aberdeen (laina)
Scott Allan: Glasgow Celtic - Hibernian (kesällä)
Greg Stewart: Birmingham - Aberdeen (laina)
Jordan Holmes: Bournemouth - St. Mirren (laina)
Michael O'Halloran: Melbourne City - St. Johnstone
Kyle McAllister: Derby - St. Mirren (laina)
Stephane Omeonda: Genoa - Hearts (laina)
James Horsfield: Scunthorpe - Dundee (laina)
Anders Dreyer: Brighton - St. Mirren (laina)
Matt Polster: Chicago Fire - Glasgow Rangers
Mateo Muzek: Shakter Karagandy - St. Mirren
Peter Pawlett: MK Dons - Dundee United
Scott Wright: Aberdeen - Dundee (laina)
Aaron Jarvis: Luton - Falkirk (laina)
Nikolai Todorov: Falkirk
John O'Sullivan: Blackpool - Dundee
Mark Reynolds: Aberdeen - Dundee United (laina)
Gael Birigimana: Motherwell - Hibernian
Laurentiu Corbiu: Dinamo Bucuresti - St. Mirren (laina)
Jeremy Toljan: Borussia Dortmund - Glasgow Celtic (laina)
Youssof Mulumbu: Glasgo Celtic - Kilmarnock (laina)
Duckens Nazon: Sint-Truiden - St. Mirren (laina)
Marc McNulty: Reading - Hibernian
Bruce Anderson: Aberdeen - Dunfermline (laina)

Turkki:

Fousseni Diabate: Leicester - Sivasspor (laina)
Steven Caulker: Alanyaspor
Demba Ba: Shanghai Shenhua - Istanbul Basaksehir (laina)
Victor Moses: Chelsea - Fenerbache (laina)
Aboubakar Kamara: Fulham - Malatyaspor (laina)
Shinji Kagawa: Borussia Dortmund - Besiktas (laina)

Kreikka:

Gil Dias: Nottingham - Olympiakos

Skandinavia:

Charlie Colkett: Chelsea (lainassa Shrewsburyssä) - Östersund
Saku Ylätupa: Ajax - AIK
Sead Haksabanovic: West Ham (lainassa Malagassa) - Norrköping (laina)

Venäjä:

Wilmar Barrios: Boca Juniors - Zenit St. Petersburg

MLS:

Bryan Acosta: Tenerife - Dallas
Dion Pereira: Watford - Atlanta United
Keaton Parks: Benfica - New York City (laina)
Gonzalo Martinez: River Plate - Atlanta United

Meksiko:

Joel Campbell: Frosinone - Club Leon

Kiina:

Paulinho: Barcelona - Guangzhou Everrgrande (lainan vakinaistaminen)
Mousa Dembele: Tottenham - Guangzhou R & F
Sandro Wagner: Bayern München - Tianjin Teda
Nico Yennaris: Brentford - Beijing Guoan
Marouane Fellaini: Manchester United - Shandong Luneng

Muut:

Mehdi Benatia: Juventus - Al-Duhail (Qatar)