Jos keskiluokalla jääkin muutamia euroja käteen vähemmän,
se on Vestmanin edustaman poliittisen ryhmittymän syytä. Valtiovarainministerinä
viime hallituksessa oli nimittäin Petteri Orpo, Kokoomus. Koen velvollisuudekseni
muistuttaa tästä huonomuistista kansanedustajaa. Tai sitten kyse on ideologisesta
valinnasta, jollaisia Kokoomus ei omien sanojensa mukaan tee, jos kerran on
olemassa parempia ja huonompia veronmaksajan kukkarolla käyntejä: verotus,
jolla rahoitetaan myös kokoomuslaisten kuluttamia liikenneväyliä ja koulutuspalveluita
on huono ja työnantajamaksujen lykkääminen pieni- mutta myös keskituloisille
palkansaajille taas on hyvä syy heikentää palkansaajien ostovoimaa ja kulutuskysyntää.
Oikeastihan Kokoomuksessa on kannatusta tasaverolle tai
pikemminkin verotuksettomuudelle, mutta Vestmanilla on sentään sen verran
poliittista hoksnokkaa että sitä hän ei kehtaa sanoa. Jos nimittäin haluaa myös
sen alemman keskiluokan äänet, Sari Sairaanhoitajahan on hypännyt kelkasta jo
ajat sitten muun naisvaltaisen julkisen sektorin tavoin (yllättävää sinänsä,
että Vestman kehtaa myöntää keskiluokan olemassaolon, sillä tavallisestihan
Kokoomus kieltää yhteiskuntaluokkien olemassaolon).
Kirjoitus julkaistiin Uusimaa-lehdessä lauantaina 28.9.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti