Ihmiskeskeisyyden sijasta minä kaipaisin maapallo- tai (eko)systeemikeskeisyyttä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, myös ihmisen toiminta lluontoon ja luonto ihmiseen, olemmehan me luontokappaleita. Ihmiskeskeisyys on mennyt metsään lähtiessään siitä että luonto on nautintojamme varten, vaikka toki luonnosta voikin saada ehtymättömästi nautintoa. Tämä näkyy siinä, kuinka luonto määritellään ekosysteemipalveluksi, luonnonvaroiksi, riistaksi ja metsäomaisuudeksi. Sen itseisarvon sijasta tunnustetaan vain virkistys- ja raaka-ainearvo. Siksi esimerkiksi kaupunkimetsästä sietäisi yhden koulukunnan mielestä siivota kaikki laho- ja maapuu "rumentamasta" maisemaa ja "vaikeuttamasta" siellä liikkumista. Ihmiskeskeisyyden yksi osoitus on myös se, että kun nuo kymmenet tuhannet tuossa vieressä pilaavat ilmaa autoilla, niin me muutamat sadat saamme tuhota hiilinielut kaatamalla puut pyöräbaanamme tieltä. Pesäpuista, biodiversiteetista tai hiilinieluista viis, jotta voitaisiin pullistella hauiksia. Että nyt on meidän vuoromme kaataa puita, vaikka vieressä kulkisi jo toinen pyöränkin kuljettava reitti, joka kiertää viisikymmentä metriä.
Olen kirjoittanut sen tänne aikaisemminkin, mutta en tunnusta maaomaisuutta. Me emme voi omistaa luontoa, vaan olemme vain käymässä täällä. Me kuulumme luonnolle ja luontoon, ja velvollisuutemme on jättää se jälkipolville. Ei meille, eikä vain tytöillemme ja pojillemme, vaan tikoille, lahottajakuoriaisille ja liito-oraville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti