2010-luku: juoksujalkaa kuulokkeet korvilla itseäni etsimässä.

Kun kulttuurinen - vaikkei matemaattinen - 10-luku päättyy, on aika tarkastella sen ylä- ja alamäkiä. Jotkut luulevat, että alamäessä olisi kurjaa, mutta siinähän pääsee helpommin tai ainakin pienemmällä vastuksella etenemään, kun taas ylämäki katsoo kuntoisuutta. Ja kuka on sanonut, että elämässä pitäisi päästä pienellä vastuksella? 

Vuosikymmenen aikana on tapahtunut ulkoisestikin paljon, mutta tämä on matka mieleni maisemiin.

2010. Paluumuutin tuoreen eroni jälkeen Oslosta Suomeen. Asutin ensin tuttavani isän omakotitaloa Veräjämäessä talonmiestyyppisellä asevelisopimuksella, Pikkukosken uimarannan vieressä. Sukkuloin joka toisena viikonloppuna 2-vuotiasta poikaani katsomassa Oslossa. Yrittelin tapailla joitakin naisia, ja minulla oli pari lyhyehköä suhdeyritystäkin. Tein selvityksiä nuorten työpajoista, ja tähän liittyvillä tiedonkeruujunamatkoilla oma Suomeni maantiede laajeni. Kirjoittelin vielä tuolloin kaupunkitutkimuksen väitöskirjaa. Kesällä aloin kirjeenvaihdon Sannan kanssa, ja pian kirjeenvaihto syveni seurusteluksi. Sukkulointiin tuli lisäulottuvuus: Oslo-Helsinki-Porvoo.

2011. Muutin Sannan perässä Porvooseen ja vaihdoimme kihlat helposti muistettavana päivänä 11.11.11. Sain sieltä myös töitä, ja edelleenkin voimassaoleva viha-rakkaussuhteeni HUS:in kanssa alkoi. Sen ainoan kerran, kun minut skautattiin mihinkään, niin minut pääkallonmetsästettiin Porvoon Vihreisiin ja suoraan puheenjohtajaksi.

2012. Pekka Haaviston kampanja oli vuoden kohokohta. Pekka antoi paljon uusia tuttavuuksia ja vaihtelevan poliittisen pikku-urani kohokohdan. Pekka yhdisti ihmisiä, ja Porvoossa Pekan tiimoilta yhdistäjänä toimi ihana, ikimuistoinen Jocke Lybeck. Olin myös kunnallisvaaliehdokkaana. Niin sanottu urani tekstinkäsittelijänä alkoi. Kävin Sannan kanssa Istanbulissa. Ikimuistoinen reissu, mahtava kaupunki.

2013. Sairastin heti vuoden alussa elämäni ensimmäisen keuhkokuumeen. Äidilläni ne olivatkin lähes jokavuotisia seuralaisia. Mahdollisuuksien Torin järjestelyissä logistiikka- ja viranomaislupavastaavana tutustuin niihin Porvoon hyviksistä, joita en vielä Pekan kampanjan kautta tuntenut. Siirryin elinkautiseen vankeuteen eli vakinaisen HUS-pestin perässä Stadiin, ojasta allikkoon ruotsinkieliseen lastenpsykiatriaan, jossa virkasuhdettani yritettiin purkaa koeaikana. Siitä alkoi taisteluni HUS:in työsuojelun ja työterveyden kanssa. Poikani muutti Oslosta Suomeen. Muutin rintamamiesidylliin omalla pihalla ja kahdella omenapuulla. Menetyksien vuosi: appiukkoni kuoli. Myös eräs rakas vanha ystäväni kuoli suhteellisen yllättäen, ja olin kantamassa hänen arkkuaan. Onneksi olen jatkanut ystävyyttä hänen poikansa perheen kanssa. 

2014. Elsa syntyi. Tein sekä kävellen että juosten pitkiä lenkkejä Elsan kanssa, sillä muuten hän ei oikein osannut nukahtaa. Työurani via dolorosan huipentuma siinä mielessä, että kaikki tuntui lopullisesti kärjistyvän, ja osoittauduin tekemääni kroonisen kyvyttömäksi . Ei pidä unohtaa, että vuoteen tosiaan mahtui hyvääkin; Elsan lisäksi virallistin suhteeni kihlattuuni, ja menin elämässäni toisen kerran naimisiin.

2015. Minut ulkoistettiin lastenpsykiatrialta puoleksitoista vuodeksi suojatyöhön. Sain oman työhuoneen Kätilöopistolta, jossa sain olla rauhassa. Sieltä käsin sovin lounastreffejä jotten tyystin mökkihöperöityisi, vaikka mökkihöperöitymiskynnykseni onkin aika korkealla.

2016. Sukkulointia olemattomien töiden perässä Helsingissä. Toisaalta sain itseni aika hyvään fyysiseen kuntoon. Etsin sisältöä elämääni todettuani, että teen ilman politiikkaakin riittävästi kompromisseja, ja kun työkään ei tarjonnut sisältöä, etsin itseäni, korvillani vuorotellen sanelu- ja musiiikkikuulokkeet. Suhteellisen pitkällinen asunnonetsintä päättyi, ja muutimme Kevätkumpuun lisäneliöiden perässä.

2017. Siiri syntyi, ja Kätilöopiston kauteni päättyi. Tuhlaajapoika palasi tekstinkäsittelyyn. Olin osallisena mielenkiintoisessa prosessissa, jossa opin itsestäni paljon uutta, mutta toisaalta moni aavistus itsestäni sai nimen ja muodon. Sain Asperger-diagnoosin neuropsykiatrisessa tutkimusjaksossa. Oikea polvi vähän reistaili. Aloitin Mahler-blogin, jossa käyn läpi Mahlerin sinfonioiden levytyksiä, ja tässä projektissa tutustuin esim. kapellimestari Jascha Horensteinin serkkuun.

2018. Minut valittiin 1. varatyösuojeluvaltuutetuksi, mikä antoi minulle kaipaamaani integriteettiä  puuduttavassa päivätyössäni ja ajoittaista vapautta siitä. Olin ammattiliittoni JHL:n edustajistoehdokkaana, ja Vasemmistoliitto aloitti flirttailun kanssani, mihin flirttailuun aika ajoin olen itsekin vastannut. Kesäloman jälkeen aloitin opintovapaalla luonto- ja ympäristöalan opiskelut Stadin ammattiopistossa, mikä osoittautui todella antoisaksi an sich. Tulin saamaan todella paljon uusia, antoisia tuttavuuksia pitkästä aikaa, ja tähän asti paljolti fiilistelypohjainen metsän ihasteluharrastukseni sai aivan uusia välineitä. Aloin erottamaan puita metsältä. Hankin itselleni vaivaisenluun.

2019. Vuosikymmenen tapahtumarikkain vuosi. Kiertelin rinkan ja termoksien kanssa metsiä, tutkien metsien luontoarvoja Helsingissä, Vantaalla ja Loviisassa, kartoitin liito-oravia, keskeytin Raide-Jokerin tunnelityömaan Pajamäessä ja valmistuin joulun kynnyksellä kahden ensimmäisen joukossa Helsingistä luonto- ja ympäristöneuvojaksi. Pyhiinvaeltelin omiin lempiluontokohteisiini, ikäänkuin taltioimassa maisemaa oman mieleni sisäiseksi maisemaksi vähän samaan tapaan kuin ennen Ullanlinnasta Kannelmäkeen muuttoani 9-vuotiaana. Kävimme Hangon Bengtsårissä perheleirillä. Olin kolmessa työharjoittelussa Porvoon Klubitalolla, Kumpulan koulukasvitarhalla ja Kierrätyskeskuksessa, jossa toivon voivani jatkaa työskentelyä edes keikkaluontoisesti. Lisäksi suoritin keruutuoteasiantuntijan (jo aiemmin harrastamieni sienten lisäksi marjat ja yrtit) pätevyyden.

2010-lukuun mahtuu paljon hyvää: perhettä, vanhoja ystäviä ja uusia tuttavuuksia ja luontosuhteeni syventymistä.  2010-luvun aikana olen myös hankkinut arpia polttamalla siltoja ja problematisoimalla suhdettani: ensimmäiseen omaan perheeseeni, työnantajaani ja politiikkaan. Keski-iän kriisi on nostattanut pintaan ajoittaista äkäisyyttä, ja henkilökohtaisten ominaisuuksieni rajat ovat tulleet monessakin kohtaa vastaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Tähän asti olen jotenkin onnistunut luovimaan, kompensoiden puutteitani - ainakin työelämässä olen näin menetellyt – mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. 

Kun minä katoan metsään, unohdan autuaasti tämän peipon laulua kuunnellessani, jolloin aika katoaa. Näin meni vuosikymmen, ei kuitenkaan aivan kadonnut.