Alkuun hieman koukeroisesti itsensä ilmaiseva Ville Niinistö on parantanut kuin sika juoksuaan, ja kohonnut oppositiojohtajana miltei valtiomiesmäisiin mittoihin. Niinistön johtamissa Vihreissä olonsa ovat tunteneet ainakin suhteellisen kotoisiksi niin maaseutu- kuin cityvihreät, luonto- kuin betonivihreät ja liberaali- ja vasemmistovihreät. Aikamoinen saavutus. Niinistön varjo onkin pitkä.
Onneksi sentään maksoin jäsenmaksuni huhtikuuhun 2016 saakka niin että pääsen viimeisenä tekonani Vihreissä vaikuttamaan Villen seuraajaan. Tässä ehdokkaat omassa suosikkijärjestyksessäni:
1. Maria Ohisalo
Olen yleensä ottanut periaatteekseni äänestää tuntemaani henkilöä, ja jos en muuten löydä äänestettävää, tutustun ehdokkaisiin. Tai tässä tapauksessa, ehdokas tutustui minuun jo hyvissä ajoin ennen kuin edes oli ehdokas. Hyvin määrätietoinen ja pitkäjänteinen Maria jakaa kanssani sosiologisen näkemyksen, ja hän edustaa yhteiskunnassamme monenlaisia ryhmiä, jotka muuten jäävät vaille omaa ääntä: yksinasujat, köyhät, nuoret. Minä tutustuin Mariaan, tai Maria minuun yhdessä nuorisoseminaarissa kesällä 2010: tunsimme toisemme vain nimeltä, ja Maria oli vielä tuolloin yhtä semivähän tunnettu kuin minäkin, mutta hän halusi tulla tekemään tuttavuutta oma-aloitteisesti, Heitettyämme tittelit pois, minulle tuli heti selväksi että Maria menee vielä pitkälle. Maria ei mutuile, vaan perustaa päätöksensä tutkittuun tietoon, eikä häntä saa kiinni tekemättömistä läksyistä niin että puheenjohtajatentissä häntä ei voi puhua pussiin. Fiksun puheenjohtajan tavoin hän on aina valmis tunnustamaan oman rajallisuutensa, ja osaa kuunnella toisia silloinkin kun he eivät välttämättä ole häntä fiksumpia.
2. Touko Aalto
Sosiaalisesti ja soteaalisesti lahjakas Touko on vallannut ensin Keski-Suomeen ensimmäisen vihreän kansanedustajan, sitten nostanut Vihreät kaupungin suurimmaksi puolueeksi. Saattaa näyttää siltä, että tämä äänekäs ja suuri mies olisi tehnyt tämän kaiken yksin, eikä siinä olekaan paljoa liioittelua. Touko tietää paljosta paljon, ja hänelle ei ole mikään inhimillinen vierasta, eikä kukaan: hänestä kertoo ihmisenä paljon hänen ystävystymisensä Teuvo Hakkaraisen kanssa.
3. Mika Flöjt
Edustaa paitsi puolta Suomea, eli Vihreille perinteisesti hankalaa Pohjois-Suomea, on myös aito pitkän linjan luonnonsuojelija, jonka toiminta on suoraa jatkumoa Vihreän liikkeen alkujuurille Koijärvineen,
4. Krista Mikkonen
Ahkera kulissien takana puurtaja Krista Mikkonen on yhteistyöpoliitikko, ei ehkä niinkään kansanvillitsijä. Politiikanteon tyyliltään hän muistuttaakin suosikkipoliitikkoani ja kansanedustajaani Johanna Karimäkeä.
5- Emma Kari
Emmaa en voi väittää tuntevani henkilökohtaisesti, ja Helsingin Vihreiden toimintaa olen seurannut sivusta jo Osloon muutostani, mutta minulla on ollut varsin vankka etiäinen siitä, että Emmasta vielä tulee joskus puheenjohtaja. Niin taitavasti hän on ottanut sosiaalisen median ja julkisuuden haltuunsa, vähän Li Anderssonin tavoin hyvissä ajoin ennen mahdollista valintaansa niin että yleisölle on jäänyt aikaa tottua häneen. Emma Kari osaa taitavasti vedota tunteisiin siten, että kansalaisten tunnot tuntuvat hänen omiltaan, ja tätä piirrettä jotkut hänessä vierastavatkin. Emma on myös aktiivinen luonnonsuojelija. Jotkut jopa käyttävät hänestä nimitystä populismi; oma juttunsa on sitten, onko siinä mitään pahaa, jos taustalla on kuitenkin uutteraa ja vilpitöntä, pitkäjänteistä työtä.
6- Olli-Poika Parviainen
Hänestä olemattomat tietoni ovat toisen käden varassa. Olli-Poika mieltää itsensä liberalistiksi; minä taas olen vain yhden sortin eli kulttuuriliberalisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti