Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto oli puhunut puoluekokouksessa pari sanasta maahanmuuttopolitiikastakin, mm. ”Turvapaikanhakijoita sympaattisesti katsovilla tulisi olla mahdollista sanoa, että naisiin kohdistuvaan väkivaltaan Suomessa pitää säilyä nollatoleranssi, ja väkivaltaan tai muihin rikoksiin syyllistyneillä kielteinen turvapaikkapäätös on odotettavissa.” Ihan kuin näin ei voisi sanoa ilman että siihen erikseen rohkaisisi. Ja kyllä sanotaankin, mikä lienee selvää jokaiselle sosiaalista mediaa seuraaville.
Lisäksi Haavisto totesi, että ”Olisi hyvä, jos myös kentän keskellä voitaisiin käydä keskustelua ja vaihtaa näkemyksiä – ei vain kentän laidoilla.” Haavistokin siis postuloi toisen ääripään, mikä käy ilmi tästäkin: ”Kun maahanmuuttokeskustelussa on kaksi ääripäätä, on samaan aikaan vaikeaa käydä sitä keskustelua, mitä nyt tarvitsisimme" vaikka sitten täsmensikin myöhemmin että "keskustelussa ei ole ääripäitä".
Onko nuivuus niin valtavirtaistunut, että ns. "suvaitsevaistonkin" ehdokas jo puhuu nuivien kieltä ja heidän ehdoillaan itse edes huomaamatta sananvalintojaan? Vai onko pressanvaaleissa, kilpailtaessa voimallisen vastaehdokkaan - istuvan presidentin, joka on lanseerannut ns. tolkun ihmisen - kanssa samoista äänistä kaikki sallittu? Jos Pekka ei selvennä sanomisiaan - eikä tämä ollut ensimmäinen interventio tähän suuntaan - vedän tukeni pois hänen kampanjastaan.
Totta kai maahanmuutosta pitää voida puhua. Mutta ei siitä puhumiseen tarvita toista ääripäätä. Onko se postuloitu esiin diplomaattisista vai vaalitaktisista syistä? Mikä on Pekka Haaviston funktio yrittää aloittaa maahanmuuttokeskustelua, ja oma positio siinä keskustelussa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti