Häntä oltiin luulosairaana juoksutettu Helsingin terveyskeskuksen pisteestä toiseen ja lääkäriltä toiselle ja kun syöpä todettiin, kaikki oli jo myöhäistä.
Hilusta olisi tullut omistautunut isoäiti, mutta häntä on vaikea nähdä iäkkäänä, eihän hän ollut edes 45-vuotias kuollessaan. Hilu teki lähtemättömän vaikutuksen kaikkiin tapaamiinsa ihmisiin kauneudenjanollaan ja -tajullaan, uskollaan ihmisiin, kyvyllään rakastaa. Hän oli pieni lintu, jonka siivet olivat menneet rikki. Hänet rikkoi paitsi moni sairaus, myös hänen ehtymätön uskonsa: toisiin ihmisiin, kauneuteen, hyvään, aina uusiin mahdollisuuksiin.
Omistan tämän Jukka Kuoppamäen laulun äitini muistolle.
Villi lintu (sanat ja sävel Jukka Kuoppamäki)
Kun aika on taas merten taa
käy lento kurkien
ne pesämailta matkaan saa
ääni sisäinen
Mä toivon että sydämein
kuin villi lintu ois
vain kesyt linnut rantaan jää
villit lentää pois
Ei takertua menneeseen
saa sydän ihmisen
sen täytyy uutta uskaltaa
myös siltaan kyynelten
Ei epäröidä silloin saa
kun aika nousta on
vain ihmislasta rohkeaa
niin siivet kohta on
Kun aika on taas merten taa
käy lento kurkien
ne pesämailta matkaan saa
ääni sisäinen
Mä toivon että sydämein
kuin villi lintu ois
vain kesyt linnut rantaan jää
villit lentää pois
Ei kurkiauraa kaartavaa voi mikään kesyttää
sen vaisto johtaa merten taa
kun toiset maahan jää
ei epäröidä silloin saa
kun aika nousta on
vain ihmislasta rohkeaa
niin siivet kohta on
Mä toivon että sydämein
kuin villi lintu ois
vain kesyt linnut rantaan jää
villit lentää pois
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti