Tiedä häntä, mikä etiäinen minut saavutti, sillä olenhan aina välillä miettinyt, mitä mahtaa Karille kuulua ja joskus ajatellut soittavanikin, mutta tuli mieleeni googlata, mitä kuuluu entiselle työkaverilleni ja sittemmin ystävälleni Kari Konttiselle. Google sitten paljasti, että hän kuoli marraskuussa, vajaat 74-vuotiaana. Olen iloinen siitä, että hänen poismenonsa ei sentään päässyt tapahtumaan ihan salaa, vaikka loppuelämänsä yksin elikin.
Kuva- ja elokuvataiteilija Kari eli värikkään elämän. Ammatillisesti hän palasi muistoissaan aina Warren Beattyn Helsingissä kuvaamaan elokuvaan Reds, jossa hän toimi assistenttina. Kari oli monessakin mielessä esteetikko: kuvien ja kauneuden, myös naiskauneuden palvoja.
Pari kertaa uskoin Karille luottamustehtävän. Ensin valtuutin hänet kissavahdiksi lähtiessäni kesälomalle Osloon. Jo ensimmäisen päivän aikana kissa karkasi, kerrostaloasunnon ikkunasta. Toisella kerralla delegoin asuntonäyttöön vuokralaisen valitsemisen Karille, ja tietenkään hän ei voinut vastustaa nuorta, kaunista yksinhuoltajaa. Valitettavasti tästä valinnasta tuli pommi, ja sain antaa tälle vuokralaiselle useiden kuukausien vuokrarästit anteeksi.
Niin, siitä anteeksiannosta. Minä olen antanut nämä anteeksi Karille aivan samoin kuin Kari oli valmis antamaan erilaisia inhimillisiä heikkouksia anteeksi kauniille naisille. Sanavalmiina miehenä hän oli välillä hankkiutua vaikeuksiin, sillä hän ei pitänyt kynttiläänsä vakan alla, jos hän ei jostakusta tykännyt.
Karissa oli annos Paroni Munchhausenia mutta myös Till Eulenspiegeliä. Hän oli valmis ajoittain pieniin kujeisiin. Kun luin parisen vuotta sitten iltapäivälehdestä jutun miehestä, joka oltiin pidätetty koska hän oli väärentänyt palautuspullojen koodeja, minulle tuli lämmin olo. Karihan se siellä, tai sitten copycat.
Karin kanssa tieni kohtasivat Malminkartanossa, kumppanuustalo Horisontissa 2006. Siellä olin Karin kanssa perustamassa valokuvauslaboratoriota ja Horisontille lehteä, jota hän vanhan liiton miehenä taittoi leikkaajaliimaa-menetelmällä, vaikka tietokone ja taitto-ohjelmataitoinenkin henkilö olisi ollut saatavilla. Kaikkein antoisin - ja yksi koko työurani kivoimpia projekteja - oli kuitenkin elokuvaopintopiiri, jonka esitykset alusti pitkän linjan elokuvaharrastaja Kari, joka oli perustanut aiemminkin elokuvakerhoja. Niin me sitten katsoimme Kurosawaa, Almodovaria ja Murnauta puolisalaa pimennysverhojen takana.
Kroonisesta tupakkayskästään huolimatta Kari oli yllättävän hyvässä kunnossa. Ainakin oli vielä kesällä 2006, jolloin hän pyöräili koko Ilmoilanselän ympäri Lautsian-lomalla. Oli hän tainnut polkaista vielä Hauhonselänkin ympäri, ja muisti lomakylään palatessaan suositella minulle Hauhon historiallista puutalokatua. Kävin sitten sen minäkin katsomassa Karin suosituksesta.
Minä en ole se heikko lenkki, joka ystävän minulle uskomat salaisuudet paljastaisi. Kiitos muistojen jakamisesta ja monista kiintoisista tarinoista Kari.
Kuva: Maunulan kaupunginosan kotisivu: kaksi taiteilijaa Mediapajalla (2005). Maunulan kaupunginosan jutun Karin poismenosta voi lukea klikkaamalla otsikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti