Liipraumilhliperaalit

Jokunenkin politiikan liepeiltä tuntemani töölöläinen on tuohtunut siitä kun heidän juuri kansainvälistymisen kynnyksellä olevaan lintukotoonsa (asuin Töölössä suurimman osan vuosista 1995-2002) ollaan avaamassa Alko. Eikä mikä tahansa pitkäripainen, vaan sellainen, joka on tuttu vielä omalle sukupolvelleni isien ja äitien tarinoista: palvelumyymälä. Minä ainakin tiesin, mitä ne olivat, olihan isäni töissäkin sellaisessa niin että kun ekalla luokalla piti piirtämän kuva joka esitti isiä tai äitiä töissä, piirsin tällaisen:

Näin kävi ostotapahtuma Alkossa yleisesti vielä 80-luvulla. Ei, en haikaile vanhoja aikoja. Kyseessä oli siis sellainen myymälä, josta oikeasti saa palvelua, kyseinen termi kun ei ole tarkoittanut mitään sen jälkeen kun kyseisestä elinkeinosta elantonsa saaneiden osuus on ylittänyt 125%.

Minä olen niin vanha, että muistan vielä joskus asioineenikin Kisistä vastapäisestä Systeemissä, jossa pullot oli aseteltu hyllyihin palvelutiskin taa, ja myyjältä piti pyytämään joko Satnnööf du pap tai liipfraumilh.

Nyt jotkut niin sanotut liipraumilhliperaalit ovat erehtyneet perspektiiviharhaan, jossa heidän henkilökohtaisesta epämukavuuden kokemuksestaan yleistetään poliittiseksi ongelmaksi. Jos tällaista länsimaista ongelmaa kummempia aiheita ihmisellä ei ole, niin kaipa hänellä aika hyvin menee. En äänestäisi.

Sitäpaitsi nämä asiakaspalvelusta huolestuneet, joilta on viety pullojenpläräilyn oikeus, osaavat kyllä oikeasti sanoa sen shätönööf dy papin.