Natoon

Suoritin asevelvollisuuttani 1991-1992. Siinä vaiheessa EU:n jäsenyyden hakeminen ei vielä ollut julkista tietoa, mutta minulla sattui olemaan asiasta sisäpiiritietoa, sillä kuuluin niihin noin 20 kokoomusnuoreen, jotka kävivät toukokuussa 1991 tutustumassa EU-elimiin, ja tämän matkan lopputulemana teimme aloitteen Kokoomuspuolueelle EU-jäsenyyden hakemisesta. 

Minä olen kulkenut tuon jälkeen poliittisen taivaan halki toiselle laidalle. Vaikka monessa mielessä poliittinen analyysini tilannekuvasta on muuttunut, turvallisuuspolitiikassa se ei ole muuttunut. 

Upinniemessä kesällä 1991 esitin kysymyksen asevelvollisena ollessani turvallisuuspolitiikan oppitunnilla, että miten EU-jäsenyys vaikuttaa Suomen ja itänaapurin yhteistyöjärjestelyihin ja miten EU-jäsenyys vaikuttaa Suomen turvallisuuspoliittisiin järjestelyihin? Voiko turvatakuut ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön hoitaa WEU:n kautta vai olisiko Nato-jäsenyyden hakeminen jossain vaiheessa ajankohtaista? Kysymykseni aiheutti Upinniemen suuressa auditoriossa kohahduksen, ja turvallisuuspoliittista oppituntia pitävä everstiluutnantti oli ilmeisen hämmentynyt, todeten, että hän ei osaa sanoa.

Nyt Venäjän hyökättyä Ukrainaan se on ajankohtaista, vähän yli 30 vuotta esittämäni kysymyksen jälkeen. Kannatan NATO-kansanäänestyksen järjestämistä. WEU lakkautettiin 2009, joten tätäkään paperitiikeriä ei enää ole käytettävissä EU:n turvallisuuspoliittisena instrumentteina. EU:lla ei ole pehmeän diplomaattisen painostuksen lisäksi mitään kovia välineitä tuomassa vakuuttavuutta EU:n pakotteille. Paitsi NATO, johon 27 EU-maasta kuuluu 21. 

Tiedän maalaavani itseni tällä kannanotolla ahtaaseen nurkkaan nykyisessä puolueessani Vasemmistoliitossa, mutta kansallinen turvallisuutemme tilannekuvan näkeminen on sen verran iso kysymys, että siinä pitää ajatella omaa nokkaansa, jäsen- ja viiteryhmiään pitemmälle. Minun oma poliittinen tulevaisuuteni on muutenkin sen verran pienimuotoista räpeltelyä, että olen valmis ottamaan riskin ja maalaamaan itseni nurkkaan.