Sisältäni portin löysin

Kesälomallani olen irtikytkenyt kaiuttimet cd-soittimesta, ja liittänyt ne levysoittimeen. Samalla olen irtikytkenyt itseni arkipäivästäni, siitä, mitä minä enimmän osan aikaa olen, ja olen ollut viimeiset 30 vuotta.

Paluu vinyylien maailmaan on ollut paluu siihen, mitä minä olin 11-vuotiaana, 7-vuotiaana, 5-vuotiaana. Kun kuuntelin Mikis Theodorakisia ekaluokkalaisena Aku Ankkoja lukien, äitini jääkaappiin valmiiksilaittamaa aamupalaa syöden, Julius-kissani pitäessä minulle seuraa. Siihen, mitä äitini oli.

Kuunnellessani Jukka Kuoppamäen laulaessa:

"Sä uskot ihmiseen,
sä uskot maailmaan,
sä uskot huomiseen
ja aikaan parempaan.
Sä uskot haaveisiin
ja onnen unelmiin - 
sä minut ota mukaan uniin kauniisiin" 

muistan äitini sellaisena kuin hän oli ollessani 15-vuotias. Muistan itseni 15-vuotiaana:

"Sellaisena kun nyt sä olet mun
sinut tahtoisin muistaa myöhemmin.
Vaikka muututkin, kuvan säilytin
siitä millaisena sinut kohtasin" (J. Kuoppamäki)

Vielä syvemmälle minut vie Pekka Streng, jonka albumin viimeinen raita Sisältäni portin löysin kertoo minulle siitä kun äitini löysi sisältään portin. Se portti pikku hiljaa raottui, ja avautui, ja siitä portista pääsi vanhempieni avioeron jälkeisiä ensimmäisiä päivänsäteitä sisään. Löysimme musiikin, hän etsi itseään intialaisten filosofioiden ja vähän uskontojenkin kautta, ja hän löysi rakkauden mahdollisuuden, oman elämänsä itseisarvoisen arvokkuuden mahdollisuuden. Sen hänelle näytti ja Pekka Strengin hänelle toi muusikko nimeltään Harri Stern, Harri Tähtinen. En tiedä, mitä Harrille nykyään kuuluu, mutta kiitos Harri.

Pekka Strengin kappaleen Sisältäni portin löysin voi kuunnella klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.