Jo pitkään poliittisen vaikuttamisen liepeillä toimineena olen huomannut, että sananvapaus jää poliittisissa puolueissa usein sanahelinäksi. Annan tästä seuraavaksi joitakin esimerkkejä. Oma kymmenien vuosien odysseiani on kulkenut oikealta vasemmalle. En kuitenkaan ole mikään Jörn Donner siinä mielessä että olisi puoluetta suurempi. Olen vain minä. En ole osa politiikkaa, vaan se on osa minua.
Kesä 1992. Luoteis-Helsingin Kokoomusnuorista pari hallituksen jäsentä otti minuun yhteyttä. He pyysivät ylimääräistä yhdistyksen kokousta, jonka tarkoitus oli syrjäyttää silloinen yhdistyksen puheenjohtaja. No, sellainen pidettiin, ja minut valittiin uudeksi puheenjohtajaksi. Kun valinta kantautui lomailleen syrjäytetyn puheenjohtajan korviin, hän ns. tuli lankoja pitkin, ja sanoi selkosuomeksi antavansa minulle turpaan.
Pian tämän jälkeen aloitin sosiologian opinnot. Tapasimme fuksiryhmän kanssa mennä ns. ottelemaan pohjia erään fuksiryhmäläisemme pikkuyksiöön. Nyttemmin tämän SDP:ssä toimivan opiskelukaverini yksiön päätyseinältä minua tervehti Che Guevara. Kun asunto koostui vain eteisestä ja huoneesta, Chen katse ulottui kaikkialle, ja hänet näki jo sisääntullessa. Chen katse vuosikymmenien takaa mittasi minut kiireestä kantapäähän. Hänen mielestään toimintani Kokoomuksessa perustui itsepetokseen ja väärään tietoisuuteen.
Tein tämän harhaekskursion taustoittaakseni sitä päätöstä, kun heti alkusyksystä 1992 erosin Kokoomusnuorista. Heti eroamiseni jälkeen minulle soitti merkittävä vaikuttaja Kokoomuksen Nuorten Liitosta, joka kysyi, mitä oikein haluan. Kun osoittautui, ettei se asia ollut raha vaan aate, minulle tarjottiin paikkaa ohitse minkään hakumenettelyiden Kokoomuksen aatetyöryhmässä. Näinhän aatteellisuuden kanssa onkin kätevä toimia politiikassa: ulkoistaa se jollekin tietylle porukalle, jotteivät vain ihanteet pääsisi häiritsemään sulle-mulle -harjoitteita.
Sitten elettiin suunnilleen vuotta 2006. Toimin tuolloin aktiivisesti Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -kansalaisliikkeessä, jota olin ollut perustamassa. Tässä ominaisuudessa, kerran juuri kotiuduttuani vastaperustetun Kaupunkimetsäliikkeen kokoontumiseen Vuosaaresta soitin silloiselle demareita edustavalle kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajalle, joka oli kovakorvaisen betonoijan maineessa. Häneen verrattuna Ylermi Runkokin vaikutti partiopojalta. Näpytellessäni keskustellessamme muistiinpanoja hän uhkasi minua oikeustoimilla, jollen välittömästi lopettaisi näpytystäni ja vieläpä hävittäisi muistiinpanojani. Säikähdin, sillä tätä ihmistä ei voinut olla tottelematta; myöhemmin tosin olen ymmärtänyt, että ei muistiinpanojen tekemistä puhelinkeskustelusta voi kieltää, saati uhata siitä oikeustoimilla. Suunnilleen samoihin aikoihin saman puolueen edustaja kaupunginhallituksessa yritti käydä kanssani kauppaa. Hän kysyi minulta, että jos ei Laaksoon voi kaavoittaa, minne sitten, ikään kuin järjestäytymättömän, epämuodollisen kansalaisliikkeen edustajana olisin siinä asemassa, että voisin käydä kauppaa. Myöhemmin kun paljastin Mustavuoressa pidetyn muka-puolueettoman luontoretken järjestäjänä toimivan Luontodemarit, hän poistui Facebook-kavereistani.
Keväällä 2010 Helsingin Vihreiden kevätkokouksessa kuohui. Siellä pari vihreää nuorta nostivat ns. kynnyskysymykseksi erään sittemmin puoluetta vaihtaneen eduskuntavaaliehdokasehdokkaan mukanaolon ehdokaslistoilla, tämä kun oli blogannut kannattavansa pedofiliasta tuomittujen rikollisten henkilöllisyyden julkistamista (miten sivumennen sanoen tehdäänkin). Nämä pari vihreää nuorta vaativat kyseisen henkilön poistamista ehdokaslistoilta. Niin tehtiinkin. Kun bloggasin tästä manööveristä, minulle soitti kyseisen piirijärjestön puheenjohtaja, ja vaati minua poistamaan blogikirjoitukseni, näyttihän se hänen järjestönsä jäsentensäväliset ikään kuin kokoaan suuremmassa valossa.
En toimi enää missään näistä edellämainituista puolueista; Demareissa en olekaan toiminut, joten katson voivani nyt pölyn hieman laskeuduttua jakaa kokemukseni siitä, miten sananvapaus suhtautuu puoluepolitiikkaan. Tämä ei kuitenkaan ole hyvästijättö politiikalle, sillä itseni tuntien, saatan hyvinkin vielä joskus tehdä paluun. Siinä tilanteessa tulen katsomaan eteenpäin, ja voidakseni tehdä sen, katsoin nyt taaksepäin jotta sekin suunta on käsitelty.
Kirjoitustani inspiroi arvostamani vihreä toimija, pitkän linjan aktiivi, herkkä ihminen, joka vaalii ihanteitaan, joka nostatti epäilyä siitä, onko mahdollista olla vääränlainen ihminen (vihreään) politiikkaan. Kyllä voi. Voi nimittäin olla vääränlainen ihminen politiikkaan, jos nimittäin on asioita, joista ei suostu käymään kauppaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti