Vanhat ja väsyneet työnhakijat?

Ruotsissa Uppsalan yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan jo nelikymppisten työnhakijoiden ikäsyrjinnästä on selviä viitteitä. Toisen, Linné-yliopiston tutkimuksen mukaan mahdolliset syyt tähän syrjintään voivat olla työnantajien epäilykset siitä, että yli nelikymppisillä työnhakijoilla kyky oppia uutta, kyky joustaa ja sopeutua ja kyky innostua ja ideoida olisivat heikentyneet. Tässä voikin olla tiettyä perää, mutta se on seuraus, ei syy. 

Kyllä nämä ominaisuudet ovatkin rapautuneet, ainakin minulla, kadonneen innostuksen myötä. Into katoaa kun jatkuvasti töissä tyrmätään kaikki ideat, yritykset kehittää omaa työtään ja positiivinen palaute loistaa poissaolollaan. Kun into katoaa, sen mukana lähtee kaikki muukin. Joustamattomuuskin voi olla defenssimekanismi jatkuvia muutoksia vastaan, ei vain työpaikkojen vaihtumista vaan samassa työpaikassa tapahtuvia jatkuvia organisaatiomuutoksia ja muuttuvia ohjeistuksia vastaan. Kun kaikki ympäriltä hajoaa, silloin halutaan pitää edes jotakin koossa. "Kyvyttömyys" ideoida voi olla lähinnä sitä, että töissä on opittu se, että omien ideoiden esittäminen ei kannata. Ainakaan siitä ei palkita, joten parempi on ollut lopettaa se ideointi turhana pään hakkaamisena seinään. 

Mitä työnantajat sitten hakevat? No tietysti monen tutkinnon suorittaneita diginatiiveja, joilla on kokemusta enemmän kuin siihenastisia elinvuosia. Eivät nämä diginatiivit useinkaan kuitenkaan osaa tehdä tietokoneella mitään hyödyllistä, kuten tekstinkäsittelyä tai tiedonhakua. Kriittisestä tiedonkäsittelystä puhumattakaan...

Nuorilla hakijoilla oletetaan usein olevan enemmän myös tarmokkuutta ja dynaamisuutta kuin kokeneemmilla. Mitä se vaadittu tarmokkuus sitten on? Dynaamisen vaikutelman antamista, ja onko se sitten jotain sentyyppistä puolelta toiselle hösäämistä, että vaikutetaan adhd:ta potevalta? Osaavatko nämä sähläävät ja säätävät moniosaajat keskittyä yhtään mihinkään, ja saavatko he mitään valmiiksi?

Miten sitten kannustaa työnantajia palkkaamaan ns. kokeneempia ja ei-niin-seksikkäitä työnhakijoita? Parhaat kannustimet työnantajille voisivat olla vuorottelu- ja opintovapaiden tukeminen, niin työntekijät/-hakijat saisivat valintansa mukaan joko breikin tai sitten uutta oppia. Molemmissa tapauksissa, työnantaja hyötyy, jos ei muuten niin työntekijän parantuneen jaksamisen kautta. Tärkeää on myös kokemus siitä, että vaikkeivat töissä uudet asiat - salasanat, jatkuvasti vaihtuvat työtä puitteistavat virkamiessäännökset ja organisaatiouudistukset - oikein tarttuisikaan, niin havainto minkä tahansa asian oppimisen kokemuksesta jo tekee työelämän kulahduttamalle terää. Suorittaessani kasvatustieteiden appron viime vuonna jo kokemus siitä, että edelleenkin olen aika hyvä opiskelemaan jopa itselleni uudessa sähköisessä oppimisympäristössä, oli sinänsä lohdullinen, riippumatta siitä, mihin tätä tutkinnonosaa instrumentaalisesti sitten käyttäisinkään. 

Todelliset syyt ikäsyrjinnälle saattavat löytyä muualta. Facebookin Puhetta työstä, työttömyydestä ja toimeentulosta -ryhmässä yksi keskustelija väläytti syyksi sen, että keski-ikään ehtinyt työntekijä on jo oppinut työehtosopimuksien niksit ja ajamaan oikeuksiaan niin työsuojelun, ammattiyhdistyksien kuin luottamusmiestenkin kautta. Hän esimerkiksi osaa vaatia itselleen kuuluvaa palkkaa ja asiallisia työoloja toisin kuin järjestäytymistä vieroksuvat nuoret, vaikka ei tiedosta välttämättä seuraakaan toiminta, kaikki kun eivät kuitenkaan uskalla ajaa oikeuksiaan. 

Ylen uutisjutun mainituista ruotsalaistutkimuksista voi lukea klikkaamalla bloggaukseni otsikkoa.