tiistai 1. joulukuuta 2020

Kenestä Helsingin pormestari?

Paavo Arhinmäki on kokenut kunnallispoliitikko, helposti lähestyttävä ja tunnetusti viheralueiden puolella. Paavo olisi kuin tehty pormestariksi; tosin tämä manööveri edellyttäisi Vasemmiston nousemista ykköseksi, mikä ei kyllä tapahdu ainakaan näissä vaaleissa. 

Anni Sinnemäki voi edustaa tyypillistä Vihreiden kannattajaa, mutta viimeksi nähtiin miten käy kun panostaa väärään hevoseen. Vihreiden kannattaa miettiä, haluavatko oikeasti Stadin ykkösiksi ja aktualisoida potentiaalista kannatusta. Mutta kai heillä on oikeus ampua itseään jalkaan. Anni on varmaan ihan hyvä tyyppi, mutta kun sen tietävät vain hänet tuntevat. Hänellä on ollut epäkiitollisena tehtävänä toimia Lisää kaupunkia Helsinkiin -liikkeen tuulenhalkojana monien pääkaupungin luonnosta huolestuneiden silmissä, tai jos ei sellaisena niin ainakin tuulettimena. Ja kaikki tietävät, mikä tuulettimeen tarttuu. Sen tietää myös Sinnemäen edeltäjä kaupunkisuunnittelusta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana eli Pekka Sauri. 

Vihreillä hyvä ehdokas olisikin juuri esimerkiksi Pekka Sauri. Saurilla oli sen verran rotia että hän joskus kävi keskeyttelemässä työmaita (kerran minulle ystävä soitti, että Laaksossa oli kauhakuormaajia. Kuiskasin tästä vieressä istuvalle Heidi Hautalalle, joka soitti Saurille, joka hääti kauhakuormaajat). 

Sanna Vesikansan tunnen opiskeluajoilta. Hän osaa positiivisella tavalla yhdistää saman päämäärän taakse, osaa luoda hengen että kyllä me tää hoidetaan. Sanna on myös puolustanut Keskuspuistoa. Mari Puoskari olisi hyvä musta hevonen. Mari oli erinomainen kaupunkisuunnittelulautakuntalainen, joka kävi aikanaan melkein kaikissa kaavoituskohteissa ja vastasi kuntalaisten yhteydenottoihin. Kokomustilla Piha ei huonommasta päästä. Tai Matti Niiranen. Demarit maalasivat jo itsensä nurkkaan sitoutumalla Razmyariin, joka on luonnonystävän ikuisella mustalla listalla Pirkkolan-tötöilystään.

Utopiassa, jossa pormestariksi voitaisiin valita ehdokas edustamansa listan äänimäärästä riippumatta, kannattaisin kuitenkin äärimmäisen työteliästä ja lahjomatonta Yrjö Hakasta pormestariksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti