maanantai 19. syyskuuta 2022

Minä ja Keskuspuisto

Minä ja Keskuspuisto 

Isäni muutettua lokakuun neljäntenätoista päivänä 

1977 kotitalomme seitsemännessä 

kerroksessa asuvan työkaverinsa luoksehän muutti uuden puolisonsa ja kohtapuoliin 

syntyvän velipuoleni kanssa Alkon talosta 

Vuorimiehenkatu 33:sta Töölön Toivonkadulle

siihen taloonjonka kivijalassa oli myöskin pitkään

valtion pitkäripaisen liikeAlkolla oli ainakin 

työntekijöihinsä ulottuvaa sosiaalista vastuuntuntoa, ja minä sain jäädä äitini kanssa asumaan isäni 

entiseen työsuhdeasuntoon aina 

heinäkuuhun 

1980 saakka. 


Muutettuani Kannelmäkeen aloin ensin isäni kanssa pyöräilemään Keskuspuiston läpiikään 

kuin larpatakseni nen tmatkaansa 

Toivonkadulta Myyrmäkeen. Kannelmäestä ei ollut

kovin pitkä matka Pirkkolaanjosta taas oli Laaksoon ja siitä Urheilukatua alas isälleni vain 

kuutisen kilometriäYläkouluikäisenä aloin 

pyöräilemään tätä välimatkaa joskus yksinänikin

Tällöin Keskuspuistojonka olin jo 

Vuorimiehenkadun aikoina vallannut isäni kanssa Laaksosta aina 

Ruskeasuon hevostalleille astituli minulle tutuksi 

ainakin pääreittiensä varsien osalta

Muistan vielä hämärästi vanhan hyppyrimäen

joka nojasi Laakson kallioihin ja laski Laakson 

ratsastuskentältä hevosaitaukselle kaartavan 

ulkoilutien varteenMäen paikka erottuu 

maastossa vieläkin. 





Yläkouluiässä Keskuspuiston käyttöni sai uusia 

ulottuvuuksialähinnä koulun liikuntatuntien 

ansiostaHiihdimme Paloheinässäjossa kolmosen ja viitosen latujen eroamiskohdassa minua odottivat 

tupakkataukoa pitävät pidemmän matkan hiihtäjät

jotka sitten kuntopuikon

piristäminä ohittivat minut kohdassajossa viiden 

kilometrin latu seuraavan kerran yhtyy 

tuskaisesti lykkimääni kolmosen latuunPirkkolassa yleisurheilimmeolin luonnonlahjakkuus

pituushyppääjänä ja pikajuoksijana lähes 

harjoittelemattakinmitä nyt olin joitakin kertoja isäni kanssa 

kokeillut lajeja Myyrmäen urheilukentällä

pyöräretkiemme päätepisteessä. 


Lukiovuosina reviirini vielä laajeni pohjoiseen 

KeskuspuistoonTeimme koko koulun 

jokasyksyisen “polkuretken”, kävellen noin puolet 

HaltiapolustaKoetin aina pitää ihastukseni,

joskus Heidinjoskus Annen, näköetäisyydellä 

sähköjäniksenäniLiikunnanopettajani Tievan

autoon matkalla Pitkäkoskelle suunnistamaan 

mahtui yleensä kaksi oppilastausein ne olivat 

minä ja paras koulukaverini Sami;  kirjaviisaimpina mutta 

epäatleettisimpina taisimme olla Tievan 

opetuksille otollista maaperääSainkin näistä 

reissuista metsässä juoksemisen kipinänjoka on 

kantanut näihin päiviin 


Ainakin yhtä usein kyllä halusin pyöräillä koulun 

suunnistustunnilleensin Etelä-Kaarelan yhteiskoululta Hämeenlinnantien alitse

sitten vastarakennettua Perhekunnantietä 

Linjoille” eli kahden ulkoilupolun risteykseen juuri 

nykyisen Kuninkaantammen eteläpuolella

ja siitä Pitkäkosken majalle




En ollut hääppöinen pitkänmatkanjuoksijamutta 

karttaa osasin lukeaSiinä vaiheessa kun 

lukiot alkoivat erikoistumaan nostaakseen omaa 

profiliaan yhteishauissaoma lukioni

ilmoittikin olevansa pohjoismaisuuden 

ja suunnistuksen lukio 


Armeijan lähestyessä oma fyysinen kuntoni alkoi kiinnostamaanjopa huolestuttamaan minuaOnneksi 

jatkuva hyötypyöräily ja koirakävelyt olivat luoneet 

edes jonkinlaisen pohjakunnon 

niin että selvisin Pirkkolan kolmen kilometrin 

pururadasta edes joten kuten hengissäMeitä oli 

täysi Aten kuplavolkkarillinen kohottamassa 

sotilaskuntoaan 

keväällä 1991.  




Ensimmäinen “oma” kotini oli opiskelijasolu

Pohjois-Haagassa, Ida AalbergintielläSieltä käsin kävin Pirkkolassa 

uimassa ja lenkillä PirkkolassaMaunulassa ja 

PaloheinässäLiitän tiettyihin maisemiin vieläkin 

tiettyä 

musiikkia joka oli silloin ajankohtaistaesimerkiksi 

Maunulassa eläinten hautausmaan takana 

olevan maston maisemiin Bruno Weilin johtaman Schubertin kuudennen sinfonian 





Moniin Keskuspuiston paikkoihin liittyy 

henkilökohtaisia muistojaSiellä on selvitelty usein 

kovin yksipuolisiksi jääneitä rakkaustarinoitaKuten esimerkiksi eräällä isolla kivellä Laaksossa.



 

Muutin helmikuussa 1995 Linnankoskenkadulle

TöölööseenSieltä pyöräilin Keskuspuiston 

läpi viikonloppuisin Malminkartanoon muuttanutta äitiäni tapaamaanHänen sairastuttuaan

nopeasti etenevään keuhkosyöpään kävin 

vierailemassa hänen luonaan Laakson sairaalan 

keuhko-osastollaUrheilukadun loivassa mutta pitkässä

mäessä tuntui olevan aina vastatuuli matkalla 

keuhko-osastolleTätä synkeää taivaltani säesti Oskar Friedin rahisevansynkeä levytys Stravinskin 

Tulilinnusta 


Kesällä 2005 asuin Talinrannassajolloin olin 

omaksunut säännöllisiksi lenkkeilymaastoikseni 

Munkkivuoren-Talin-Pajamäen hienot maastotjotka ovat niin hienoja ja yhtenäisiäettä minulle ne ovat läntinen

KeskuspuistoKerran päätin muistoja verestääkseni

lähteä varsinaiseen Keskuspuistoon saakkaJuoksin

Koneen puistonMunkkiniemen puistotien ja 

Paciuksenkadun ylämäen kautta 

Laaksoonsinnemistä Keskuspuisto alkaa. 





Uskonettä sattuma ja kohtalo ovat kaksi nimeä 

samalle asialleTämä lenkki oli sattumalta

koituva kohtalokseni. Heti kun pääsin Keskuspuistoonnäin katulamppuun kiinnitetyn aanelosenristeyksessäjosta 

Urheilukadulta suoraan pohjoiseen jatkuvalla ulkoiluväylältä 

kääntyy toinen reitti koilliseen

sinne hevosaitauksen suuntaan, ja sen reitin varrelta löytyy se kivijonne minä ja M. kerran päädyimme