Vihreän puolueen ensimmäisen puheenjohtajan, Kalle Könkkölän viimeiseksi jääneessä Facebook-statuksessaan Kalle kertoi joutuneensa keuhkokuumeen takia sairaalahoitoon. Pidin tätä huolestuttavana tietona, eikä mennytkään kuin alle kaksi päivää niin Kallea ei enää ollut. Kuitenkin, jos jonkun elämäntyö elää niin Kallen.
Kallen elämäntyö on ihan käsittämättömän suuri. Moni varmaankin osaa minua paremmin valottaa Kallen roolia Kynnys ry:n perustajana ja kansainvälisenä vammaisaktiivina, mutta Kalle sai monet - myös minut - ymmärtämään, että vammaisasia on yleinen ihmisoikeuskysymys, ja Kalle olikin suuren mittakaavan ihmisoikeusaktivisti.
Ilman Kallea esteettömyydestä tuskin puhuttaisiin juuri mitään, ja Kalle muisti aina terottaa että esteettömyys ei koske vain liikuntavammaisia, vaan se on kaikkien asia. Kenestä tahansa meistä voi tulla liikuntakyvytön tai ainakin -rajoittainen, eikä kukaan meistä tiedä päiviemme mittaa, onko tämä rajoitteisuus missä määrin pysyvää luonteeltaan. Tinkimättömyytensä ja sinnikkyytensä takia kunnioitetulla ja pelätyllä Kallella oli ainakin de facto veto-oikeus Helsingin rakennuslautakunnassa, ja hän oli se henkilö, johon otettiin yhteyttä kun haluttiin näkemystä esteettömyydestä.
Itse tutustuin Kalleen kesällä 2008 kunnallisvaalikampanjassa. Mielistelemättömänä persoonana Kallen kuoren alle piti ensin päästä, mutta sen jälkeen hänen lämmin ja terävä, älykäs huumorinsa tuli hyvinkin tutuksi. En voi sanoa olevani Kallen lähiystävä mutta olen iloinen siitä että sain tutustua häneen.
Julkaisen nyt Kallen inspiroiman blogitekstini uudestaan 4 vuoden takaa.
Vihreitä ehdokkaita Sibeliuspuistossa kesällä 2008. Kalle vasemmalla.
Hesari on ottanut esteettömyyden asuntojen hintojen kohoamisen syntipukiksi, ja pitää norminmukaisia vessoja syinä kalliiseen uudistuotantoon, ihan kuin esimerkiksi 30-40 tuhannen hintaisilla kaikille turhaan maksatetuilla turhilla autopaikoilla ei olisi mitään tekemistä asian kanssa. Hesari on valinnut puolensa, ja se valinta on ihmisyyden ja tasa-arvon vastainen.
Esteettömyyttä ei kannata marginalisoida vain vammaisille kuuluvaksi. Kuka tahansa meistähän voi vaikka leikkauksen seurauksena joutua väliaikaisestikin kuntoutettavaksi pyörätuoliin. Tällaista mahdollisuutta vaan ei terve ihminen halua ajatella, mutta terveydenhuollossa työskentelevänä kuulen jatkuvasti tarinoita ei vain onnettomuuksista vaan ihan jokapäiväisiä kuntoutustarinoita.
Ei tarvitse toteutua mikään huonoin skenaario, vaan ihan normaali kuntoutus voi viedä pyörätuoliin. Puhumattakaan onnettomuudesta tai äkillisestä sairastumisesta.
Esteettömyys varmistaa sen, ettei kuntoutujan tarvitse muuttaa pois omasta kodistaan, sitäpaitsi minne, ja kenen rahalla tämä tapahtuisi?
Yksinäisajattelijan ääneen ajatteluja. Aineiston muuntaminen ilman lupaa on kielletty. Suorat lainaukset ja aineiston jakaminen on siis sallittua. Suurin osa kirjoituksistani löytyy linkkilistan ylimpänä olevasta vanhasta blogistani. Olen itse ja yksin vastuussa blogissani esittämistäni mielipiteistä, jotka edustavat vain minua, eivät edustamiani organisaatioita. En ole vastuussa kenenkään lukijan sisäluku- enkä sisäislukijataidoista.
tiistai 11. syyskuuta 2018
lauantai 8. syyskuuta 2018
Perustin uuden ympäristöblogin
Aloittaessani nyt elokuussa ainakin toistaiseksi kestävän opintovapaan luonto- ja ympäristöalan opiskelijana Stadin ammattiopistossa, opiskelukollegani antoi minulle loistoidean: perustaa blogi eräänlaiseksi julkiseksi työnäytteeksi. Nyt varastankin tämän Kikan idean julkeasti.
Tekemiseni ovat tähän saakka levinneet kuin Elanto, joten tämä helpottanee ainakin niiden toivottavasti sakeana minusta tappelevien urakkaa saada jotenkin kiinni tekemisistäni kun ympäristöaiheinen tekemiseni ei huku musiikin, urheilun, politiikan ja kaikenlaisen liikkuvan maalin ampumisen alle ja taakse.
Nyt viime ajat olen muutoinkin enemmän keskittynyt Mahler-blogiini ja päivitellyt tänne vain sitä myöten kun aina vain mitättömämmäksi horisonttiin katoava poliittinen vaikuttajaminäni nostaa päätään, tai kun en vain osaa muuten pitää leipäläpeäni kiinni muista aiheista kuin Mahler. Muutenkin yleisesti ottaen tekemistäni on luonnehtinut fokuksen puute, tai ainakin sen hajaantuminen ja muuttuminen usein lennostakin, ja päätös keskittyä opiskelemaan alaa, josta toivottavasti tulisi myös leipätyö, suuntaa aktiivisuuttani siihen suuntaan, ja preesensini tällä foorumilla muutoinkin tulevaisuudessa harventunee entisestäänkin. Ellei sitten taas jossain vaiheessa ehdokkuus iske jossakin vaalissa...
Uuteen julkiseen ympäristöportfoliooni pääsee oikean sivupalkin linkkilistasta otsikolla Pertsan portfolio.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)