Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston juuri julkaisema valistus- tai pikemminkin varoitusvideo lasten vanhempien sosiaalisen median käytöstä on sohaissut oman kuplani rikki. Videossa korppi vie tytön kun äiti tarkistaa tekstiviestin. Korppi ei kuitenkaan ole peto, vaan pikemminkin luonnon puhtaanapitolaitos, vaikka olenkin nähnyt videon, jossa korppi surmaa kaninpoikasen ravinnokseen. Sellaisiakin opetusvideoita näkee sosiaalisessa mediassa.
Yksimielisesti tämä Helsingin valistusvideo on tuomittu yksisilmäisesti sosiaalisen median demonisoivana pelotteluvideona, naureskeltukin sille. Minä en naura. Osui ja upposi. Ehkä osalla suuttunut, järkyttynyt tai huvittunut reaktio on vaivaantumisreaktio, yritys peitellä omaa nolostumista, häpeääkin.
Muutettuani Norjaan elokuussa 2007, sain kutsun Facebookiin. Pidinkin sitä oivana keinona pysytellä kärryillä siitä, mitä Suomessa tapahtui poissaollessani ja mitä kavereilleni kuuluu. Olen suhtautunut siihen myös verkostointityökaluna, sekoittaen mukaan sekä jauhot, hiivan että veden, aivan samoin kuin blogissani, renessanssi-ihminen kun olen ja sellaisia eivät koske aiheen rajaamisvaatimukset, sillä ne ovat matalasieluisemmille. Pian osoittautui, että Facebook on oiva keino myös pysytellä kärryillä kissavideoiden viimeisimmistä kehitysvaiheista aikakaudella 30 jKr Teemu Mäki.
Kotonani tapaan istahtaa vanhan säilytysarkkuni päälle silloin kun näen tarpeelliseksi vain nopeasti "tarkistaa", mitä oli puhelimeeni tupsahtavan plingahduksen takana. Että oliko joku kommentoinut osuvasti kissavideokommenttiani. Juuri kaksi ja puoli vuotta täyttävä tyttäreni pitää tätä paikkaa minulle niin sopivana, että näyttää minulle usein "tohon" itse puuhatessaan sohvalla. Ja omatuntoa soimaa.
Helsingin videota hutipotkuna pitävistä moni on muistuttanut sosiaalisen median oikeasti tarjoavan myös vertaistukea esimerkiksi yksinhuoltajille, mielenterveyskuntoutujille, työttömille ja niin edelleen. Se on kuitenkin sosiaalisen elämän korvike: kun ei ole mahdollista tarkistaa, mitä koto-Helsingissä tapahtuu, Facebook ja Twitter ovat parempi kuin ei mitään.
Sosiaalisen median käyttöä ei tarvitse kokonaan lopettaa, niin kuin ei alkoholinkaan. Molemmat ovat kohtuudella annosteltuina ihan kivoja juttuja silloin kun ne ovat jonkun lisäksi. Korvikkeena ne ovat vähän siinä ja siinä. Korkki on syytä laittaa kiinni silloin kun sen takia jäävät työ tai perhe hoitamatta ja aamulenkki välistä. Sama pätee sosiaaliseen mediaan.
Video näyttää yhden valitsemansa näkökannan sosiaalisesta mediasta, sen, josta isänikin minulle on sanonut. Joskus isiä tarvitaan avaamaan silmiä, paitsi omiaan siltä kaikelta näpyttelyltä, myös lastensa. Noin 14-vuotiaana isäni kerran kehotti minua kuuntelemaan omia sanojani. Laskin, että joka kolmas niistä merkitsi naisen sukupuolielintä. Tämän yhden itsetarkkailukerran herättämänä käytännössä katsoen lopetin kiroilun.
Nyt kolmekymmentä vuotta myöhemmin isäni kerran totesi närkästyneen hämmästyksensä, että kävellessään leikkipuiston ohitse näyttäisi siltä, että jokainen ainakin yksinäinen vanhempi tuijottaisi kännykkää, vaikka oikeasti vanhemman tehtävänä on olla oman lapsensa päätoiminen ammattikatsoja ja yleisö. Sosiaalisen median kohtuullisesta hyötykäytöstä video ei sano mitään, mutta ei kai sellaisesta tarvitse valistaa tai varoittaa. Sellainen on pikemminkin mainosten tehtävä: näyttää iloista, seurallista kohtuukäyttöä, sellaista kuin männävuosikymmenten ykköskaljamainoksissa.
Moni kommentaattori on kiinnittänyt huomiota sanojen merkityssisältöjen hämärtämiseen. Välinpitämättömyyttä on ehkä kyseenalaista nimittää väkivallaksi, se on "vain" välinpitämättömyyttä. Kaltoinkohtelua joka tapauksessa.
Videon voi katsoa klikkaamalla otsikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti