Ludwig van Beethoven: Viulukonsertto. Joseph Szigeti ja New Yorkin filharmonikot, johtaa Bruno Walter. On virkistävää kuulla poikkeus kreisleriläisestä traditiosta, jota edustaa viulistien valtavirta. Szigetillä on suuri, miltei alttoviulumainen ääni, ja äänitystekniikka on aikakautensa huippua. Szigetin esityksessä yhtyvät menuhinmäinen kiihkeys ja Heifetzin tekninen varmuus.
Anton Bruckner: Sinfonia no 6. NDR-sinfoniaorkesteri, johtaa Günter Wand. 23 vuotta on riittänyt irtikytkemään fiksaationi Klempererin klassikkolevytykseen. Joskin Celi tarjoaa maksimaalisempia kauneusarvoja, Wandin soundi kuulostaa juuri oikealta: ensimmäinen ja toinen osa jousivoittoisia, kaksi viimeistä vaskien hallitsemia. Tämä myös lienee Wandin NDR-paketin parhaiten äänitetty sinfonia.
Gustav Mahler: Sinfonia no 3. Amsterdamin Concertgebouw-orkesteri, johtaa Bernard Haitink. No nyt pääsee tämä listalle, kun se ei mahtunut ensikuuntelemalla (periaatteenani on ottaa samalta esittäjältä vain yksi saman säveltäjän teos). Tämän muhkeammin Mahleria ei voi toivoa, bombastia on aivan tarpeeksi, mutta siltikin se pysyy kohtuudessa, toisin kuin esimerkiksi Levine.
Johannes Brahms: Sinfonia no 2. NDR-sinfoniaorkesteri, johtaa Günter Wand. Ihanne-esitys, maskuliininen, linjakas ja soiva tästä lapsekkaasta renkutuksesta.
Procol Harum: Repent Walpurgis. Erikoinen sointi tulee tårta på tårta -ratkaisusta kietoa piano ja urut toisiinsa. Vähän kuin barokkikonsertossa olisi kaksoiscontinuo.
Liisa Kallio: Höllää pöllö, esittäjänä Pikku Papun orkesteri. Kahta Pikku Papun levyä on Elsan kanssa tullut veivattua, ja tätä parempaa lapsille tehtyä musiikkia ei kai oikein voi olla, kun se ei edes ärsytä aikuiseen makuun tottunutta. Päinvastoin, kappale huhuiluineen suorastaan kutsuu rauhoittumaan ruuhkavuosista kärsivää vanhempaa.
Ludwig van Beethoven: Pianokonsertto no 5 "Keisari". Edwin Fischer ja Lontoon filharmonia-orkesteri, johtaa Wilhelm Furtwängler. So muss es sein. Tämä levytys kasvaa kerta kerralta: ensi alkuun klassisen levollisesta levytyksestä paljastuu joka kuuntelukerralla lisää kiihkeyttä. Levytys on teknisesti savikiekkoaikakauden huipentuma, ja Fischer ja Furtwängler improvisatorisina kykyinä kulkevat samaan suuntaan.
Gustav Mahler: Sinfonia no 8: Blicket auf, alle reuig Zarten. 765 esittäjää, joita johtaa Jascha Horenstein. Tämän suurimman mahdollisen koneiston vaatiman teoksen suurimman mahdollisen esityksen kaunein mahdollinen hetki, tai hetki, jolloin hetki pysähtyi, jolloin valtava koneisto kimmeltää.
Richard Wagner: Tristan ja Isolde. Kirsten Flagstad ja muut solistit, Lontoon Filharmonia-orkesteri, johtaa Wilhelm Furtwängler. Monien mielestä Furtwänglerin ehkä suurin levytys. Furttis saa tästä Wagnerin kauneimmasta helmestä enemmän kauneutta ja jatkuvuutta irti kuin yksikään toinen, ja Flagstad on ylittämätön Wagner-tulkki.
Einar Englund: 2. sinfonia (Mustarastas). Helsingin kaupunginorkesteri, johtaa Pertti Pekkanen. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä esimerkiksi Chicagon sinfoniaorkesteri Bud Hersethin vuosikymmeniä koulimine vaskineen tekisi tälle, mutta Pekkasen johtaman HKO:n esityksestä välittyy aito usko tähän musiikkiin, joka lienee parasta Sibeliuksen varjoon jäänyttä suomalaista sinfoniamusiikkia, ja hieman röpelöinen yhteissointi oikeastaan lisää esityksen viehätystä, ainakin autenttisuutta.
Syystalven artisti: NDR-sinfoniaorkesteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti