8. sinfonia, Erik ja Ensio

1940-luvulla Ainolassa vietettiin autodafee: takassa poltettiin Sibeliuksen valmistumattomat sävellykset. Tämän kauhistuttavan polttouhrin jälkeen Sibelius oli helpottunut. Hän oli päässyt eroon häntä kouriintuntuvasti soimaavasta muistutuksesta: valmistumattomat luonnokset todistivat hänelle hänen luomiskykynsä ehtymisestä.

Viisiosaisen Sibelius-elämäkerran viidennestä osasta ei aivan tullut Erik Tawaststjernan 8. sinfoniaa. Erikin samastuminen työnsä kohteeseen oli täydellinen. Hänenkin työtään uhkasi iän myötä hupeneva työkyky; onneksi sentään hänen elämäntyönsä saatiin avustajien tuella valmiiksi.

Erikin kädettömyys käytännöllisluonteisissa asioissa oli legendaarista, tosin se luultavasti johtui siitä, että häntä nyt vain askarruttivat hieman esoteerisemmat tai ainakin arvokkaammat asiat. Onnistui häneltä kuitenkin moottoriveneelläajo, sienestys ja munakkaan tekeminen. Matti Vainion sata vuotta sitten syntyneestä Erikistä kirjoittamassaan ansiokkaassa Tawaststjerna-kirjassa - elämäkerturi sai elämäkerran - tuodaan Erikin hahmo eläväksi, ja tämä hahmo on yhteneväinen omien mielikuvieni kanssa.

Minulle uuttakin paljastuu. Erik oli nuorena myös lahjakas matemaatikko, joka sitten seurasi sisäistä ääntään, toteuttaen sitä ensin klaviatuurilla, sitten lisääntyvässä määrin se sisäinen ääni alkoi soittaa hänelle Ainolan mestarin musiikkia.

Erik tuo minulle monessakin mieleen kolme vuotta sitten edesmenneen ystäväni Ension. Molempien maallinen vaellus kesti 77 vuotta, ja kumpainenkin oli varsin epäkäytännöllisiä miehiä. Ensio rakasti musiikkia, ennen muuta Bachia, joka oli hänen kotijumalansa. Kannelmäen Prismassa ja eläkepäivillä Stockmannilla kaupassa käynnit edustivat hänelle seikkailua; onnistui Enssiltä kuitenkin ruisleivänteko. Molemmat miehet olivat matemaatikkoja, Ensiolle siitä tuli sitten leipäpuu, ja hän toteutti tätä kutsumustaan sittemmin Helsingin yliopiston atk-keskukseksi muuttuneessa Laskentakeskuksessa.

Sitä en tiedä, tapasivatko miehet koskaan. Tilaisuuksia siihen oli varmasti lukuisia, sen verran paljon olen Ensiolta kuullut konserttitarinoita Karajanista, Richteristä ja monista muista, joita kaikkia Erik kävi ensin kuuntelemassa kriitikkona, sittemmin musiikinrakastajana. Molemmat olivat oman tiensä kulkijoita, riippumattomia sieluja: kun Erik joskus oli tokaissut haluavansa olla Markku Aro, en tiedä, tiesikö Ensio edes kuka tämä on. Ei hänen tarvinnut välittää populaareista päivänlennoista, kun hänellä oli ikuiset arvonsa. Ainakin yksi ero Ension ja Erikin välillä kuitenkin löytyi: Ensiolle Sibelius jäi melko vieraaksi, hänen musiikkimakunsa oli konservatiivisempi.