Elinvoimalla ei ole vaatteita

Kilpailukyky oli kaikenläpäisevä muotitermi sellaiset 15-20 vuotta sitten. Nyt sen tilalle on tullut elinvoima. Kotikaupungissani Porvoossa on elinvoimalautakunta, ja vähän väliä myllättävään aluehallintoon on ELY- (Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristö)keskusten tilalle tullut elinvoimakeskuksia, jollainen nimi on vielä häpeämättömämpi kuin edeltäjänsä, jossa ympäristö sentään oli mainittu, tosin viimesijaisena. 

Muotitermeillä voidaan perustella kaikki, vaikka kun koettaa googlata käsitteen määritelmää, se myönnetään vaikeasti määriteltäväksi. Miksi sitä sitten käytetään, vaikka yleensä käsitteen sisältöä ei edes yritetä määritellä, ja kuitenkin oletetaan, että kaikki tietävät edes suunnilleen, mistä on kysymys? Kuntaliitto sortuu tähän oikein esimerkillisesti.

Elinvoima on kuin keisarin uudet vaatteet: harva uskaltaa kyseenalaistaa termin käytön, koska hän leimautuu muuten jarruänkyräksi, joka vastustaa kehitystä, edistystä, kasvua. Vaikka juuri kaikki se pitäisi kyseenalaistaa; käsitteen viljelijät käyttäytyvät kuin eivät olisi kuulleetkaan esimerkiksi luontokadosta tai ylikulutuspäivästä, joka saavutetaan maailmanlaajuisesti jo kesälomakaudella ja meillä etuoikeutetussa Pohjolassa jo keskellä kevättä. 

Mitä rauhankyyhky näki lentomatkallaan?

Tämä ilmeisesti yläkouluvuosina eli 80-luvun puolivälin tienoilla kirjoittamani aine tuli vastaan mapeistani. Luontoihminen olin ollut jo pienestä pitäen, mutta nyt oli iskenyt todellakin ekologinen omatunto.

Maapallomme on kaunis planeetta. Aitoa, puhdasta luontoa on vielä runsaasti jäljellä. Me ihmiset olemme vastuussa siitä. Seuraavassa eräitä tosiasioita, mihin teknologian kehitys on johtanut.

Brasiliassa kaatuu sademetsää hehtaari minuutissa. Useita satoja hyönteis- ja kasvilajeja kuolee vuodessa. Mutta metsääkään ei riitä loputtomiin. Nämä alueet ovat maapallon happivaraston kannalta elinehto. Metsän mukana myös kulttuureja joutuu väistymään. Niiden kuollessa kuolee myös osa itseämme.

Tehtaat kylvävät kuolemaa useita kilotonneja minuutissa. Vieraita aineita joutuu ilmakehään ohentaen sen otsonikerrosta. Miten mahtaa käydä ilman sen suojaa?

Se, mikä tehtaanpiipuilta on jäänyt tuhoamatta, hoitavatkin sitten ydinreaktorit. Ydinjätteiden säilytyksestä on myös huolehdittava. Ne pysyvät radioaktiivisina satoja tuhansia vuosia ja kukapa tietää, mikä silloin on tilanne maan päällä.

Muovi ja peltiromu rumentavat maisemaa ja vievät kasveilta kasvutilaa. Epäorgaaniset jätteet palautuvat luonnon kiertokulkuun kehnosti.

Kemialliset saastat pilaavat veden, josta riippuu elämämme. Monin paikoin se ei kelpaa edes uimiseen. Onneksi maapallon pinta-alasta on 71% vettä. Tästä määrästä on vasta murto-osa saastunut, mutta teollisuus on saanut jalansijaa vasta viime vuosisadalla. Ihmisrodulla on siis hyvää aikaa pilata hydrologia.

Vesakkoruiskutuksilla vaikutamme kasvien biologiaan, mistä puolestaan saavat kärsiä kasvissyöjäeläimet. Näitä ravinnokseen käyttävät pedot ovat ravintoketjussa seuraavana.

Maapallon väkiluku kasvaa koko ajan. Tämän vuoksi on rakennettava uusia asuntoja. Rakentaaksemme meidän on taas kaadettava metsää ja tuhottava pari linnunpesää.

Useat ihmiset tappavat huvikseen. He kutsuvat sitä urheiluksi. Onko kuolema ja kärsimyksen katsominen urheilua?

Norjassa on muuan vuono, jota kutsutaan likaviemäriksi. Sen varrelle on pystytetty niin monta tehdasta, että meri ympäriltä on alkanut saastua. Kalaa sieltä ei ole saanut kolmeenkymmeneen vuoteen. Vesi on väriltään likaisenruskeaa.

Meillä on vain yksi maapallo, joka meidän on jätettävä hyvään kuntoon. Sillä ei ihmisenkään aika ole rajaton; me olemme vain pieni lenkki evoluution ketjussa.

Maaemo huokaisi.