Olen vasemmistolaisena näissä eduskuntavaaleissa vaikean paikan edessä: Vasemmistolla on upeita ehdokkaita, joiden tukiryhmässä mielelläni toimisin. Kuitenkin minulla on nyt näissä käsilläolevissa eduskuntavaaleissa yksi tehtävä: huolehtia kotirintamasta, sillä ruuhkavuosiperheeseen mahtuu vain yksi poliitikko.
Se poliitikko on Sanna Kivineva, numero 211. Hän on Vihreiden ehdokkaana, mikä tekee hänen äänestämisensä helpoksi. Toki veri on vettä sakeampaa useimmissa tapauksissa, mutta jos hän olisi esimerkiksi VKK:n, PS:n tai Kokoomuksen ehdokkaana, aivan siihen asti ei tämä periaatteeni kantaisi. Vaikka olenkin jokseenkin menettänyt toivoni Helsingin Vihreisiin, niin maakunnissa he useinkin tarjoavat järjellisiä vaihtoehtoja.
Sannan kanssa kohta 12 vuotta asuneena tiedän, että kun hän sanoo toimivansa luonnon monimuotoisuuden, perustulon ja neuromoninaisuuden puolesta, niin Sannan kaltainen ihminen, jolla on häkellyttävän hyvä työmoraali, ei sitä sano lämpimikseen. Sitäpaitsi Sannan politiikassa tuntevat, eri puolueita edustavat ovat kertoneet minulle hänestä, että hän on yhteistyön tekijä, ihminen, joka näkee erottavien seikkojen sijasta yhdistäviä tekijöitä. Kuplautuneessa ja kärjistyneessä poliittisessa toimintaympäristössä se on ensiarvoisen arvokasta. Päätöksenteossa hän on jo marinoitunut sivistyslautakunnassa ja aluevaltuustossa.
Mutta jos siis oma tilanteeni - joka kieltämättä voi näyttää skitsofreeniseltä, mutta haluan edetä avoimin kortein - olisi toinen, niin keräisin ääniä aktiivisesti ainakin Leo Kylätaskulle, Mikael Söderströmille ja Pia Lohikoskelle. Leo trumpetteineen antaa äänen apurahansaajille ja pätkätyöläisille ja puolustaa kulttuurin itseisarvoista asemaa. Tämä ei useimmille ole lainkaan selvä asia. Leoon (numero 100) pätee sama kuin Sannaan siinä mielessä, että Leosta ihmisenä kukaan ei pystyne sanomaan pahaa sanaa. Micke Söderström (115) taas on kokemusasiantuntijuuden "isänä" varsinkin sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisen ekspertti, joka ajaa kulttuurin budjettiosuuden nostamista yhteen. Pia (101) taas on asunnottomien asian ajaja, sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden tuntija, minkä tiedän hänen kanssaan samassa ammattiliitossa JHL:ssä toimivana. Sen lisäksi hän on aito luonnonystävä, joka on nostanut tapetille lukuisia itäisen Uusimaan luontokohteita. Pia on Leon ja Micken tavoin niitä harvoja poliitikkoja, jotka ovat puolustaneet kulttuurintyöntekijöitä, joilla monilla on toimeentulo ja koko ammatti ollut katkolla etenkin koronapandemian aiheuttamissa poikkeusoloissa.
Uudeltamaalta nostan esille myös toisen kokemusasiantuntijan, Sara Pekosen (107) sekä vammaisten, yhdenvertaisuuden ja esteettömyyden asian ajajan Elina Nykyrin (105). Gashaw "Kaisa" Bibani (90) on rohkea ihmisoikeuksien puolesta taistelija, Hanna Nevantausta (102) tuo pienipalkkaisen duunarin äänen esille ja Jussi Saramo (114) on eduskunnassa profiloitunut esimerkiksi turvallisuuspolitiikan ja liikunta-asioiden tuntijana. Tyrni Rankka (109) taas on nuori, aito aktivisti ja jo pienestä pitäen vasemmistolainen, jonka soisi houkuttelevan nuoria uurnille. Katja Ylisiurua (121) ymmärtää pienyrittäjien tilanteen ja hänen videonsa ovat erittäin informatiivisia. Muusikko Aki Haurun (96) muistan ensimmäiseltä koronakeväältä 2020 hänen yhden miehen mielenosoituksistaan, joilla hän toi mainiosti esiin kulttuurialan työntekijöiden tuskan.
Uudellamaalla soisin Vihreistä pääsevän läpi Sannan lisäksi esimerkiksi Tiina Elo 198, uuttera ympäristöpoliitikko, Harri Hölttä 205, luonnonsuojeluasiantuntija, Sirpa Siru Kauppinen 209, pitkän linjan vantaalainen vaikuttaja, Noora Koponen 212, autismiverkoston eduskuntaan perustanut, Tiia Lintuja 217 Järvenpäältä, jonka tunnen omilta ajoiltani Vihreistä, Tia Seppänen 226, kestävän kehityksen asiantuntija, jonka vaalivideoissa on todella hyvä meininki ja Eva Tawasoli 228, joka jaksaa erittäin perusteellisesti vääntää somekeskusteluissa.
Hyviä ehdokkaita on muitakin, mutta näistä osaan sanoa jotakin.
Entä Helsinki? Olen siellä kuitenkin asunut suurimman osan elämääni, joten joku ehkä saattaisi kysyä, kenelle siellä testamenttaan ääneni.
Vasemmistoliiton Helsingin ehdokkaista minun ehdokkaani on kansanedustaja Mai Kivelä, joka tunnetaan erityisesti eläinten puolustajana. Maista muistan myös sen, kun hän kysyi mahdollisuudesta ennallistaa Patterinmäen kallioseinämä. Main numero on 74. Mia Haglund (67) on säännönmukaisesti ollut luonnon puolella Kaupunkiympäristölautakunnassa. Antti Kaajakarin (72) tunnen ammattiyhdistyksestä. Markku Kivinen (75) edustaa Venäjän-asiantuntemusta. Minja Koskela (76) on ilmiö, joka mennee heittämällä sisään.
Helsingin vihreistä ehdokkaista ajattelen asiaa luontonäkökulmasta. Mari Holopainen (222) on parhaasta päästä, ja koripallomaajoukkueen entinen kapteeni Shawn Huff (223) on puolustanut sekä Matokalliota että Pohjavedenpuistoa.
Jos vielä saan aikaiseksi, niin väsään suosituksia muihinkin vaalipiireihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti