Olen ollut koko elämäni ajan erittäin kiinnostunut säästä ja ilmastosta, ja oman muistini tueksi pidin jopa omaa tilastointiani joulukuusta 1978 elokuuhun 1987. Toki vielä pidemmältä ajalta on Ilmatieteen laitoksen tilastoja, jotka perustuvat mittauksiin vakioiduissa olosuhteissa, kuten tieteelliseen metodiin kuuluukin. Sademääriä en ole ottanut tarkasteluuni mukaan, joten tässä tarkastellaan pelkkiä lämpötiloja.
Latasin Ilmatieteen laitoksen aineistot vuoden 1970 alusta nykypäivään kahdelta mittausasemalta, joilta on saatavissa mittaustietoa koko tältä aikaväliltä: Helsingin Kaisaniemestä ja Helsinki-Vantaan lentoasemalta. Helsinki-Vantaan otin mukaan siksi, että sen mittaukset ovat yleensä suhteellisen yhtäpitäviä oman syntymäkontuni Kivistön kanssa, ja Kivistössä olen myöhemminkin viettänyt paljon aikaa.
Kävin ensin Kaisaniemen aineistot läpi. Oma empiriani sanoo, että Kaisaniemessä on siksi verran meri-ilmasto, että Helsinki-Vantaalla yleensä on talvella sitä 1-3 astetta kylmempää ja kesällä saman verran lämpimämpää. Kun Kaisaniemestä on lentoasemalle/Kivistöön linnuntietä noin 20 kilometriä, niin peukalosääntönä on siis se, että rannikolta sisämaahan päin mentäessä ilmasto on jopa nelisen astetta mantereisempi, jos siis asiaa tarkastellaan tavanomaisen talvi- ja kesälämpötilan välisenä vaihteluvälinä. Asuessani pitkiä aikoja Kannelmäessä, joka on suunnilleen näiden kahden mittausaseman puolivälissä, niin Kannelmäessä on jo selkeästi mantereisempi ilmasto kuin Kaisaniemessä, mutta ei yhtä mantereinen kuin Vantaalla.
Tarkemmin siis Kaisaniemen tilastoista. Löytyykö niistä tukea ilmastonmuutokselle? Puolen vuosisadan tarkastelujaksosta voi nähdä, että tietenkään ilmastonmuutos ei tapahdu aivan lineaarisesti. Esimerkiksi vuosina 1985-1987 oli minijääkausi, jolloin talvet olivat suhteellisen kylmiä. Kaikkein kylmin jakso nähtiin tammikuussa 1987, jolloin lämpötila ei missään vaiheessa noussut kahdeksaan päivään yli -20. Tällöin mitattiin myös Kaisaniemen havaintoaseman pakkasennätys -34,3; lisäksi tammikuu 1987 oli mittaushistorian kylmin kuukausi, keskilämpötilan ollessa -16,5. Kun viralliset keskilämpötilatilastot katsotaan 30 vuoden ajanjaksojen keskilämpötiloista, niin tuollainen yksi pakkastalvi vaikuttaa keskilämpötilaan virallisella tarkastelujaksolla 1961-1990 noin 0,3 astetta kylmentävästi.
Kun ensin tarkastellaan keskilämpötiloja 30 vuoden ajanjaksoilla, niin selvin muutos on tapahtunut talvikuukausien keskilämpötiloissa. Kun tarkastelujaksolla 1931-1960 (mitä käytettiin keskilämpötilojen määrittämiseen vuoden 1991 alkuun saakka) tammikuun keskilämpötila oli -5,4 ja helmikuun -6,0, niin nyt käytössä olevalla tarkastelujaksolla 1991-2020 tammikuun keskilämpötila oli -3,1 ja helmikuun -3,8. Toisin sanoen, näinä varsinaisina talvikuukausina keskilämpötila on noussut yli 2 astetta. Maaliskuun keskilämpötila on noussut peräti -2,4 astetta -3,1 asteesta -0,7 asteeseen. Vähiten ovat lämmenneet kesäkuukaudet, mutta nekin ovat lämmenneet noin 0,3-0,4 astetta.
Sitten kun tilastoja hajotetaan pienempiin osiin ja katsellaan tarkemmin, mitä niiden taakse kätkeytyy, niin silloin silmiinpistävintä on hellepäivien (jolloin vuorokauden maksimilämpötila on vähintään +25,1) lisääntyminen. Kun asiaa tarkastellaan kymmenvuosittain, niin 1970-luvulla niitä oli yhteensä 55, 1980-luvulla 58, 1990-luvulla 68, 2000-luvulla 79 ja 2010-luvulla peräti 116. Hellepäivien määrän nousussa on siis havaittavissa lineaarinen eli suoraviivainen nousutendenssi, ja erityisen silmiinpistävää on se, että 2010-luvulla pitkistä hellejaksoista on tullut normi. Asia käy selville myös tarkastelemalla lämpimimpien heinäkuiden keskilämpötiloja; tarkastelujaksolla yhdeksänä heinäkuuna keskilämpötila on ollut yli +20, ja tällaisia heinäkuita sattui 70-luvulla 2, 80-luvulla 1, 90-luvulla ei yhtään, mutta 2000-luvulla 2 ja 2010-luvulla 4. Heinäkuut näyttävät pysyvästi lämmenneen, sillä vuoden 2021 heinäkuu oli mittaushistorian toiseksi lämpimin (+21,4). Kaikkein lämpimin heinäkuu oli 2010, jolloin keskilämpötila oli +21,7. Kaisaniemen aseman lämpöennätys on heinäkuulta 2019; 33,2 astetta.
Helsingissä -10 on talvikuukausien keskilämpötilana ollut yhtä poikkeuksellinen kuin +20 heinäkuussa. Tällaisia kuukausia on myös sattunut tarkastelujaksoon 9 kappaletta: yksi joulukuu, kolme tammikuuta ja viisi helmikuuta. Kylmin kuukausi oli tuo jo mainittu tammikuu 1987, -16,5 astetta. Tammikuussa 1985 oli -13,9 ja helmikuussa 1985 -13,7 astetta. Näistä yhdeksästä kaikkein kylmimmästä kuukaudesta vain kaksi on sattunut vuoden 1987 jälkeen ja vain yksi 2000-luvulla; tammikuun 2010 keskilämpötila oli -10,4 astetta.
Päällisin puolin näyttäisi siltä, että talvet ovat lämmenneet vuodesta 1988 alkaen, kun taas kesien lämpeneminen on saanut vauhtia vasta 2000-luvun puolella, tämän näkyessä selkeimmin heinäkuissa. Tähän on kolme syystä: ensinnäkin suurin osa hellepäivistä osuu heinäkuille. Toiseksikin: kesäkuussa yölämpötilat ovat usein vielä varsin alhaisia. Kolmanneksi: elokuulle ei yleensä enää satu kovin paljoa hellepäiviä, vaikka yöt ovatkin usein vielä varsin lämpimiä.
Tämä oli ilmastonmuutosaiheisen juttusarjani ensimmäinen osa. Toinen osa koittaa sitten, kun olen samaan tapaan käynyt läpi Helsinki-Vantaan aineiston.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti