torstai 16. helmikuuta 2023

Onko luonnonystävän pakko alkaa äänestämään perussuomalaisia Helsingissä?

Aloitin äskettäin sosiaalisen itsemurhan tekemisen tässä blogissa. Jatkan nyt kesken jäänyttä työtäni. Otan sen riskin, että menetän asialliset välit jonkun kanssa, mutta silloin antamani peilin osoittava kuva on järkyttänyt. Tai sitten minua pidetään lopullisesti arvostelukykyni menettäneeksi. Otan sen riskin. Jonkun nämä asiat pitää sanoa. 

"Pika"ratikka, jonka eräs Lefa on näppärästi uudelleenristinyt pikara-tikaksi, on Helsingin kaupunkisuunnittelun Troijan puuhevonen, joka tuo mukanaan "Lisää kaupunkia", eli niinsanotusti "tiivistää" kaakelitaloja viheralueille. Eli levittää yhdyskuntarakennetta viheralueille sillä verukkeella, että näin saadaan lisää asukkaita julkisen liikenteen pariin. Ilmeisesti sen liikenteen ei sitten muutoin katsota olevan niin houkuttelevaa, että se olisi kannattavaa, niin pitää sitten tuottaa sille ne toivotut, oletetut ja luulotellut käyttäjät. Ainoa, mikä tästä puuttuu, on se, että HSL kävisi mainostamassa kouluissa ja päiväkodeissa raiteiden autuutta. Voin antaa valmiiksi idean: kun Kierrätyskeskus käyttää oppitunneillaan Lennu Liito-orava -hahmoa, niin tässä on valmis hahmo: Pikara-Tikka. Kas kun ei vielä tämä hahmo laulamassa Raide-Jokeri -laulua.

Kiitos MAL- eli maankäytön, asumisen ja liikenteen ohjelman, keinosta on tullut päämäärä. MAL tarkoittaa suomeksi sitä, että kun valtio lupaa subventoida raiteiden rakentamista, kaupungit samalla sitoutuvat asuttamaan niiden varsille joukkoliikennekansalaisia. 

En tiedä mistään Kokoomuksen puisto-osastoista. Sellaista ei olekaan. On vain ratikka- ja baanaosasto. Norjassa Vihreät ovat vasta äskettäin ylittäneet äänikynnyksen. Tämä johtuu siitä, että muut puolueet ovat tehneet heidät tarpeettomiksi, omaksuneet ja omineet heidän agendansa. Helsingin Vihreät kidnapannut Lisää Kaupunkia Helsinkiin -liike on ekspansiivisen herätysliikkeen tavoin saanut opetuslapsia ainakin lähes kaikista puolueista, ja Vihreät ovat tehneet itsensä tarpeettomiksi. Jäljelle on jäänyt vain vasemmiston ja oikeiston välissä päämäärättömästi seilaava block party. Kaikki tunnustavat nyt puoluekentän laidasta laitaan ratikka- ja baanauskoa. Keinosta on tullut itseisarvoinen päämäärä an sich.

Olen aina pitänyt itseäni suunnilleen rauhan miehenä, eli autottomana, ympärivuotisena pyöräilijänä ja joukkoliikenteen ystävänä, enkä olisi ikinä uskonut, että joudun kaivamaan kuvitteellisen alppitorveni kaapista eli sanomaan tämän, joka varmaan lopullisesti tuhoaa kaiken uskottavuuteni loputkin rippeet: näyttää siltä, että ainut keino lopettaa tämä hullutus on äänestää perussuomalaisia. Ymmärrättehän: olen epätoivoinen. Eduskuntavaaleissa tämä olisi typerää - paitsi jos he saavat eduskunnassa torpattua MAL-sopimuksen jatkon - kuten eilinen ympäristöaiheinen vaalitentti viimeistään osoitti - vaan kunnallisvaaleissa. Siinä menee sitten pesuveden (tähän oikeasti meinasi lipsahtaa, että "persuveden") mukana aika monta lasta, tiedän valitettavankin hyvin, mutta kaikille täytyisi olla selvää, että ympäristön pitäisi olla tällä hetkellä agendalla sekä numero 1, 2, 67 että kaikki siitä välistä. Nimittäin esimerkiksi ihmisoikeuksilla ei ole paljoa väliä, eikä niistä itse asiassa edes voida puhua, jos ei ole kohta enää ihmiskuntaakaan. 

Timo Soini, tuo mukahauskojen lohkaisuiden automaatti, jota en mainittavammin arvosta, on puhunut fillarikommunismista. Siitä en tiedä, tunnustavatko pyöräilijät oikeaa vai vasenta, mutta viimeisimmän tilaston mukaan fillaroinnin kulkumuoto-osuus Helsingissä (syys-lokakuu 2020) oli 11,2%. Jos Keskuspuistosta tasoitetaan mäet ja asfaltoidaan polut ja levennetään varmuuden vuoksi vielä niin, että lumiaurat ja muu huoltoliikenne pelottaa lenkkeilijät pois pyöräilijöiden tieltä, niin voi toki hyvässä tapauksessa käydä niin, että tämä kulkumuoto-osuus voisi nousta muutamalla prosenttiyksiköllä. 

Minä pyöräilen pääkaupunkiseudulla enää satunnaisesti, mutta vuosikymmeniä siellä säännöllisesti pyöräillyt 72-vuotias isäni sanoo, että pyöräilykulttuurissa on tapahtunut muutos. Sen havaitsin ottaessani muutama vuosi sitten kahdeksi viikoksi fillarin mukaani tehdessäni sijaisuuden Isolla Kirkolla. Koin olevani siinä määrin tientukkeena, että tuntui turvallisimmalta menetellä kuten ajokortittomana tein taannoin erään ystäväni polttareiden mikroautoajossa: jos aistin ohitusyrityksen pyörätiellä - ja niitä tuli paljon, siksi verran koukkupolvipyöräilijä olen - ajoin tienreunaan, jotten vain olisi toisille vaaraksi. Ja itselleni. Helsingin kaupunkisuunnittelun ohjaavana ihanteena on kiire ja siihen kannustaminen. 

Troijan puuhevosen ja Kokoomuksen spora- ja baanaosaston lisäksi olen yrittänyt lanseerata kolmannenkin termin: puhutaan tiivistämisen sijaan levittämisestä. Ja otetaan vielä neljäskin: ilmastotyperyys. Ilmastotyperyys on sellaista kaupunkisuunnittelua, jossa ei oteta huomioon sellaisten hankkeiden puoliintumisaikaa, joiden päämäärä voi sinänsä olla kannatettava. Kaupunkisuunnittelun kontekstissa tämä tarkoittaa sitä, että kun toivotaan baanojen ja sporien vähentävän yksityisautoilua (josta muutenkin on pikavauhtia tulossa lähes saasteetonta, vaikka toki autoiluun liittyy suuria tilankäytöllisiä ja liikenneturvallisuuteen liittyviä ongelmia lähes Intian tiheydellä asutussa kaupungissa, jota kuitenkin halutaan entisestäänkin tiivistää) ja tämän takia raivataan joukkoliikenne- ja pyöräilyinfran alta luontoa pienentäen hiilinielua, niin puoliintumisaika tarkoittaa sitä aikaa, jolloin tämä pienenevä hiilinielu olisi kuitattu vähenevillä päästöillä. 

Suomi on yhden totuuden kulttuuri. Kun nyt ilmastohätätilaan on vihdoin herätty kaikissa puolueissa (perussuomalaisia ehkä lukuunottamatta), niin luonto (luontokato on uudempi tuttavuus julkisessa keskustelussa, mutta asiaa vuosikymmeniä seuranneelle nämä molemmat ovat vanhoja tuttuja. Valitettavasti) jää tässä otatuksessa aina toiseksi. Helsingin kaupunkisuunnittelussa ilmasto ja luonto on ajettu nollasummapeliin vastakkain. Suomessa ei osata kriittistä, asioita molemmilta puolilta kriittisesti tarkastelevaa keskustelua. Niinpä ratikatkin ovat vain yksinomaan hyviä. Kaipaisin enemmän ruotsalaista å ena sidan, å andra sidan -keskustelua ja ranskalaista filosofista väittelyä. Vaikka tämä sitten hidastaisi tai lamauttaisikin päätöksentekoa - meillä Suomessa on konsensuksen perinne, kaikkien on oltava samaa mieltä - niin useinkaan tämä ei olisi vahingoksi; ainakin jäisi toteuttamatta moni hanke, joille ei olla jaksettu, osattu tai pystytty eri syistä etsimään ihanteellista toteuttamistapaa. Ja se ihanteellisin toteutustapa on sellainen, jossa luonto ei kärsi.

Olen seurannut helsinkiläistä kaupunkisuunnittelua keväästä 1980, leikattuani talteen pitkän Hesari-artikkelin Helsingin keskustasuunnittelun historiasta. Siis 9-vuotiaasta. Valitettavasti se on jossakin muutossa kadonnut. Ilmeisesti sekin oli siinä tynnyrissä, jonka heitin Kannelmäestä Porvooseen muuttaessani roskikseen, kun muuten olisi tullut toinen reissu, sata kilometriä tynnyrin takia, joka on vuosikymmenet vain siirtynyt kellarista kellariin. 

Tänä aikana en ole koskaan kuullut mitään yhtä päätöntä kuin leventää katua (ja kaataa metsää kadunvarrelta) siksi, että kadun keskelle olisi tilaa istuttaa katupuurivistö. Tätä on suunnitteilla Vihdintiellä. 

Siis ryhmyiset katulehmuksethan ovat ihania, sellaiset, joita aiotaan kaataa seuraavaksi Mannerheimintien ja Hämeentien varrelta, jotta niitä ei enää kukaan vahingossakaan keksisi kutsua kaupunkibulevardeiksi, jolloin joku saattaisi huomata, etteivät nämä Stadiin suunnitellut uudet Vihdintien ja muiden sisääntuloväylien kaupunkibulevardit olekaan mikään uusi, uljas keksintö. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, en vastusta kaupunkibulevardeja sinänsä, ja en vastustaisi, jos ne olisivat keino säästää metsiä, mutta ilman näitä "kaupunkibulevardeja" metsiin ei kaavoitettaisi ilmeisesti mitään. 

Tiedän hyvin, että perussuomalaisten äänestäminen on luonnonsuojelijalle epävarma ja todella epätoivoinen teko, mutta ainakin Helsingissä nämä sporat ja fillaribaanat ovat sekä suurin syy että seuraus, sille, että kaupunkiluontoa tuhotaan. En suosittelisi tätä epätoivoista tekoa siksi, että he välttämättä puolustaisivat kaupunkiluontoa, ainakaan vilpittömästi, mutta ainakin he vastustanevat sen tuhoamista näillä infrahankkeilla, jotka kaikki edustanevat heille "kommunismia", joka on kaiken perussuomalaisten kavahtaman päälle heitettävä yleinen pilkkakirves. Epäilemättä yksittäisissä perussuomalaisten ympäristömyönteisissä irtiotoissa voi ainakin osittain olla motivaationa se, että ollaan haistettu "veri", eli kuntalaisten tyytymättömyys poliittisten vastustajien harjoittamaan politiikkaan ja nähdään tämä keinoksi näpäyttää poliittisia vastustajia. Mutta tämän pitäisi olla opiksi niille poliittisille vastustajille.

Täsmennettäköön vielä: en syytä Vihreitä Helsingin pilaamisesta. Ainakaan he eivät sitä tee yksin. Mutta niin asiat usein koetaan, kuten on persujen lähetyskäsky, ja jostain se kumpuaa, että Helsingissä Vihreät ovat paljolti menettäneet luonnosta kiinnostuneiden ihmisten luottamuksen. Ja kertoo paljon Vihreistä, että minä aspergerhenkilönä joudun kertomaan, että ihmisten luulottelut, uskomukset, pelot ja oletukset kannattaa ottaa vakavasti. Ihmisiä ne kuitenkin ovat, jotka äänestävät, niine luuloineen, uskomuksineen, pelkoineen ja oletuksineen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti