Henkilö, jonka kanssa suunnittelin erilaisia projekteja viitisentoista vuotta sitten, linkkasi Facebookiinsa tutkija Janne Saarikiven kolumnin, joka oikeastaan oli ohjelmanjulistus siitä, mitä politiikka hänen mielestään on (tai sen ainakin pitäisi olla). Yleensä tämä kaveri oikoo näkemyksiäni esimerkiksi markkinoinnista tai kulttuurisista trendeistä, ja nyt tuli takaisinmaksun vuoro. Aivan erityisesti politiikassa nimittäin tuo "no ought from is" ei toimi, jos missään, eikä sitäpaitsi vääristä premisseistä saa oikeita johtopäätöksiä. Yleensä Saarikiven jutuissa osutaan edes sinnepäin, nyt tuli huti.
Politiikka on yhteisten etujen ajamista siten, että kukin jos ei välttämättä luokka- niin intressi- tai sosiokulttuuris/ekonomisfraktiopohjainen ryhmittymä näihin sopivasti vedoten kätkee ko. puolueiden edustajien henkilökohtaiset valtaintressit. En hirveästi usko salaliittoihin eikä Suomessa ole varsinaista mafiaa, ja toki vilpittömiä politiikan työläisiäkin on, mutta politiikassa muodon merkitystä sisältöön verrattuna ei voi aliarvioida. Politiikassa se, miltä näyttää, markkinoidaan siksi, mitä "on" tietenkin kohderyhmälle sopivaksi, piilottaen mahdollisimman monen kerroksen alle kaikki strateginen kassakaappipelailu. Ja tämä pelailu juuri vieroksuttaa minua politiikassa eniten.
Mitä lähempää politiikkaa on päässyt kurkistamaan, sen vähemmän attraktiiviselta se maailma näyttää.
Muodon ajamisen sisällön edelle todistaa myös poliittinen tapa tarkastella pätevyyttä, joka on yhtä kuin sopivuus. Ja tätä sopivuutta tarkastellaan erilaisten edustavuuskriteerien mukaan, joista tärkein on alueellinen.
Vanha ystäväni - jonka kanssa tiemme ovat kulkeneet eri suuntiin, käytännössä vastakkaisiin - on luonnehtinut minua kuntavaalisuosituksenaan, että olen todellinen vihreä, en ole meloni eli sisältä punainen. No, siinä mielessä hän on oikeassa, että olen sisältä vihreä, päältä punainen.
Politiikka on käänteinen versio patsasleikistä, jossa leikkijöiden on pysäytettävä liikkeensä juuri ennen kuin leikinjohtaja katsoo. Politiikassa pitää esittää olevansa liikkeessä, mutta todellisuudessa se on pakastettua kansanliikettä.
