Henri Hirvenoja: Djiboutin aavikon paino

Vanha ystäväni Henri Hirvenoja on taas julkaissut runomuotoisen teoksen, joka avaa hänestä ainakin minulle tuntematonta elämänvaihetta: Henrin seikkailuja Afrikan sarvessa. Kuitenkaan Henri ei ole mikään ylimielinen siirtomaaherra, joskaan ei Ahtisaarikaan. Hirvenojan kaltaiset virkamiehet, näkymättömät mahdollistajat ovat pysyneet suurelta yleisöltä piilossa, tähän asti.

Uusimmassaan Hirvenoja on edelleen kiteyttänyt ilmaisuaan poistamalla jopa apuverbit. Hänen kielensä on lähes sähkösanomamaisen prosaallista, toteavaa. 

Djiboutin aavikon paino ei ole kronologia, vaan paperille pantuja tuokiokuvia elämänvaiheesta Afrikan sarvessa. Paikka paikoin hän onnistuu tiivistämään yhteen kappaleeseen tai jopa yhteen lauseeseen toteavalla kielellään absurdeja, traagisia ja huvittaviakin tapahtumia siten kun hän on ne osallistuvana havainnoijana, oman elämänsä Hunter S. Thompsonina kirjannut. Suolakauppiaiden esilaulaja on mezzosopraano, vuohet ovat akateemisia, uutiset haisevat ja aikaa ei tapeta vaan aika tappaa. 

Teoksen liitteenä oleva lyhenneluettelo saa kaikessa absurditeetissaan epätoivoiseksi lukijan, joka on vaihtanut substanssialaa elämässään niin monta kertaa, että on tehnyt päätöksen välttää kaikkia alakohtaisia lyhenteitä ja pitäytyä YK:n ja NATO:n kaltaisissa sanoiksi muuttuneissa vakiintuneissa lyhenteissä. Ja apuverbit ottaisin kyllä takaisin, mutta kyse on omasta mieltymyksestäni. Ilman apuverbiä aikamuoto katoaa, mutta juuri ehkä se onkin ollut Henrin tarkoitus, kuten hän kirjoittaakin sivulla 15:

"Ajantunne katosi. Aika-avaruus taittui. Aika oli tuolloin vielä ystävämme".

Omassa yt-prosessissani minua puhutteli esimiehen kohtaamista seuranneen eroamisen luonnehdinta: kumpikin jatkoi kohti valoa. Tämä voisi olla koko kirjan motto. Kuitenkin Henri sivulla 67 tähdentää sitä, että kaikkein tärkeintä on se, jota ei voida kirjata, koska tärkeämpää on nyt-hetki: nähdä, kuulla, haistaa, elää. Rivien väliin jättämisestä en pysty sanomaan aspergerlaisena mitään. 

"Kuvat, joita ei otettu. 

Kaikista kauneimpia.

Videot, joita ei tallennettu.

Niitä muistellaan hymysuin.

Kokemukset, jotka jäivät.

Tunne sormenpäissä pitkään.

Haavat, jotka paperi viilsi.

Niiden kanssa meni aikaa."

Henri Hirvenoja: Djiboutin aavikon paino. Basam Books 2024.

Mielipiteeni Itäradasta

Muuttaessani tänne 2011 pidin radan toteutumista elämän ja kuoleman kysymyksenä, en vain Porvoolle vaan itsellenikin, ajattelinhan sen madaltavan kynnystä päästä Helsinkiin. Madaltaa se siinä mielessä, että se mahdollistaisi pyörätuolilla liikkuvan matkustamisen; nykyiselläänhän pitkänmatkan joukkoliikennehän on esteellistä, mikä on häpeällistä. Kuitenkin, Porvoon näkökulmasta tämä on sen verran pieni kaupunki, että en näe kannattavaksi kaataa pelkkään hankesuunnitteluun 10 miljoonaa varsinkin kun on epäselvää, toteutuuko koko hanke. 

Mitä tulee pääsyyn Helsinkiin, niin matka-aika useimmilla ei tulle lyhenemään verrattuna moottoritiebusseihin, ja Espoon länsimetrosta - Espoossa on kuusinkertainen asukasluku Porvooseen verrattuna, ja joukkoliikenteen luulisi kannattavan sillä väestöpohjalla Porvoota paremmin - oli seurauksena monien matka-ajan piteneminen, koska moni bussilinja kävi kannattamattomaksi. Epäilen, että joukkoliikenne näivettyisi entisestään ainakin länsipuolella kaupunkia - ajattelen Hamaria, Eestinmäkeä, Gammelbackaa, joista joutuisi vaihtamaan valitsemastaan liikennevälineestä junaan, jolloin matka-aika lisääntyisi siinä määrin, että tuloksena saattaisikin olla autoilun lisääntyminen. 

Toki juna parantaisi pääsyä täältä Itä-Suomeen. Siitä olen jäävi sanomaan mitään, harrastan niin vähän kotimaanmatkailua. 

Sitten on tietystikin ympäristövaikutukset. Rata muodostaa estevaikutuksen monille eläimille, tuottaa melua lähiasukkaille ja pirstoo tontteja ja metsäalueita. Juna on siinä mielessä myös epäluotettava, että jos syystä tai toisesta - onnettomuus, sähköhäiriöt, mahdoton keli - liikenne on seis, tällöin koko kaupunki ja itse asiassa koko ilmansuunta on motissa. Saasteettomien polttoaineiden aikoihin esimerkiksi nopeat bussit ovat luotettavampia, voidaanhan ne aina poikkeustilanteissa ajaa poikkeusreittiä. Porvoon näkökulmasta näen enemmän miinuksia ja epävarmuustekijöitä kuin oikeasti kannattavan hankkeen.

Mielipide Metsäläntien varren lumenkaatopaikasta

Mielipide Metsäläntien varren lumenkaatopaikasta                     

Keskuspuistoryhmä/Kaupunkiluontoliike ry/Paloheinä-Torpparinmäen kaupunginosayhdistys

Vastustamme Metsäläntien varteen suunniteltua lumenkaatopaikkaa. Tämä paikka kuuluu Helsingin Keskuspuistoon, ja on nykyisessä kaavassa - joka on vuodelta 2014 - virkistysaluetta (VR), ja sen käyttötarkoituksena on ollut toimia esimerkiksi lasten harrastuspaikkana. Alueella on nyt toiminut useamman vuoden epävirallinen lumenkaatopaikka ilman tarvittavia ympäristölupia. Aiemmin kentällä ovat harjoitelleet mm. koiraharrastajat ja rugby-pelaajat. Nykyään alueella on voimassa merkintä MTK, jonka mukaan alue tulisi valtaosaltaan olla esimerkiksi pallopeleihin soveltuvana niittynä, vastaten alueen aiempia em. käyttötapoja.

Helsingin Keskuspuistoa on vähitellen reunoiltaan nakerrettu milloin milläkin verukkeella. Pirkkolaan alettiin v. 2020 rakentamaan urheiluhallia, jota vastustettiin laajasti mm. yli 14000 allekirjoitusta keränneellä adressilla.  Kaupunki lupasi tämän olevan kaupunginvaltuuston hyväksymän kaupunkistrategian mukaisesti viimeinen Keskuspuistoa pienentävä hanke. Tämä lupaus on kuultu monia kertoja, ja aina Keskuspuiston ystävät ovat saaneet pettyä. Lumenkaatopaikka rikkoo siis hyväksyttyä kaupunkistrategiaa.

Lumenkaatopaikan suunnitelman selosteissa väitetään virheellisesti, ettei lumenkaatopaikka poistaisi käytössä olevia ulkoilureittejä. Alueella kulkee vilkkaasti käytettyjä ulkoiluteitä ja Maunulan luontopolun reitti. Keskuspuiston 100-vuotisjuhlavuonna asukkaiden ja kaupungin yhteistyönä laaditun luontopolun opastaulu kertoo aiemmin ruderaattialueena toimineesta kentästä ja sen luonnon monimuotoisuudesta. Epävirallinen lumenvastaanottopaikka on tuonut kentälle niin paljon hiekkaa ja soraa, ettei se enää ole luontainen niitty. Luontopolun reittiä jouduttaisiin muuttamaan lumen vastaanottopaikan takia ja poistamaan kyseinen opastustaulu tarpeettomana. 

Juurisyy uuden lumenkaatopaikan käyttöönotolle on se, että kaupunkia kaavoitetaan niin tiiviiksi, ettei tilaa lumelle jää rakennetussa ympäristössä, ja nykyään taloyhtiöt ja kaupunki kuljettavat lunta pois silloinkin, kun lumikasoista ei olisi haittaa esim. katujen turvallisuuden kannalta. Lisäksi kaupungin nykyisistä yhdeksästä lumen vastaanottopaikasta suunnitellaan poistettavaksi viisi. Poistaminen johtuu kolmen lumen vastaanottopaikan osalta siitä, että niille aiemmin varatuille alueille on kaavoitettu rakentamista. Ehdotamme, että näitä lumen vastaanottopaikkoja ei tässä vaiheessa poistettaisi ja pyrittäisiin etsimään pienempiä hajautettuja varastointipaikkoja. Lumi on järkevintä säilyttää lähellä sen sadanta-aluetta, mikä vähentää kuljetustarvetta. 

Rakentamisen leviäminen viheralueelle saatiin estettyä edellisessä yleiskaavaprosessissa Hämeenlinnantien bulevardisuunnitelmien kaatuessa Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Nyt lumenkaatopaikka muodostaa uuden uhan, joka taas nakertaisi viheraluetta. Nyt Keskuspuistoa ei nakertaisi suoraan asuinrakentaminen, mutta kylläkin välillisesti, sillä liian tiivis asuinrakentaminen ei jätä tilaa lumen varastoinnille asutusalueilla, jolloin varastointi ulkoistetaan viheralueille.

Lumenkaatopaikka olisi erityisen haitallinen Haaganpurolle, eli uhanalaisen taimenpuron kalakannoille, puroympäristölle ja Keskuspuiston luonnolle muutoinkin. Suunnitelmassa ei esitetä mitään uskottavaa ja teknisesti toimivaa, testattua vedenpuhdistusjärjestelmää, joka estäisi sulamisvesien tuhoisia vaikutuksia puroluonnolle. Helsingin muillakaan lumenvastaanottopaikoilla ei ole olkipaaleja kummempaa suodatusta. Esimerkiksi Maununnevan lumenkaatopaikasta valuu jo nyt koko ajan saasteita ja kiintoainetta Haaganpuroon. Taimenpuro ei kestä yhtään lisää kuormitusta, ja Haaganpuro kulkee useiden Keskuspuistoon suunniteltujen luonnonsuojelualueiden lävitse. 

Ennen kuin kaupunki esittää uutta jättikokoista lumenkaatopaikkaa herkän puron läheisyyteen, pitäisi olla varmuus lumen sisältämistä haitta-aineista ja sulamisveden käsittelytapojen toimivuudesta. Lumien sulamisvesiä voitaisiin periaatteessa käsitellä erilaisilla suodatus- ja saostusmenetelmillä, joita yleensä jätevesille käytetään. Arvelemme kuitenkin, että tehokkaan vedenpuhdistusjärjestelmän rakentaminen lumenkaatopaikan yhteyteen saattaisi olla tähän tarkoitukseen kaupungin näkökulmasta liian kallista. Lisäksi alueen pohjarakenteita pitäisi tiivistää, ettei epäpuhtauksia pääsisi valumaan sitä kautta.

Lumessa voi olla monenlaisia epäpuhtauksia, kuten ravinteita, raskasmetalleja, PAH- aineita, öljyä ja mikromuoveja. Lisäksi lumen mukana tulee liukkauden torjunnassa käytettyjä suoloja ja runsaasti kiintoainetta, kuten hiekkaa ja soraa sekä erilaisia roskia. Epäpuhtauksien määrä vaihtelee suuresti. Vilkkaasti liikennöityjen teiden vierestä kerätty lumi on kaikista likaisinta. Joissakin kaupungeissa on ehdotettu, että lumen sijoituspaikat jaettaisiin lumen alkuperän mukaan, niin että paikoille, joilla on herkästi häiriintyvää luontoa, sijoitettaisiin lunta vain “puhtailta” alueilta. 

Metsäläntien lumenkaatopaikan kapasiteetiksi on kaavailtu n 30000 kuorma-auton kuormaa vuosittain, mikä voi tarkoittaa ainakin 300000 m3 lunta. Tällaisessa määrässä aurattua lunta voi olla kymmeniä kiloja raskasmetalleja. Vaikutus puroon lumenkaatopaikan kohdalla on erityisen haitallista, koska päästö tulee keskitetysti vain yhden purkuojan kautta. Myös liukkauden torjunnassa käytetyillä suoloilla voi olla hyvin haitallinen vaikutus puroon. 

Ehdotamme ensisijaisesti Maununnevan lumenkaatopaikkaan panostamista ja tilan jättämistä kaavoituksessa paikallisille lumenvarastointipaikoille. Sulamisvesien vedenpuhdistus pitäisi ensin kehittää toimivaksi Maununnevan lumenkaatopaikalla, ennenkuin lisää lumenkaatopaikkoja rakennettaisiin herkkien purojen varteen. Kokemukset Maununnevalta eivät ole nykyisellään rohkaisevia hulevesien puhdistuksen osalta ja sen osalta, millaista jätettä sieltä kulkeutuu Keskuspuistoon ja läheiselle Maununnevan asuinalueelle.

Lumenkaatopaikkahanke osoittaa jälleen kerran Keskuspuiston lainsuojattomuuden; miten se nähdään maareservinä kaikille muille maankäyttötarkoituksille kuin ensisijaiseen maankäyttötarkoitukseensa, eli virkistykseen.

Väkivaltainen miessukupolvi?

Viidennes miehistä tänään julkaistun ja päivässä jo paljon siteeratun mielipidetutkimuksen mukaan katsoo, että naisten satuttaminen on oikeutettua ja jopa heidän oma syynsä. Tämä mielipidetutkimus, jonka tulokset kieltämättä järkyttävät, osoittaa sen, että maailma ei ole valmis, semminkin kun tutkimuksen nuorimmat ikäluokat katsoivat naisten satuttamisen useammin oikeutetuksi kuin keski-ikäiset (45-64).

Sosiologi Erik Allardtin klassikosta Sosiologia I mieleeni jäi Allardtin puhe arvojen syklistä. Allardt kyseenalaisti ajatuksen jatkuvasta kehityksestä, joka vieläpä näyttäytyisi edistyksellisyyden jatkuvana voittokulkunsa. Arvojen syklillä hän tarkoitti sitä, että aina välillä tulee sukupolvi, joka on keskimäärin konservatiivisempi kuin edeltäjänsä.

En ymmärtänyt 19-20 -vuotiaan vielä hieman yksioikoisella elämänkokemuksellani, mitä Allardt tarkoitti ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että oma historiani ei vielä kattanut kuin yhden sukupolven. Olen nyttemmin laajentanut Allardtin ajatusta siten, että sukupolvia on paitsi lisääntymisen määrittämällä tavalla biologisessa mutta myös kulttuurisessa merkityksessä, ja nämä kaksi sukupolven käsitettä koko ajan loittonevat toisistaan.

Teknologian ja joukkotiedotuksen muuttuessa ja muuttaessa maailmaa koko ajan nopeatempoisemmin, kulttuurinen sukupolvi lyhenee kun taas biologinen pitenee. Lisääntyvä epäjatkuvuus näiden välillä aiheuttaa yhä useammissa hämmennystä. Aina vain useampi kokee pudonneensa kärryiltä, ei ymmärrä omaa aikaansa eikä hahmota itseään siinä ajassa. Tämä selittää myös tällaiset ilmiöt, joiden olisi jo luullut unohtuneen jonnekin historian romukoppaan.

Nepsy-ystävällinen työpaikka

Osallistuin eilen Autismiliiton Töitä kirjolla -tapahtumaan, jonka lopuksi teetettiin osallistujilla kysely siitä, millainen olisi heidän mielestään neuroesteetön työpaikka. Tässä omat vastaukseni siitä, millainen olisi oma näkemykseni unelmien työpaikasta, tai oikeastaan työelämästä:

Millainen on sinun unelmatyösi?

Itsenäinen työ tutkijana, luontokartoittajana tai valokuvaajana. Kaikkein eniten olen elämässäni nauttinut työstä tai siihen verrattavasta toiminnasta kolutessani Loviisan takametsiä tehdessäni Särkjärven valuma-alueen kartoitusta ja kädet mullassa Kumpulan koulukasvitarhalla. Myös Horisontin elokuvakerho ja eduskuntavaalipaneeli sekä Sibelius-Akatemian pianonsoiton valintakokeen sihteerinä toimiminen ovat kuuluneet huippuhetkiini. 

Millaista tukea toivot työnhakuun?

Konkreettista neuvoa, missä niitä piilotyöpaikkoja on. Ja konkreettista ansioluettelon viilaamista, kun koulutusta vastaavat työt ovat vuosikymmenien takaa ja ansioluettelon karsiminen on mahdotonta.

Mitä tukea/mukautuksia tarvitset, jotta pystyt tekemään töitä?

Työohjeet eivät saa muuttua koko ajan, varsinkaan edestakaisin. Käytettävä teknologia ei saa muuttua ainakaan kovin usein, koska se vaikuttaa työnteon tapoihin.

Selkeät tietojärjestelmät. Selkeät rooliodotukset, jotka on kirjoitettu auki. Ei jatkuvia organisaatiomuutoksia. Mahdollisuus itse priorisoida.

Millaisia kokemuksia sinulla on työnhausta tai työelämästä?

Olen koulutukseeni ja lahjoihini nähden alisuoriutunut. Otan kirjaimellisesti työhaastatteluiden mantran "rohkaisemme sinua esittämään kritiikkiä". En ymmärrä kirjoittamattomia sääntöjä tai hiljaista tietoa, joita organisaatioissa on.

Millainen olisi juuri sinulle paras työympäristö?

Metsä.

Millainen on sinusta neuromoninainen työympäristö?

Omat työhuoneet, selkeät kirjalliset työohjeet, jotka saa printattua vaikka seinään oman työpöydän yläpuolelle, helppokäyttöiset tietokoneohjelmat, jotka eivät muutu tai päivity jatkuvasti, organisaatio, jota ei myllätä jatkuvasti. Ei pyydetä ajattelemaan omilla aivoillaan tai käyttämään "maalaisjärkeä", koska tällöin pitäisi myös kertoa, missä kohdassa se omilla aivoilla ajattelu pitäisi ymmärtää lopettaa.

Neuromoninaisuuden huomioiva, kognitiivisesti esteetön ja erilaiset olemisen ja tekemisen tavat suvaitseva työpaikka on kaikille hyvä, ei vain neurovähemmistöihin kuuluville aivan samoin kuin tasa-arvon ja vähemmistöystävällisyyden kanssa on yleensäkin. Kaikki hyötyvät aistikuorman keventämisestä ja sääntöjen ja odotusten selkeydestä. 

Ennen omaa asperger-diagnoosiani olin jo mieltänyt itseni työpaikoissani eräänlaiseksi indikaattoripaperiksi. Autistiset työntekijät ovat työelämän indikaattoripapereita. 

Olli Salinin (1952-2024) muistolle

Julkaisen maaliskuun 2012 kirjoitukseni uudestaan, Olli Salinin muistolle. Tieto hänen poismenostaan elokuussa 72-vuotiaana nopeasti edenneeseen syöpään tavoitti minut vasta nyt, Yrjö Hakasen nettisivulta. 

Kiitos Olli Salinille, hengenpelastajalleni

Kun vanhempani erosivat, sain mahdollisuuden sanoa sanaseni siitä, halusinko asua jatkossa äitini vai isäni kanssa. Valitsin äidin, koska kuusivuotiaan oikeudentunto sanoi isäni tehneen väärin. Toinen minua samaan suuntaan motivoiva seikka oli mahdollisuus pysyä lapsuudenkodissani. Lähtiessäni isäni matkaan, olisin samalla hyväksynyt elämääni toisen naisen äitini lisäksi, ei sentään sijaan.

Elämäni eroperheen lapsena opetti minut hyvin varhain ymmärtämään elämän taloudellisia realiteetteja, mm. 500 ja 600 markan elatusavun välisen erotuksen. Minua kotona hoitaneen synnynnäisesti sydänvikaisen äitini terveys ei kestänyt niitä töitä, joita hän kansalaiskoulupohjalla meitä elättääkseen teki, joten hyvinvointivaltion apu tuli meille tutuksi.

Syntymäpäivän kunniaksi on paikallaan kiittää syntymäpäiväsankaria. Kun hyvinvointivaltion viralliset rajat tulivat vastaan, silloin meistä otti kopin Olli Salin. Näin äitini on minulle kertonut. En voi kiittää Olli Salinia siitä, mitä minusta on tullut, mutta kiitän Ollia merkittävästä avusta äidilleni, joka sai ehkä ratkaisevan tuuppauksen joidenkin sudenkuoppien ylitse. Ja ilman äitiäni en minäkään olisi tässä. Tämän avun ansiosta luotan siihen, että todellisessa hädässä hyvinvointivaltiossa on mahdollisuus ylittää epäinhimilliset normit ja soveltaa inhimillistä tarveharkintaa. Olli on viranomainen, joka on opettanut minulle että viranomaisillakin on ihmiskasvot. Hän antaa toivoa siitä että harmaimpienkin pilvien läpi voi pilkistää aurinko. Kiitos Olli!

Riistavuoron norosto

 Norot ovat vesilain mukaan suojeltavia, pienehköjä virtoja. Viime keväänä kävin tutkimassa Riistavuoren näköalakallion pohjoispuolista, Riistavuorenpolkua seurailevaa uomaa, ja sen on Uudenmaan ELY lausunut ojaksi. Eivät Riistavuoren noroehdokkaat kuitenkaan tähän uomaan (josta ELY on kuitenkin tarkemmin todennut, että heidän mielestään kyseisen uoman keskiosa vaikuttaa luonnonvaraiselta, ja rakentaminen ei heidän käsityksensä mukaan vaikuttaisi siihen) tyhjene. Kyseinen uoma ottaa vesiään Riistavuorenkuja 4:n viereisestä kosteikosta, mutta myös Riistavuoren alueen pohjoisilta kallioilta valuvista lumien sulamisvesistä ja Riistavuorenpolun ja kallioiden välisestä soistumassa olevasta kosteikosta.

Kuitenkin Riistavuoren alueella on muitakin virtauksia. Sanotun näköalakallion eteläpuolella avautuu suoranainen norojen verkosto. Yksi näistä noroista on kausiluontoinen - millaiset myös kvalifoituvat noroiksi - ja se ilmenee etupäässä lumien sulamisen ja suojakelien aikaan, valuttaen lumien sulamisvesiä "ylempää" maastosta, niin näköalakallioiden suunnalta pohjoisesta kuin Riistavuoren eteläisiltä kallioilta, jotka jäävät onneksi sentään kaavoituksen ulkopuolelle. Virtaus on ihan todellista, mistä kertoo se, että suojakelillä ja lumien sulamisen aikaan polku on vaarallisen liukas. Tämä noro virtaa kuvan esittämässä paikassa, alueen ainoan roskiksen vierestä. Tämän paikan - jossa noro ylittää ulkoilupolun - maastokoordinaatit ovat käsivaralla otettuina noin N66773906/E382787.

Edellisestä kuvanottopaikasta katsottuna parisenkymmentä metriä länteen, eli juuri kuvan ulkopuolelle sen vasemmalla puolella, aivan lähellä Vihdintietä on kosteikko, joka jäisi rakentamisen alle. Se kosteikko jatkuu kuvassa näkyvän roskiksen takavasemmalle lähtevän polun toiselle eli eteläpuolelle. Paikan, jossa norot tulevat näkyville, erottaa kyseisestä polusta vain muutama metri metsään olevasta Strömbergin koulun suunnistusrastista. Rastin koordinaatit käsikopelolla otettuina ovat N6677391/E382767. 

                               Strömbergin koulun rasti, jonka takana näkyy kosteikkoa, jonne on 

                               yhteydessä kaksi noroa.

Kaavan käsittely jatkuu huomisessa lautakunnassa, jossa se kannattaa hylätä, ettei tulla samanlaiseen tilanteeseen kuin Stansvikissa, jossa jo hyväksytty kaava jouduttiin avaamaan noron takia.  

Eusebius ja Florestan

Säveltäjä Robert Schumannin itsensä mukaan hänen persoonallisuudessaan vaikutti kaksi voimaa, jotka hän personoi Eusebiukseksi ja Florestaniksi. Eusebius oli pohdiskeleva, hidastempoinen, runollinen introvertti, kun taas Florestan oli ekstrovertimpi, räiskyvämpi ja maailmallisempi, kärsimätön ja tempoileva hahmo. Schumann itse luonnehti näitä kuvitteellisia hahmotelmiaan parhaiksi ystävikseen; epäilemättä hän luovana taiteilijana hyötyi molemmista persoonallisuutensa piirteistä. Oikeastaan ne olivat hänelle välttämättömiä.

Vaikka Robert Schumannin tuotanto onkin suhteellisen monipuolista - neljä sinfoniaa, kolme konserttoa, kamari- ja vokaalimusiikkia - niin siltikin pidän merkittävimpänä hänen panostaan pianomusiikissa. Schumannin pianomusiikki myös parhaiten valaisee Eusebiuksen ja Florestanin merkitystä ja läsnäoloa.

Schumannin musiikki vaatii keskittymistä. Pianotuotannosta ei ole montaakaan täydellistä kokonaislevytystä, mutta tunnetuista merkkipianisteista Wilhelm Kempff ja Vladimir Ashkenazy ovat levyttäneet melko kattavan valikoiman hänen tunnetuinta pianotuotantoaan: Kempff 4 cd-levyn ja Ashkenazy 7 cd:n verran.

Kempff on Eusebius, Ashkenazy on Florestan. Tai ainakin Kempffillä on eusebiusta enemmän ja Ashkenazyllä florestania. Ei olekaan yllätys, että Kempff tekee parhaiten oikeutta Schumannin rauhallisemmalle, pohdiskelevammalle tuotannolle, kuten Metsäkuville tai Humoreskille, kun taas Ashkenazy loistaa Sinfonisissa etydeissä tai Karnevaalissa. Tietenkään nämä kaksi pianistia eivät tyhjennä koko Schumannin tuotannon kaikkia merkityksiä, ja Ashkenazyltä onnistuu myös keskittynyt, hiljainen introversio. Kuitenkin nämä valikoimat aika hyvin täydentävät toisiaan, ja sitten kun vielä lisätään mukaan nuorena kuolleen Juri Egorovin levytykset, varsinkin Kreisleriana, Clara Haskilin Lapsikuvia, Benno Moiseiwitschin Fantasia ja Radu Lupun harvalukuiset levytykset, etenkin Kreisleriana ja Humoreski, sitten aletaan olemaan jo aika edustavan valikoiman äärellä. Myös Yves Natin, Svjatoslav Richterin, Alfred Cortotin ja Geza Andan Schumann-levytykset on syytä tuntea.

Toki Eusebius ja Florestan ovat arkkityyppejä, jotka molemmat ovat läsnä Schumannin musiikissa, useimmiten samanaikaisesti ja kaikki menestyksekkäät Schumann-tulkit oivaltavatkin tämän. Jollakin vain Eusebiusta on enemmän, toisella Florestania. 

Kannanotto ns. Länsi-Haagan kaavaan

Nk. Länsi-Haagan eli Riistavuoren kaava käväisi taas kaupunkiympäristölautakunnassa. Ohessa kannanotto kaavasta. Se meni lautakuntalaisille, niin varsinaisille kuin varajäsenillekin.

Kannanotto ns. Länsi-Haagan kaavaan

Suosittelen kaavan hylkäämistä seuraavista syistä:

1.     Otso Kivekkään aloite laatia Vihdintien toisella puolella olevalle Valimon/Pitäjänmäen teollisuusalueelle oma osayleiskaava menee eteenpäin, ja ainakin suurin osa alueelle kaavaillusta asuinrakentamisesta mahtuu Vihdintien toiselle puolelle. Vihdintien toiselle puolelle tulevan rakentamisen tulee olla Riistavuoreen rakentamiseen sijasta, ei sen lisäksi.

2.     Kaikkein pahin kipupiste kaavasuunnitelmassa ovat nykyisen ulkoiluväylän itäpuolelle sijoitetut pistetalot Riistavuoren kaikkein kapeimpaan kohtaan, jotka kutistavat puiston kapeimmillaan 30-40 metriä kapeaksi soiroksi. Muun muassa dosentti Kati Vierikon tutkimuksien mukaan metsän on oltava vähintään 200 metriä leveä, jotta se olisi monimuotoinen. Ulkoiluväylän poistaminen tekee jäljellejäävästä Riistavuorenpuistosta selvästi nykyistä huonommin virkistykseen soveltuvan, ja väylän poistaminen lisää metsänpohjan kuluneisuutta. Mahdollinen korvaava ulkoiluväylä heikentää entisestään metsän monimuotoisuutta, sillä tällöin koko jäljelle jäänyt kapea metsäkaistale altistuu reunavaikutuksille.

3.     Kapeneva metsä toimii huonosti liito-oravien dispersaalina eli kauttakulkureittinä. Pohjois-Haagan runsaiden liito-oravakantojen todennäköisin ja oikeastaan ainoa toimiva reitti kulkee Riistavuoren kautta. Kaikkein kriittisin yhteys on radan alittavassa kohdassa, ja tämä yhteys uhkaa katketa kokonaan.

4.     Kaavoitus katkaisee nyt suositun ulkoiluväylän, vaikka muuten kaupungin strategiana on suosia kevyttä liikennettä. Kyseessä on seudullisesti käytetty ulkoiluväylä, joka siis katkeaa suunnitelmassa. Vuorovaikutusraportissa useaan kertaan mainittu ”virkistysalueiden kehittäminen” tuntuu tätä taustaa vasten sanahelinältä, ellei hämäykseltä.

5.     Englantilaiselle koululle myönnetty tontti pienentää tosiasiallista Riistavuorta ja tuhoaa sieltä liito-oravien ydinalueen. Jos pistetalot jätettäisiin rakentamatta, tätä ei voisi sanoa aivan kompensaatioksi, sillä se olisi ”katkaisen molempien käsien sijasta yhden” -tyyppinen ratkaisu, mutta sekin olisi parempi kuin ei mitään.

6.     Riistavuorenpolun alittaa noro, jollaiset ovat vesilailla suojeltuja.

7.     Monilla Etelä-Haagan ja Pitäjänmäen koululaisilla matka metsään pitenee ratkaisevasti ja heillä ympäristökasvatuksen jatkuminen on vaakalaudalla.

8.     Alueella on voimassa Sisäasianministeriössä vahvistettu puistoasemakaava, jota ei olla missään kumottu, eikä Maankäyttö- ja rakennuslaissa sanota mitään vahvistetun puistoasemakaavan kumoamisjärjestyksestä.

9.     Riistavuoren kangaskorven (joka on äärimmäisen uhanalainen suoluontotyyppi) vesitalous muuttuu rakentamisen myötä. Lisäksi rakentaminen hävittäisi alueelta Helsingissä vaarantuneita lajeja, kuten suokukka ja pikkukarpalo sekä huomionarvoisia lajeja, kuten raate ja maariankämmekkä.

10. Kaavoitus on ristiriidassa kaupungin oman LUMO-ohjelman ja EU:n ennallistamisasetuksen ja Euroopan Komission Green City Accord -julistuksen kanssa.

11.  Alueelta ei ole tehty kattavia luontokartoituksia, mutta Luontoliiton kartoittajien käynnit antavat viitteitä edustavasta sammal-, jäkälä- ja kääpälajistosta.

12. Alueen kaavoitus pohjautuu epäläpinäkyvään MAL-sopimukseen, jonka osalta on hämärää, missä määrin se on demokraattisen kontrollin ulottuvissa. Kuitenkin kunnalla on kaavoitusmonopoli alueellaan; MAL-sopimuksella kunnat käytännössä luovuttavat tätä monopoliaan valtiolle.

13. Uudet asunnot menevät tällä hetkellä huonosti kaupaksi, ja metsää ei kannata tuhota, kun asuntojen kaupaksi meneminen on epäselvää.

14.  Katupuut ovat kivoja, mutta on hölmöläisten matonkudontaa kaataa metsää, jotta olisi tilaa istuttaa katupuita ja toteuttaa pyöräilyväylä Vihdintien varrelle, vaikka nyt jo alueen läpäisee hyvin suosittu ja viihtyisästi metsässä kulkeva kevyen liikenteen väylä.

15. Toisen korttelirivin rakentaminen perustellaan sillä, että se olisi välttämätön ”viihtyisän kaupunkitilan” aikaansaamiseksi. Tällöin unohdetaan se, että kaupunkiluonto on itsessään viihtyisää kaupunkitilaa. Korttelikaupunkiajatus sulkeistaa julkisen kaupunkitilan (kaupunkimetsän) yksityispihoiksi.

Kahden korttelirivin sijaan pidän mahdollisena kaavoittaa yhden lamellikorttelin (nk. käärmetalon) Vihdintien nyt rakentamattomaan reunaan, alueelle, jossa nyt kulkee voimajohtoja, samantyyppisesti kuin Niemenmäkeen, Huopalahdentien reunalle on suunnitteilla, edellämainituilla edellytyksillä. Lisäksi on huolehdittava, että näköalakallio säilyy näköalakalliona.

Vakuudeksi

Manki Perukangas

Luonto- ja ympäristöneuvoja, kaupunkitutkimuksen entinen jatko-opiskelija, valtiotieteiden maisteri

Kaupunkiluontoliike ry, puheenjohtaja

                            Tähän tulisi pistetaloja. 

Miksi äänestän Laura Meriluotoa Vasemmiston puheenjohtajavaalissa

Li Andersson jättää jälkeensä mahdollisimmat suuret saappaanjäljet astuttaviksi. Li on antanut kasvot puolueensa EU-vaaleihin saakka vaalikannatusta suuremman potentiaalisen kannatuksen realisoitumiselle. Tulee hänen jälkeensä kuka hyvänsä vankkureita vetämään, niin kuitenkin ensimmäisissä uuden puheenjohtajan vetämissä vaaleissa vertailukohdan pitäisi olla viime eduskuntavaalit, eivät EU-vaalit.

Minja Koskela lähti kisaan paalupaikalta ainakin median silmissä, ja paikoin onkin näyttänyt siltä, että Minja jo olisi puolueen puheenjohtaja. Hänen esiintymisensä on itsevarmaa, sopivan ärhäkkää ja tunteisiin vetoavaa. Voi toki olla, että media on ottanut häneen yhteyttä kysyäkseen Minjalta puolueen kantoja. Minjalla on sosiaalinen media hallussa, ja hänen ukululevideonsa ovat mainioita. 

Gashaw "Kaisa" Bibanin ansioksi luen rohkeuden ajatella boksien ulkopuolelta. Kaisa laajentaa keskustelun kenttää, tuo pöytään uusia keskustelunaiheita ja näkökulmia. On hyvä, että puheenjohtajaehdokkaissa on myös NATO-kriittinen ehdokas, sillä kaikille Vasemmistossa Suomen ennätysnopea sotilaallinen länsisitoutuminen ei ole ollut aivan kivuton prosessi. Lisäksi Kaisalla on kiitettävä nosto pienyrittäjien, etenkin yksinyrittäjien puolesta, joiden äänet Kokoomus yrittää aina omia edustamalla muka yrittäjiä, vaikka suurpääoman puolesta he todellisuudessa puhuvat. Kaisa on aatteellinen ja periaatteellinen poliitikko.

Laura Meriluoto puhuu sen SoTe-kentän puolesta, joka on Vasemmiston keskiössä: työntekijöissä on paljon vähintäänkin potentiaalisia vasemmistolaisia, ja on potentiaalisten kannattajiemme intresseissä puolustaa julkisia hyvinvointipalveluita. Laura on käytännönläheinen poliitikko, joka välttää ismejä ja jolla on ehdokkaista läheisimmät suhteet palkansaajaliikkeeseen, ja hän välittää vaikutelmaa Tulkaa kaikki -henkisestä puolueesta, jonne myös duunari(miehe)t ovat tervetulleita. 

Äänestän Lauraa edellämainituista syistä; lisäksi siksi, että on tärkeää, että puolue on valtakunnallinen, ja Laura ei tule etelän yliopistokaupungeista. Hän vaikuttaa ihmisenä lämpimältä ja lähestyttävältä, ja hänen sosiologin koulutuksensa antaa erinomaiset eväät ymmärtää yhteiskunnallisia mekanismeja. 

Joka tapauksessa, kävi miten kävi, kaikki ehdokkaat ovat sopivan erilaisia ja erinomaisia, ja puolue saa kenestä tahansa vallan mainion puheenjohtajan. Huonosti ei siis tule käymään. Minja vie ääniä Vihreistä, Gashaw houkuttelee Vasemmiston vasenta laitaa, siis myös esimerkiksi SKP:n suuntaan kallistuneita, joiden tausta on rauhanliikkeessä. Laura taas puhuttelee palkkatyöläisiä ja miksei miehiäkin, joista jotkut kokevat nykyvasemmistoon samastumisen vaikeaksi. maakuntien ihmisiä unohtamatta. Minun ehdokkaani on Laura Meriluoto Kuopiosta. 

Vaarallinen luonto Porvoossa

Porvoossa pidetään luontoa vaarallisena. Puut pitää poistaa ulkoilureittien varsilta, vaikka kantoja tarkastelemalla niiden arvioiminen lahovikaisiksi on ollut monasti hätävarjelun liioittelua. Nyt Humlan reitiltä ja Kevätkummusta aiotaan poistaa joitakin siirtolohkareita, jotka ovat olleet paikallaan kymmenisen tuhatta vuotta, eivätkä ne ole aiheuttaneet vaaraa kenellekään. Nyt Porvoossa yksi virkamies on ryhtynyt pelkäämään luontoa: puita ja kiviä. 

Tosiasiallisesti nämä halutaan poistaa luisteluhiihtäjien ja tilannenopeudeltaan liian vauhdikkaiden pyöräilijöiden takia. Kuitenkin veikkaisin, että hiihtäjät ja pyöräilijätkin menevät luontoon liikkumaan ollakseen luonnossa. Täällä on yhdellä viranhaltijalla liikaa (mieli)valtaa; mielestäni yhteistä ympäristöä koskevat suunnitelmat pitäisi käsitellä lupa- ja valvontalautakunnassa, jollaiseksi entinen ympäristö- ja rakennuslautakunta on uudelleennimetty, ehkä siksi, että heikkopäisemmät eivät osaisi kääntyä oikean tahon puoleen? 

Näin pienessä kaupungissa luulisi tiedon voivan kulkea viranhaltijalta toiselle, jos niin haluttaisiin. Kuitenkin Kevätlaaksossa jyräävät työkoneet suojelluista hämähäkeistä ja rauhoitetuista vaskitsoista piittaamatta, ja kentällä siimaleikkureita ja kaivinkoneita käyttävät työntekijät eivät luultavasti tunnistaisi suojeltavaa lajia, vaikka jäisivät sellaisen alle.  Alueella elää havaintojeni mukaan myös hömötiaisia. Luontokartoituksia ei tehdä kaava-alueilla, koska se on maan tapa, ja kuntalaiset joutuvat valvomaan viranhaltijoiden toimien asianmukaisuutta ja tekemään luontokartoitukset kaavoittajan puolesta.

Manki Perukangas

Kaupunkiluontoaktivisti

Kirjoitus lähetettiin Uusimaa-lehteen, jonka mielipidepalstalla se julkaistiin tänään eli torstaina 12.9.2024.

Miksi politiikassa äänestetään itsensä kaltaisia?

Toimiessani Vihreissä osallistuin puoluekokoukseen kolmasti. Ensimmäisellä kerralla puolueelle valittiin varapuheenjohtajia. Ennen äänestystä Helsingin Vihreiden toiminnanjohtaja Olli Aalto kiersi lobbaamassa omiaan, eli helsinkiläisiä edustajia, että rivit pysyisivät taatusti suorina. Hän teki selväksi, että meidän piti äänestää helsinkiläisiä ehdokkaita, joita olikin ehdolla varapuheenjohtajaksi kokonaista kolme kappaletta. 

Pidin tätä aivan ääliömäisenä ideana. Jos puolueen halutaan saavuttavan mahdollisimman hyvin omat päämääränsä, sen kannattaa silloin maksimoida kannatuksensa. Ja puolue voi maksimoida kannatuksensa vain silloin, jos se on valtakunnallinen puolue. Vihreät oli varsinkin vielä tuolloin aivan liiaksi helsinkikeskeinen tai ainakin yliopistokaupunkikeskeinen, että jo tuo ehkäisi joillakin äänestämistä, Kehä kolmosen raja. Tarvitseeko tuota asetelmaa sitten vielä erikseen lähteä vahvistamaan noin typerällä äänestyskäyttäytymisellä? Pidin pääni, ja äänestin yhtä helsinkiläistä, yhtä siuntiolaista ja yhtä jyväskyläläistä ehdokasta.

Jos siis puolueiden halutaan mahdollisimman tehokkaasti parantavan maailmaa, silloin se maailma kannattaa saada mukaan siihen maailmanparannustyöhön mahdollisimman kattavasti. Eikä se tapahdu siten, että Kallion kupla äänestää toisiaan. Siksi Helsingin Vihreät ovat jo kahdesti veikanneet väärää hevosta kunnallisvaaleissa ja asettaneet pormestariehdokkaakseen sellaisen ehdokkaan, jonka erinomaisuuteen harva uskoo Kallion ulkopuolella. Ja Kokoomus kiitti.

Ollakseni rehellinen Vihreitä kohtaan, samaan omanapakeskeisyyteen, ei tälle kyvyttömyydelle ajatella taktisesti ja strategisesti omaa nenäänsä pidemmälle olla immuuneja muissakaan puolueissa. Nyt kun Vasemmistoliitolla on tuhannen taalan paikka surffata loistavasti menneen EU-vaalin jälkiaallokossa valitessaan käsittämättömän suositulle Li Anderssonille seuraajaa, tällöin valinta kannattaa tehdä sen perusteella, kenen puheenjohtajakandidaatin uskoo tuovan puolueelle eniten uusia ääniä sen lisäksi, että puheenjohtajaehdokas pitää omat ydinkannattajat Vasemmistolla siten, etteivät he vahingossakaan lipsahda Vihreille tai demareille. Silloin ei ole oleellista, tuleeko ehdokas Uudeltamaalta, Turunmaalta, Savonmaalta vai Keminmaalta.

Toivoisin siis poliittisille piirijärjestöille ja näiden jäsenille kykyä ajatella omaa siltarumpua pidemmälle. 

Jaettu luontokokemus, köyhempi luontokokemus?

 Opiskelin 2018-2019 luonto- ja ympäristöneuvojaksi, ja tämä syvensi omaa luontosuhdettani ja antoi luontoharrastukselleni lisää sisältöä. Olen vetänyt joitakin sieni- ja yrttiretkiä, mutta siltikin minusta on pääasiassa tullut oman itseni luonto- ja ympäristöneuvoja, oman elämäni eräopas. Yhtäältä olen iloinen yhä useamman löytäessä luonnossa ulkoilun riemut, toisaalta en haluaisi jakaa omia paikkojani. Ne ikään kuin ovat omia salaisuuksiani, joiden en halua kuluvan käytöstä ja joiden rauha vähenisi ulkoilijoiden määrän lisääntyessä.

Osallistuin alkukesästä tutkimukseen, jossa kiersin itselleni merkityksellistä luontokohdetta - tässä tapauksessa Keskuspuiston lounaisinta nurkkaa, Laaksoa - tutkijan kanssa. Tutkijan kysellessä minulta kysymyksiä liikkuessamme Keskuspuistossa huomasin, että oma luonnossa liikkumisen nautintoni pieneni, ikään kuin luonto olisi kakku, josta riittäisi vähemmän jaettavaa siitä nauttijoita ollessa enemmän. Kuitenkin läheisen ystävän kanssa voin jakaa luontosuhdettani, ja järjestäessäni kansanjuhlia oma luontosuhteeni syvenee, joten kyse ei ole ihan puhtaasti erakkomaisesta suhteesta luontoon.

Luultavasti kyse on siitä, että yrittäessäni vastata tutkijan kysymyksiin en kykene keskittymään luonnosta saamieni elähdyttävien aistimusten vastaanottamiseen yhtä täyteläisesti kuin jos olisin paikalla yksin tai hyvän ystävän kanssa. Tutkijassa vika ei ole, sillä tutkija oli hyvin vastaanottavainen ja myötämielinen kuuntelemaan kokemuksiani ja olemaan johdateltavanani. Ikään kuin pinnistelyni oman kokemukseni sanallistamiseksi ja järkeistämiseksi tukkisi vastaanottokanavani. 

Kyse lienee sukulaisilmiöstä perhejuhlien valokuvaamiselle: kun keskittyy dokumentoimaan perhejuhlia, katsoen niitä tähtäimen läpi, menettää itse paljon. Kannattaa keskittyä elämään hetkessä ja dokumentoida ja sanallistaa vähemmän. 

Pystyn kyllä haistamaan sienet, mutta siltikin löydän sieniä paljon enemmän, jos käytettävissäni on näkö- ja kuuloaistin antamaa lisäinformaatiota. Sienet eivät ehkä puhu, mutta minä kuulen ne. Siksi minua niin harmittaakin metsään kantautuva rakennustyömaan kalke tai liikenteen melu, sillä se pakottaa minut laittamaan vastamelukuulokkeet korville ja estää minua kuulemasta paitsi linnunlaulua ja haavanlehtien havinaa, myös sieniä. 

Unohdettuja näkökulmia kaupunkiluontoon

Rakentamisen ja asukasluvun kasvusta johtuvista haitoista luonnolle unohtuu yleensä ainakin kaksi: rakentamisen aiheuttama melusaasta ja ihmisten ympärilleen levittämä roska, jota tulee paitsi rakennustyömailta mutta ihan "normaalistakin" elämisestä. 

Kotiseudullani Porvoon Kevätkummussa lähiön ympäristö on ollut jatkuvakestoista rakennustyömaata "ekotehokkaiden" Toukovuoren, Skaftkärrin ja Kevätlaakson rakennusprojektien takia. Nämä rakennustyömaat toteutetaan alue, tai oikeastaan alueen sirpale kerrallaan, ja viimeisin eli Kevätlaakso hartiapankkiperiaatteella. Tämän seurauksena alueen ympäristöön leviää roskia, etupäässä styroksia ja muovia ikään kuin luonnonlakina, sillä rakentajat ja/tai rakennuttajat eivät osaa peittää rakennustyömaitaan. Tuuli kuljettaa, ja näitä muovijätteitä löytyy alueen puroista ja ojista aivan samaan tapaan kuin Valkovuokontietä rakennettaessa reilut kymmenen vuotta sitten, jolloin säännönmukaisesti työmatkoja Pihlajatietä pitkin pyöräillessäni poimin Pihlajatien toiselle puolelle, Joonaanmäelle lentäneitä roskia. 

Ei roskaaminen kuitenkaan rakennusroskiin pysähdy. Maastosta löytyy ihmeellistä asiaa, pesukoneista sohviin, polkupyöriin ja kirjoihin, kun on se niin helppo ulkoistaa omat roskansa ja ongelmansa toisten niskoille. Eivät ne roskat kuitenkaan itsestään maastoon päädy, vaan ihmiset ne sinne kantavat. Mitä enemmän rakennetaan, sitä enemmän ihmisiä, jolloin herää epäilys rakentamisen ja roskien välisestä syy-yhteydestä.

Ihmisasutuksesta koituu muunkinlaista saastaa kuin roska. Taloista ja katuvaloista kajastavasta valosaastasta eivät lepakot ja yöperhoset kiitä. Lisäksi varsinkin rakennusvaiheessa kuuluu monenlaista kilkatusta ja kalkatusta, porausta, sahaamista ja vasarointia, joka varsinkin silloin kun rakennustyömaa rajautuu asumattomaan luontoon kantautuu helposti useankin kilometrin päähän. Muutettuani 2016 Kevätkumpuun en muista montaa kertaa Humlan reitistöillä tai metsissä olleen hiljaista. Jos kaupunkimetsissä haluaa nauttia hiljaisuudesta (ja lintujenlaulusta), on pakko käyttää vastamelukuulokkeita, jotka kyllä valitettavasti leikkaavat suuren osan lintukonsertista pois.  

Kaupunkiluonto aiheuttaa hyvinvoinnin lisäksi myös ahdistusta. Viimeksi Humlassa käydessäni kuulin kolinaa, jonka syyksi haastattelemani kaivinkoneenkuljettaja paljasti varautumisen kymmenien vuosien aikaiseen ikuisuusprojektiin eli Saaristotiehen, jonka toteuttaminen tulisi pirstomaan Porvoonkorven kahtia. 

Suomalaisuuden neuropsykiatrinen diagnoosi

Jos neuropsykiatrin koulutuksen saanut kulttuuriantropologi saisi tehtäväkseen diagnosoida suomalaisen kulttuurin, se saisi diagnoosikseen Aspergerin syndrooma, tai nykyäänhän se on liudennettu autismiin.

Aspergeriin liittyy tyypillisesti joustamattomuus sääntöjen noudattamisessa, sosiaalisten tilanteiden lukemisen vaikeus ja asioiden kirjaimellisesti ottaminen. Suomalaisten taas sanotaan olevan sääntökansaa, jonka pitää erikseen varmistaa, mihin pöytään tuopin kanssa saa istahtaa ja joka ei kävele punaisia valoja päin tyhjälläkään tiellä. Suomalaisilta ei suju "small talk", ja asperger-ihmiset ottavat asiat kirjaimellisesti. Jos joku kysyy "mitä kuuluu", asperger-ihmiselle on luonnollista sosiologi Harold Garfinkelin tavoin kaivata tarkennuksia, että mitä kysymyksellä tarkoitetaan, että haluaako kysyjä tietää jotain mahdollisesti kysymyksen kohteen terveydentilasta, työtilanteesta tai ihmissuhteiden tilasta. 

Asperger-ihminen pitää tarkasti kiinni rutiineista ja sopimuksista. Jos päivällinen on kello 17, niin silloin se on kello 17, oltiin sitten Härmässä, Britanniassa, Italiassa tai Kiinassa. Suomalainen saattaa ylikuormittua suurkaupungeissa, suurissa juhlissa tai ruuhkissa ja alkaa kaivata luontoon. Asperger-ihmisellä taas mitta tulee täyteen hänen saadessaan yliannostuksen sosiaalisia ärsykkeitä. 

Samantyyppisen diagnoosin suomalaisuudesta voisi laatia melkein kuka tahansa ulkomaalainen, toisen kulttuurin kasvatti, jos hänellä vain on kulttuurista herkkyyttä ja tietoa autismista ja aspergerista. Suomalaisuus on maailman asperger.

Lausunto Pohjoisbaanasta (väliltä Käpylän asema – Oulunkyläntie)

KAUPUNKILUONTOLIIKE ry

Lausunto Pohjoisbaanasta (väliltä Käpylän asema – Oulunkyläntie)

Helsingin kaupunginhallitus teki päätöksen 6.2.2023 jatkaa niin sanotun Pohjoisbaanan suunnittelua; Pohjoisbaana on Käpylän juna-asemalta tai oikeastaan laiturilta pohjoiseen junarataa myötäilevä pikapyörätie. 

Luonnon kannalta hankkeen kriittinen kohta on heti reitin alkupäässä, Taivaskallion kohdalla Käpylässä kohdassa, jossa nykyinen pyörätie tekee mutkan. Sen mutkan kohdalla on kaksi liito-oravien ydinaluetta, ja Käpylän toinen baanatoteutus Louhenpuistosta antaa ymmärtää, että baanan toteuttaminen merkitsee sitä, että puita kaadetaan käytännössä leveämmältä alueelta kuin mitä suunnitelmassa on määritelty. Tämä tuhoaa radanvarteen rajoittuvan liito-oravien ydinalueen, jonka rajaa kaupungin suunnitelmissa on tarkoitushakuisesti siirretty.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys Helsy on antanut tästä suunnitelmasta kriittisen lausunnon; hanke ei vaaranna ainoastaan näitä Taivaskallion pohjoispuoleisia ydinalueita vaan myös niiden yhteyden radan pohjoispuoleisiin ydinalueisiin, jos jo nykyiselläänkin kapeimmillaan 60-metrinen puuton alue vielä nykyisestään levenisi. 

Uudenmaan ELY-keskus taas on todennut omassa kriittisessä huomautuksessaan, että tällainen hanke tarvitsisi poikkeusluvan, jollaiseen ei tässä tapauksessa ole kovinkaan hyviä edellytyksiä, sillä ei voida sanoa, etteikö toinen reitti (kuten esimerkiksi vakiintunut, vieressä kulkeva suosittu kevyen liikenteen väylä) olisi mahdollinen. ELY-keskuksen mukaan tällä linjaosuudella ei oltu ollenkaan tarkasteltu vaihtoehtoa VED6C, jossa tukeuduttaisiin nykyiseen linjaukseen ja poikettaisiin baanasuunnittelun ohjeellisesta vähimmäisleveydestä, kuten on tehty muuallakin. ELY-keskus jakaa lisäksi käsityksemme siitä, että lienee perusteetonta optimismia olettaa, että tässä riittäisi puidenkaato keskimäärin 7 metrin levyiseltä kaistalta, vedoten juurikin Louhentien baanan toteutukseen. ELY-keskus esittää myös Helsyn kanssa samansuuntaisesti huolenaan, että puidenkaato vaarantaa liito-oravan yhteyden junaradan ylitse. 

Hankkeessa on kyllä luvattu istuttaa uusia puita radanvarteen, mutta radanvarren jo nyt noin 60 metriä leveän ja siitä hankkeen takia kriittisesti levenevän puuttoman alueen – nuoret liito-oravakoiraat kykenevät parhaimmillaan ylittämään juuri noin 60-70 metriä leveitä puuttomia alueita edellyttäen, että yhteyspuut ovat reilusti yli 20-metrisiä - leveyden vuoksi niistä ei pitkään aikaan ole mitään iloa liito-oraville, ja junaradan ylittävä yhteys tulee baanan takia mitä ilmeisimmin katkeamaan. Hyppypuiden toimivuudesta kokemukset muualla ovat huonoja. Hankkeessa unohtuu täysin myös se, että liito-orava on monimuotoisen elinympäristön indikaattorilaji, ja kaadettaviksi suunniteltuja vanhoja haapoja ja suuria kuusia eivät istutettavat puut mitenkään voi korvata. Käytännössä työkoneiden takia jouduttaneen kaatamaan selvästi hankesuunnitelmaa enemmän puita, ja tällöin luonnoltaan monimuotoinen elinympäristö menetetään kokonaisuudessaan tai lähes kokonaan.

Jos Pohjoisbaana toteutetaan Taivaskallion kohdalta suunnitellun kaltaisena, se todistaa oikeaksi valitettavan yleisen epäilyn, jonka mukaan pyöräily ja lähiluonto ovat Helsingissä vastakkain, ja antaa lisää aihetta epäillä, että näissä vastakkainasettelutilanteissa pyöräily voittaa aina. Tästä esimerkkinä on esimerkiksi Louhenpuiston baanahanke, jossa tätä liito-oravienkin hyödyntämää jalopuumetsää kaadettiin suunniteltua leveämpi kaistale. Pohjoisbaanan kaltaiset hankkeet vähentävät pyöräilyn hyväksyttäväksi kokemista, ollen huonoa julkisuuskuvaa pyöräilylle. Näin ollen on kyseenalaista, edistävätkö Pohjoisbaanan kaltaiset hankkeet pyöräilyn asiaa, sillä baanahankkeiden aiheuttama paikallisluonnon tuhoaminen lisää pyöräilyn vastakkainasettelua muiden liikennemuotojen kanssa, vaikka baanojen ideana on nimenomaan osoittamalla pyörille oma väylä vähentää näitä mainittuja konflikteja muiden liikennemuotojen kanssa. Pyöräily tarvitsee ja ansaitsee tukea, ja tämän tuen osana myös positiivista julkisuuskuvaa ja hyväksyttäväksi kokemista, joita tämän hankkeen ongelmat eivät ainakaan edistä.

Suosittelemme Helsingin kaupunkia pitäytymään jo nyt käytössä olevassa linjauksessa, joka hyödyntäisi vieressä kulkevaa, suosittua kevyen liikenteen väylää, jonka mutka ei haittaa pyöräilyä, vaan on nimenomaan vetovoimatekijä: sehän tarjoaa pyöräilijöille varjostavan, viihtyisän metsäreitin, toisin kuin suunniteltu Pohjoisbaana, joka suoraan junarataa seurailevana ei tarjoa hetkenkään varjostusta pyöräilijöille. Tämä nyt käytössä oleva väylä voidaan yhdistää tulevaan Pohjoisbaanaan Taivaskallion metsäalueen pohjoispuolella. Mutkia on myös raidelinjoissa ja autoteissä, joten miksi niitä ei saisi olla ainuttakaan pyöräilyväylissä?

Vakuudeksi

Manki Perukangas, puheenjohtaja, Kaupunkiluontoliike ry

Riistavuoren noro

 Toukokuussa 2019 opetellessani liito-oravakartoitusta kävin myös Riistavuoressa. Silloin tein paljolti vääriä johtopäätöksiä alueesta, sillä en tuolloin tuntenut aluetta niin hyvin, että olisin osannut sieltä etsiä merkkejä liitureista, mutta sen sijaan löysin itä-länsisuuntaisen noron. 

Nyt kun alueen päälle on laskeutunut synkkä pilvi, muistakaamme, mitä tapahtui viime syksynä Laajasalossa, Stansvikissa. Siellä "löydetty" noro pysäytti jo hyväksytyn kaavan ja pakotti kaavan uudelleentarkasteluun. No, Stansvikissahan noroa ei löydetty, vaan se kyllä oli jo paikallisten asukkaiden, aktivistien ja kaupungin omassakin tiedossa. Tai ainakin olisi pitänyt olla, sillä noro havaittiin kaupungin jo vuonna 2005 tekemässä luontoselvityksessä. Kaupunki tunnetusti vain on luontotiedon hautausmaa; johtuu tämä sitten jatkuvista atk-muutoksista tai organisaatiomuutoksista vai siitä, että kaupungilla olisi erityisen löperökätisiä työntekijöitä, tiedä häntä. 

Vesilaki määrittelee noron olevan "puroa pienempi vesiuoma, jonka valuma-alue on vähemmän kuin 10 neliökilometria ja jossa ei jatkuvasti virtaa vettä eikä kalankulku ole merkittävissä määrin mahdollista".

Huhtikuun 27. päivänä lähdin uudestaan paikantamaan noroa. Ja löytyihän se. 

Noro virtaa kaakosta luoteeseen, pian Haagan asuinalueelta Vihdintielle kulkevan Riistavuorenpolun eteläpuolella ja sitä seuraillen. Kuvassa kajastelevat Vihdintien toisella puolella olevan teollisuus-/toimitila-alueen rakennukset.

Tästä kohtaa noro tulee ulos Riistavuorenmetsästä, virtaillen kohti Vihdintietä. 

Sama kohta Vihdintien suunnasta. Noro ehtyy maahan, eikä jatku Vihdintien toiselle puolelle. Tästä etelään alkavatkin pengertymään Vihdintien varren maisemakalliot.

Tässä noro meanderoi Riistavuorenmetsässä.

Taustalla näkyvän lumilaikun kohdalta kulkee Riistavuorenpolku. Tässä kohtaa noron päälle on laitettu ad hoc -silta palvelemaan kävelijöitä ja maastopyöräilijöitä.

Noro ottaa vetensä allikosta, joka sijaitsee Riistavuorenmetsässä välittömästi Riistavuorenkuja 6:n talojen takapihalla. Toissijaisesti se ottaa vetensä Riistavuorenpolun toiselta puolelta; Riistavuorenpolun alta on kaivettu salaojaputki, joka kuljettaa Riistavuorenpolun pohjoispuolen kosteikoista tihkuvaa vettä ja Riistavuorenmetsän pohjoisosien kallioilta keväisin valuvaa lumien sulamisvettä tähän noroon. Kuva esittää Riistavuorenpolun pohjoispuoleista kosteikkoa.

Miten vähentää mielenterveysperäisiä sairauspoissaoloja?

Hyvin opiskeluajoiltani tuntemani Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren ja tutkija Riku Perhoniemi kirjoittivat Kelan blogissa, että ahdistuneisuushäiriöistä johtuvat sairauspoissaolot ovat kasvaneet yhtäjaksoisesti vuodesta 2016 alkaen. Viime vuonna jo satakuntatuhatta suomalaista sai jossain vaiheessa  Kelan sairauspäivärahaa mielenterveydellisistä syistä. Lisäksi Blomgren ja Perhoniemi kirjoittavat uni- ja syömishäiriöperäisten sairauspoissaolojen lisääntyneen.

Syiksi Blomgren ja Perhoniemi mainitsevat seuraavat:

1) Mielenterveysongelmia koskeva stigma on vähentynyt

Tähän liittyy hoitoon hakeutumisen kynnyksen madaltuminen, mikä on pelkästään myönteinen asia.

2) Työelämän psyykkinen kuorma on kasvanut

Tästä Blomgren ja Perhoniemi mainitsivat, että fyysinen työ on korvautunut ihmisten kanssa välillisesti tai välittömästi suoritettavalla sellaisella työllä, joka luokitellaan "palveluammateiksi" ja myös edellämainittuun perinteiseen fyysiseen työhön sisältyy tietotekniikkaa. Siivoojakaan ei enää välty tietokoneilta. Kelan tutkijat puhuivat myös tietotulvasta; minä puhuisin informaatiotulvasta. Ärsykkeitä tulee jatkuvasti monista eri suunnista, rooliodotukset eri suunnista ovat erilaiset ja tämä kuormittaa työntekijää, jolta vaaditaan kykyä "johtaa" itseään; samanaikaisesti itsenäisestä ajattelusta, varsinkaan jos se yhtäänkään livahtaa kriittisen puolelle, voi tulla turpiin. 

3) Työn ja yksityiselämän yhteensovittamisen haasteiden koetaan lisääntyneen

4) Laajemmat yhteiskunnalliset kuormitustekijät

Ukrainan sota ja sen aiheuttama ahdistus ja hintojen kallistuminen, luontokato ja ilmastonmuutos eivät voi olla vaikuttamatta. Covid-pandemia muutti myös työelämää; etätyöstä on tullut jos ei normi niin ainakin vaihtoehto, ja vaikka Teams-kokoukset ovat siinä mielessä hyvä juttu, että ne säästävät paljon aikaa ja liikennöintiä, mutta toisaalta, nyt kun palavereja on niin helppo järjestää, niin eivät ne ainakaan ole vähentyneet. Joillekin etätyö sopii, toisille ei. Virtuaalista työyhteisöä ei oikein voi pitää työyhteisönä.

5) Nuorten pärjäämisen paineet ja odotukset ovat kasvaneet

6) Mielenterveysoireilu on osin saattanut medikalisoitua

On hankala erottaa sitä, milloin kyseessä on työstä riippumaton psyykkinen oirehdinta ja milloin ihmiselämään kuuluva mielialan ja vireystilan normaalivariaatioon kuuluva aaltoilu.

7) Mielenterveyden häiriöt ovat yhteydessä myös muuhun terveydentilaan ja elintapoihin

Jos toimenkuvaan ei sisälly työmatkoja, jolloin voi hoitaa omaa kansanterveyttään vaikka pyöräilemällä ja työpäivään ei kuulu työpaikkalounasta runsaine salaattipöytineen, tämä näkyy kolesteroliarvojen nousuna, keskivartalon rapistumisena, niska-hartiavaivoina (joka on tietotyössä mutta myös monessa staattisen kuormituksen fyysisessä työssä tavallista) ja painon nousuna. Eivätkä nekään voi olla heijastumatta työntekijäkansalaisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, jos esimerkiksi kipeä niska pitää hereillä tai vartalon rapistumisen takia hengästyy.

8) Digitalisaation ja älylaitteiden yleistyminen

Blomgren ja Kelloniemi syyttävät älylaitteita ja digitalisaatiota tavanomaiseen tapaan mm. oman riittämättömyyden tunteen ruokkimisesta ja vertailuista muihin "kauniisiin ja rohkeisiin" sekä keskittymiskyvyn pirstojina, mutta kyllä työelämä itsessäänkin tuottaa em. ongelmia, kun esimerkiksi ruudulle pongahtavia ja työn keskeyttäviä Teams- ja sähköposti-ilmoituksia ei voi/saa kytkeä pois päältä. Tunne siinä sitten työn "flow-tilaa".  Digitalisaatio vähentää myös työpaikkoja; omassa työpaikassani on ollut jatkuva lopunajantunnelma henkeen kuka sammuttaa valot, kun tekstinkäsittelijöitä on vähennetty kahdestasadasta noin neljäänkymmeneen, eikä tämä voi olla onnen omiaan lisäämään turvallisuudentunnetta.

9) Mielenterveysperusteiset poissaolot ovat yhteydessä myös työllisyyteen

Tällä Blomgren ja Kelloniemi tarkoittivat sitä, että mitä suurempi on työllisyysaste, sitä paremmin työllistyvät myös osatyökykyiset, joilla voi olla keskivertoväestöä suurempi alttius mielenterveyden ongelmille.

Blomgren ja Kelloniemi nostivat tärkeän ongelman pöydälle. Ehdottaisin tutkimusprojektin perustamista, jossa selvitettäisiin kattavasti syyt mielenterveysperäisiin poissaoloihin ja ehdotettaisiin keinoja vähentää niitä. Tässä tiedonkeruumenetelminä voisivat olla sairauspoissaolotilastojen lisäksi laadullista tietoa tuomaan esimerkiksi työpaikkojen työolobarometrit, etenkin niiden avovastaukset. Lisäksi syvällisintä tietoa, jolla täydennettäisiin em. tiedonhankintatapoja voisi hankkia haastatteluilla. Voin kuitenkin ehdottaa omien kokemusteni perusteella jo joitakin tapoja ehkäistä ongelmia:

1. Kognitiivisen ergonomian huomioiminen kaikessa. Avokonttoreista takaisin toimistoihin, jatkuvat organisaatio- ja atk-uudistukset pois.

2. Työnkuvaukset näkyville. Jokainen toimenkuva pitäisi kuvata, mukaanlukien siihen liittyvät rooliodotukset. Etenkin kahvia ja tupakkia tulee käytettämän kaikkien aiemmin kirjoittamattomien sääntöjen kirjaamiseen.

3. Lisää luottamusta työntekijöihin. Tavoitteena tulee olla se, että työ tulee tehtyä eikä se, että paikallaan jäkitään 8 tuntia.

4. Keskitytään perustehtävään. Leikkimiset vähemmälle.

5. Annetaan palautetta myös silloin kun työntekijä on suoriutunut hyvin. Tai edes suoriutunut. Tai kollega. Jos ainut palaute tulee punakynän muodossa, työntekijä alkaa itsekin uskomaan olevansa kehno.

Linnaistenmetsä

 

Linnaistenmetsä sijaitsee määritelmällisesti Vantaalla, rajautuen Espoon rajaan. Se jatkuu samana ja yhtenäisenä metsänä Espoon puolelle Lintuvaaran kautta Leppävaaraan; toisaalta Rajatorpantien ylitse metsä jatkuu Hämeenkylän puolelle. 

Linnaistenmetsällä on kokoaan suurempi merkitys; se toimii vain parin valtatien pirstomana viherkäytävänä Leppävaaran urheilupuistosta Kivistön ja Keimolan metsien välillä ja toisaalta Nuuksion suuntaan. Linnaistenmetsän kautta pääsevät esimerkiksi liito-oravat siirtymään em. alueiden välillä.

Ja liito-oravia alueella esiintyy. Tämän vahvistaa tuore, huhtikuussa 2024 Pro Linnaistenmetsä ry:n teettämä liito-oravakartoitus. Sen suoritti International K9 Instituten liito-oravakoirien avulla, ja kartoituksessa löytyi sekä kolopuita että papanoita. 

Linnaistenmetsästä löytyy myös vesilain suojaama norostoalue. Metsän eteläosassa juuri ja juuri Vantaan puolella sijaitsee Gubbmossenin eli Äijänsuon luonnonsuojelualue, jolle rakentamisen aiheuttama norostoalueen tuhoutuminen olisi kohtalokasta suometsätieteen emeritusprofessori Harri Vasanderin mukaan.

Lisää tietoa Gubbmossenista saa ao. linkistä:

https://www.vantaa.fi/fi/palveluhakemisto/toimipiste/gubbmossenin-luonnonsuojelualue

Linnaistenmetsän norostoja

Linnaistenmetsä on myös lepakkoaluetta. EURO-BATS 1991 -sopimus velvoittaa suojelemaan lepakoiden ruokailualueet ja pesimäpaikat, ja Rambollin 2023 tekemän selvityksen mukaan Linnaistenmetsä on lepakoille tärkeä II luokan ruokailualue ja siirtymäreitti. Jo vanhemmassa, Yrjö Siivolan 2001-2002 tekemässä Vantaan lepakkokartoituksessa Hämeenkylän-Hämevaaran-Linnaisten alue on mainittu yhdeksi Vantaan lepakkokeskittymistä "hot spoteista" Seutulan ohella. Siivolan kartoitus oli löytänyt alueelta kolme lepakkolajia. Myös Luonnonsuojelulain 8. luku suojelee lepakot yleisten rauhoitussäännöksien mukaan (§ 68, 69 ja 70).

Myös kansainväliset biodiversiteettia koskevat sitoumukset puhuvat Linnaistenmetsän puolesta. Etelä-Suomen metsistä on suojeltu vain 3%, ja EU:n biodiversiteettistrategian mukaisesti suojelun tulisi olla alueellisesti kattavaa. Luontokartoittajaguru Keijo Savola on jo vuonna 2016 luonnehtinut Linnaistenmetsää vanhaksi ja luonnontilaisen kaltaiseksi, ja lisäksi alueelta löytyy Harri Vasanderin mukaan harvinaisia ja puutteellisesti tunnettuja luontotyyppejä, kuten kausikosteikko ja suoaroja. 

Linnaistenmetsän suoaro.

EU-säädösten lisäksi CBD (Convention on Biological Diversity) suosittaa varovaisuusperiaatetta luontokatoa aiheuttavissa maankäyttöpäätöksissä. Vanhojen metsien lisäksi tulisi suojella myös niitä suojaavat puskurivyöhykkeet, jotka toimivat vanhoiksi metsiksi hyväksyttyjen metsien suojaviheralueina. Jos nämä puskurivyöhykkeet tuhotaan, tällöin vanhojen metsien monimuotoisuus kärsii, sillä mm. dosentti Kati Vierikon tutkimusten mukaan reunavaikutukset ulottuvat noin sadan metrin päähän metsänreunoista. 

ADRESSI PUIDENKAADON LOPETTAMISEKSI HELSINGISSÄ LINTUJEN PESIMÄAIKANA

Huhtikuussa 2024 Helsingissä on koeteltu puiden pesimäaikaista rauhoitusaikaa. Helsingin Töölössä kahdessakin paikassa on kaadettu tai yritetty kaataa puita; Valhallankadulla taloyhtiö on yrittänyt kaataa pihaltaan yhden vaahteran ja kaksi okakuusta, ja nämä työt oli tarkoitus suorittaa tiistaina 2.4. Valhallankadun pihalla on nähty EU:n luontodirektiivin rauhoittama liito-orava; ELY-keskus kielsi puunkaadon vedoten kaadettavaksi aiotussa pihapuussa pesivään sepelkyyhkyyn. Vain asukasaktiivisuus ja vetoaminen juristin ja Kaupunkiluontoliike ry:n tuella valittaminen Uudenmaan ELY-keskukseen säästi puut ainakin nyt alkaneen pesimäkauden (1.4.-15.8) ylitse.

Töölössä sijaitsevassa Linnankoskenpuistossa Helsingin kaupunki itse kaatoi kuusirivistön 4.4.2024, rikkoen omaa ohjeistustaan. Lisäksi ei ole tiedossa, että kaupunki olisi tarkistanut, onko kyseisissä puissa linnunpesiä tai käyttävätkö liito-oravat niitä talviruokailuun. Helsingin kaupungin oma ohjeistus pesimäkauden rauhoitusajasta kattaa aikavälin 1.4.-15.8.; EU:n luontodirektiivi kieltää kategorisesti lintujen pesinnän häiritsemisen, ja tämä koskee kaikkia lintulajeja, myös sepelkyyhkyn kaltaisia lajeja, joita ei koske mikään uhanalaisuusmerkintä.

Luonnonsuojelulain 70 § pykälän 1 momentti kieltää rauhoitettujen eläinlajien osalta:

1)   yksilöiden tahallisen tappamisen ja pyydystämisen

2)    pesien sekä munien ja yksilöiden muiden kehitysasteiden ottamisen haltuun, siirtämisen toiseen paikkaan tai muun tahallisen vahingoittamisen

3)    yksilöiden tahallisen häiritsemisen, erityisesti eläinten lisääntymisaikana, tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla tai muutoin niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.

Luonnonsuojelulain 126 § 1 momentin mukaan jos joku lyö laimin tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten ja päätösten noudattamisen taikka ryhtyy niiden vastaiseen toimeen, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi kieltää asianomaista jatkamasta tai toistamasta tekoa tai laiminlyöntiä ja sakon tai keskeyttämisen uhalla velvoittaa hänet määräajassa poistamaan oikeudenvastaisen tilan tai korjaamaan laiminlyönnin taikka asettaa uhan, että tarpeelliset toimenpiteet teetetään asianomaisen kustannuksella. Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin päätä.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että Helsingin kaupunki noudattaa omaa ohjeistustaan pesimärauhoituksesta, EU:n luontodirektiiviä ja Luonnonsuojelulakia ja pidättäytyy kaikesta puiden kaadosta lintujen pesimäaikana puistosuunnitelmien toteuttamiseen, katuremonttien ja infrarakentamisen (kuten liikenneväylien) toteuttamiseen ja kunnostamiseen ja kaavoitukseen liittyen. Puilla on merkitys paitsi kolopesijöiden pesäpaikkoina mutta myös luonnon omina melu- ja näkösuojina, ilmanpuhdistajina, varjostajina ja hiilensitojina kaupungeissa, joissa lämpösaarekeilmiö kärjistää ilmaston lämpenemistä. Edellämainittujen rajoitusten ja ohjeistusten tulee olla voimassa koko Helsingin kaupungin alueella, riippumatta maanomistusmuodosta. Vaadimme myös, että puut tarkistetaan linnunpesien ja liito-oravien varalta myös pesimärauhoitusajan ulkopuolella.

Kuvalähde: The MindsJournal

Adressin voi allekirjoittaa allaolevasta linkistä:

https://www.adressit.com/adressi_puidenkaadon_lopettamiseksi_helsingissa_lintujen_pesimaaikana#form