Ilmastonmuutos kesällä

Kesä pitenee molemmista päistään. Kaikkein tuntuvimmin tämä näkyy syyskuun lämpenemisenä. Kun vuosien 1970-1999 välillä Kaisaniemessä syyskuun keskilämpötila on ollut 10,9 astetta, vuoden 2000 jälkeen keskilämpötila on ollut 12,6 astetta. Vantaalla samat lukemat ovat 9,9 ja 11,8 astetta. Syyskuu onkin termisesti eteläisimmässä Suomessa kesäkuukausi. Kuumimman kesäkuukauden, eli heinäkuun keskilämpötila sen sijaan on noussut siten, että kun se oli 1970-1999 17,2 astetta, vuoden 2000 jälkeen se on ollut 17,9 astetta. Sen sijaan hellepäivien määrällä, eli päivien, jolloin vuorokauden keskilämpötila on enemmän kuin +25,1 astetta muutos on vielä kouriintuntuvampi. 

Kun Kaisaniemessä hellepäiviä oli vuosina 1970-1999 keskimäärin 6 hellepäivää kesässä, niin vuoden 2000 jälkeen hellepäiviä on ollut keskimäärin 10,8. Vuosikymmenittäin tarkasteltuna nousutrendi on lineaarinen ja kiihtyvä: 1970-luvulla hellepäiviä oli yhteensä 55, 1980-luvulla 58, 1990-luvulla 68, 2000-luvulla 79 mutta 2010-luvulla jo 116. Ja suuntaus jatkuu; vuosina 2020-2023 hellepäiviä on ehtinyt olemaan yhteensä jo 65, eli tasaisen vauhdin taulukolla päästäisiin yli 160. Hellepäiviä on ollut eniten kesällä 2021; seuraavaksi tulevat kesät 2018, 2010, 2014 ja 1988. Viidestä kesästä, jolloin on ollut eniten hellepäiviä, neljä on sattunut vuoteen 2010 tai senjälkeiseen aikaan.

Hellepäivät ovat lisääntyneet 20 kilometriä mantereisemmalla Vantaalla yhtä lailla lineaarisesti mutta kiihtyvään tahtiin. Jo 1970-luvulla Vantaalla mitattiin 119 hellepäivää, kolme enemmän kuin Kaisaniemessä 2010-luvulla. Vantaalla on kesäisin keskimäärin päivän ylin lämpötila parisen astetta lämpimämpi, joten tämä selittyy sillä. 1980-luvulla hellepäiviä oli 134, 1990-luvulla 152, 2000-luvulla 161 mutta 2010-luvulla jo 213, joten kuumeneminen on kiihtynyt. Vuosiin 2020-2023 on ehtinyt Vantaalla mahtumaan jo 107 hellepäivää, joten kuumeneminen jatkuu. Eniten hellepäiviä oli kesällä 2010; seuraavaksi tulevat kesät 2014, 1997, 2021 ja 1988. Vantaalla kolme eniten hellepäiviä sisältäneistä viidestä kesästä on sattunut vuoden 2010 jälkeen.

Kolmas kesien lämpenemisen indikaattori on kesien maksimilämpötilojen kehitys. Kaisaniemessä tämä keskiarvo oli välillä 1970-1999 27,1 astetta, mutta vuoden 2000 jälkeen 28,3 astetta. Vantaalla vastaavat lukemat ovat 28,7 astetta ja 30,0 astetta. 

Ilmastonmuutos talvella

Viime keväänä latasin ilmastoaineistot Kaisaniemestä ja Helsinki-Vantaalta vuoden 1970 alusta nykypäivään. Kirjoitin silloin, että kaksi kaikkein kouriintuntuvinta indikaattoria ilmastonmuutokselle ovat talvien lämpeneminen ja hellepäivien määrän lisääntyminen. Käsitellään nyt ensin talvet.

1980-lukua on sanottu minijääkaudeksi, sillä siihen mahtui kaksi poikkeuksellisen kylmää talvea; 1986-1987, jolloin ympäri maata mitattiin ennätyspakkasia, mutta kaksi talvea aiemmin, 1984-1985 keskilämpötila oli vielä tätäkin kylmempi. Kymmenen vuoden seurantajaksossa kaksi kylmää talvea jo tuntuu. Talvien lämpeneminen alkoi sitten toden teolla näiden pakkastalvien jälkeen, kunnolla 1990-luvulta alkaen.

Toinen minijääkausi sattui 2010-luvulle. 2009-2010, 2010-2011 ja 2011-2012 nähtiin kolme kylmää talvea peräkkäin. Nämä eivät siltikään muuta suurta kuvaa, jonka näkee kymmenen vuoden seurantajaksoa selvemmin 30 vuoden seuranta-aikana, mitä käytetään myös virallisissa ilmastotilastoissa. 

Jos näiksi 30 vuoden seurantajaksoiksi otetaan 1970-1999 ja 2000 alkaen, niin tammikuissa muutos näkyy siten, että ensimmäisenä 30 vuoden jaksona tammikuiden keskilämpötila oli -4,4, kun taas vuosina 2000-2023 se oli -3,4. Helmikuiden kohdalla keskilämpötila on noussut -5,2 asteesta vieläkin enemmän -3,3 asteeseen. Joulukuiden keskilämpötila ensimmäisenä 30-vuotisjaksona oli -2,2 astetta, mutta vuoden 2000 jälkeen -0,5. Talvikuukausien keskilämpötila on siis noussut keskimäärin yli puolellatoista asteella. Joulukuu on etelärannikolla poistumassa virallisen termisten talvikuukausien joukosta. Saa nähdä, miten kauan lapsille vielä opetetaan esikouluissa, että talvikuukausia on kolme. 

Toinen talvien lämpenemisen indikaattori on vuotuisen pakkasmaksimin nouseminen. On viitteitä, että tämä keskiarvo on nousussa; kun se vuosina 1970-1999 oli -22,2 astetta ja vielä 2000-2019 välillä keskimäärin -20,5 astetta, vuodesta 2020 alkaen se on vain -15,1 astetta. Uusi "pohja" tässä luvussa saavutettiin talvella 2019-2020, jolloin koko talven kylmin mittaus Kaisaniemessä oli -8,2 astetta! Todellinen englantilainen talvi.

Tarkastelemalla hieman mantereisempaa ilmastoa 20 kilometrin päästä Helsinki-Vantaalta tulos on samansuuntainen. Jos näiksi 30 vuoden seurantajaksoiksi otetaan 1970-1999 ja 2000 alkaen, niin tammikuissa muutos näkyy siten, että ensimmäisenä 30 vuoden jaksona tammikuiden keskilämpötila oli -5,5, kun taas vuosina 2000-2023 se oli -4,3. Helmikuiden kohdalla keskilämpötila on noussut -6,2 asteesta vieläkin enemmän -4,3 asteeseen. Joulukuiden keskilämpötila ensimmäisenä 30-vuotisjaksona oli -3,4 astetta, mutta vuoden 2000 jälkeen -1,6. Talvikuukausien keskilämpötila on siis noussut keskimäärin yli puolellatoista asteella. 

Tarkasteltaessa talvien minimilämpötiloja Vantaalla ovat jossain vaiheessa talvea mittarilukemat tippuneet -30 tai jopa sen alle tarkastelujaksona 7 talvena, viimeisen kerran talvella 2002-2003, ja kuusi näistä alle -30 asteen mittauksista on tapahtunut ennen vuosituhannen vaihdetta. 

Seuraavassa osassa tarkastelen, mitä on tapahtunut kesillemme. 

Länsimaisen ihmisen rappio pienoiskoossa

Vaikka pääkallokelissä ulkoilu, jopa roskien vieminen tapahtuu oman henkensä uhalla, niin pystyssä pysymiseen tarvitaan pitävien kenkien lisäksi hyvää tasapainoa ja kehonhallintaa. Varsinkin lähiöostarille, jolla puoli kaupunkia suorittaa ostoksensa, tullaan ymmärrettävästikin usein autolla; Kevätkumpuun on vaikka jostain Sondbystä tai Kråköstä 20-30 kilometriä, ja tämä on monille lähikauppamatka. 

Lähikauppamatka tämä on myös monille paljon lähempää tuleville. Valitettavan monien paljon minua nuorempienkin ihmisten liikkumisesta ja habituksesta näkyy, että matka parkkipaikalle ja sieltä kauppaan on heille ainut päivittäinen liikuntasuoritus. Ja kun se on ainoa, siitä tulee myös maksimi. Kun ei ikinä käytä Luojan suomia lihaksiaan ja aistejaan, ne rapistuvat, ja vanhuus tulee arvaamatta. Ja sitten tulee ennenaikainen osteoporoosi ja ihminen hajoaa kuin kuiva känsätuhkelo ensimmäisestä kosketuksesta, suunnilleen puhaltamalla. 

Kevätkummun ostarin lähimmät talot ovat toisella puolella Sammontietä. Esimerkiksi tässä kuvassa näkyvät vihreät talot ovat ostarin ulko-ovelta alle sadan metrin päässä. Jos asukas tulee sieltä autolla kauppaan, hänen pitää ensin kävellä omalta ulko-oveltaan parkkipaikan halki omalle autolleen. En osaa autoilijoiden liikennesääntöjä kovin hyvin, koska en ole niitä tarvinnut, mutta luullakseni seuraavaksi esimerkkiautoilijani ajaa seuraavaan risteykseen. Siinä hänen on tehtävä u-käännös päästäkseen ostarin parkkipaikalle. Ostarin parkkipaikalta hän kävelee kauppakeskukseen sisälle. Korkeintaan sadan metrin matka saattoi ehkä lyhentyä muutamalla kymmenellä metrillä. Sadan metrin matka muuttui arviolta seuraaviksi osasuoritteiksi: 30 metriä kävelyä + 200 metriä autoilua + 30 metriä kävelyä.

Ei liene tarpeen kuvailla, mitä mieltä olen tuollaisesta. Ne mainitsemani vihreät talot kajastavat tuossa puiden takana, ja kuva on otettu ostarin ulko-ovelta. 

Varokaa hiipivää subtropiikkia

Kun ikkunasta katsoo, kaikki näyttää valkoiselta. Tämä aiheuttaa näköharhan ja harhauttaa monet luulemaan, että ilmastonmuutos olisi peruttu. Tosin ilmastonmuutos merkitsee myös sään ääri-ilmiöiden lisääntymistä, kuten kesäisten helle- ja kuivuusjaksojen ja sadekausien, ja näillä leveysasteilla sateet toistaiseksi tulevat niin sanottuina talvikuukausina vielä voittopuolisesti lumena. Näin ei tule kauaa olemaan, vaikka tulee esimerkiksi Istanbulissakin joka talvi lumikaaos. 

Pohjoismaissa ilmasto lämpenee keskimäärin tuplasti niin nopeasti kuin muualla Euroopassa, ainakin niin kauan kuin Golf-virta vielä toimii. Ja omana elinaikanani esimerkiksi talvikuukausien keskilämpötila Suomen etelärannikolla on noussut yli 2 asteella. Se tarkoittaa talven lyhentymistä molemmista päistään useilla viikoilla. Siis keskimäärin. Jos ei ole täysin heikkopäinen, muistaa pari talvetontakin talvea ihan lähivuosilta: talvia, jolloin keskilämpötila ei laskenut niin pitkäksi aikaa alle nollan, että terminen talvi on loppunut ennen kuin se on alkanutkaan. Hellepäivien määrä on myös samana elinaikanani moninkertaistunut; varhaislapsuudessani hellepäiviä oli keskimäärin kourallinen, ihan vain muutama vuodessa kun nyt 3-4 viikon hellejaksoista on tullut miltei jokakesäisiä, samoin siitä, että käytännöllisesti katsoen jokaisena kesänä lämpötila ylittää 30. Paitsi oliko se nyt kesä 2017 vai 2018, kun mittari nousi "parhaimmillaan" sinne 24-25 asteeseen.

Olen harrastanut paikallissään havainnointia ja tilastointia mutta myöskin vähän laajemmin kuin mitä ikkunasta ja lämpömittarista näkyy eli ilmastoasioita vuodesta 1978, siis ekaluokkalaisesta. Piirtelin omia maapallon sääkarttoja jo reilusti yli 40 vuotta sitten, jotten uskoakseni minulla on perspektiiviä siihen, mitä ilmastolle on tapahtunut. 70-luvun lopulla olisi tuntunut apokalyptiseltä se, että Kanadassa lämpötila voi nousta lähes 50 asteeseen ja helle polttaa kokonaisen kaupungin, tai se, että nyt subtrooppinen ilmastovyöhyke on Euroopassa noussut jo 48-50 leveysasteen tuntumaan, omana elinaikanani hiipinyt siis Etelä-Euroopasta keskelle maanosaamme. Budapest ja Bratislava ovat jo jääneet subtrooppisen vyöhykkeen reunan alle, samoin Saksan Heidelberg, jossa sattuu olemaan subtrooppinen mikroilmasto. 

Mikroilmasto tarkoittaa siis lähialueen ilmastosta poikkeavaa ilmastoa. Sellainen on esimerkiksi niinkin pienellä alueella kuin lenkkimaastojen varrella, Porvoon Humlan takalenkillä, jossa on muutama niin varjoisa notko, että niissä pysyvät viimeiset lumet usein jonnekin toukokuun puolivälin tietämille. 

Seuraavaksi "kaatuu" Wien ympäristöään kuumempana subtrooppiselle vyöhykkeelle. Kaupungeissa on helposti 2-3 astettakin ympäristöään kuumempaa, joten se siitä lisää kaupunkia -ajattelun ilmastoviisaudesta. 

Ilmaston luokittelemiseksi subtrooppiseksi on typistäen kolme kriteeriä. Ensinnäkin: vuoden kylmimmän kuukauden keskilämpötilan tulisi olla plussan puolella. Toiseksi: vähintään kahdeksan kuukauden keskilämpötilan tulisi olla enemmän kuin +10. Ja kolmanneksi: kesän lämpimimmän kuukauden keskilämpötilan pitäisi olla vähintään +22. Jos täyttää kaikki nämä kriteerit, silloin luokitellaan Köppenin ilmastoluokituksessa luokkaan Cfa, eli kostea subtrooppinen ilmasto. 

Lumettoman meri-ilmaston ja subtrooppisen raja on häilyvä; jopa Iso-Britannian Cornwall täyttää kaksi näistä kriteereistä ja sitä pidetään rajatapauksena; tosin kesät siellä eivät ole keskimäärin sen lämpimämpiä kuin meilläkään. Köppenin luokittelussa Cornwall kuuluisi ilmastovyöhykkeeseen Cfb, eli lauhkean merellinen, vuoden lämpimimmän kuukauden keskilämpötilan jäädessä alle 22 asteen. Vuoden keskilämpötilan raja kulkee siinä +12-13 kieppeillä; suunnilleen sen yläpuolella ilmasto luokitellaan subtrooppiseksi. Lontoo luultavasti tulee yltämään kaikilla kriteereillä subtrooppiseen ilmastovyöhykkeeseen lähimmän 20-30 vuoden sisällä, samoin Frankfurt. 

Lämpenevän ilmaston myötä tulevat myös sakaali, jossain vaiheessa ehkä pesukarhu, visentti ja rukoilijasirkka. Sakaaleista ja rukoilijasirkoista tulee mieleen lapsuuden Afrikka-dokumentit, ja ne tuntuvat todella tieteisfiktiolta. Mutta kyllä: sakaaleista on jo havaintoja, ja visenttejä on aika lähellä Pietarin alueella. Tosin ne eivät ole varsinaisia lämpenemisen sanansaattajia, vaan ovat tottuneet elämään aika kylmissäkin olosuhteissa.

Laajentavatko kaupunkibulevardit tosiaankin kantakaupunkia?

 Kirjoitin äskeisessä Kaupunkiluontoliikkeen kannanotossa toivovani, että Mäkelänkadun "kaupunkibulevardia" toteutettaessa liikenneväylien vaatima tila ei lisääntyisi. En väitä, että nykyinen Tuusulantie olisi mitenkään mallikasta ympäristöä, siis liikenteessä olijoille, mutta kaupunkibulevardit on "myyty" valheellisin perustein välineiksi laajentaa kantakaupunkia tai ainakin kantakaupunkimaista yhdyskuntarakennetta Vironniemeltä loitommas. 

Osoittautui, että suunnitellun Tuusulanväylälle jatkettavan Mäkelänkadun liikenneväylästöjen yhteisleveys tulee olemaan 57,5 metriä. Sitten karttaharjoituksien pariin. Google Earthistä mitattuna Tuusulanväylän leveys sen alkupäästä on noin 43,5 metriä. Yhtenäiskoulun kohdalta Tuusulanväylän alittavan alikulun kohdalta se on vain 30,5 metriä. Käpylän aseman eteläpuoleiselta, Kullervonkadulle jatkuvan alikulun kohdalta se on noin 38 metriä. Väylästöjen vaatima tila kasvaa siis pahimmillaan jopa 27 metriä, eli melkein kaksinkertaistuu. 

Liikenneväylien viemästä kaupunkitilasta ovat jotkut olleet huolissaan. Se tila on pois asunnoilta ja viheralueilta. Ovatkohan nämä samat tahot huolissaan siitä, että kaupunki"bulevardien" myötä liikenteen viemä tila vain kasvaa? 

Jos 57,5 metriä leveä liikenneväylä jakamassa talorivejä kahtia on jonkun käsitys kantakaupunkimaisesta ympäristöstä, minä olen merisiilin eno. Ja kuten Raide-Jokerin kohdalla on nähty, näiden uusien uljaiden kiitäjien matkavauhtia ei saa hidastaa, jotta ne voisi nähdä kilpailukykyisinä, niin en pysty edes kuvittelemaan, miten kauan tulee hitaalta mummolta rollaattorin kanssa sohjossa tai äidiltä kaksosrattaiden kanssa kestämään tuon valtasuonen ylittäminen. 

Moottoriteillä ei ole sijaa kantakaupungissa, sanotaan. Ja niiden reunustat on julistettu lainsuojattomiksi, eikä niiden suojelulle pitäisi olla sijaa, sanotaan. On näkökulmakysymys, kumpaa pitää pahempana: 30-40 -metristä moottoritieksi nimettyä väylää, joka on metsien reunustama vai melkein 60 metriä leveää väylää, tuulinen ränni, jota ei saa kutsua moottoritieksi, koska se koostuu itse asiassa useasta väylästä: neljästä autokaistasta, kahdesta bussikaistasta, kaksista ratikkakiskoista, kahdesta fillaribaanasta ja kahdesta jalkakäytävästä. Ja yhden moottoritien - joiden rakastajaa minusta ei saa mitenkään, pois Moottoritie on kuuma -romantiikka minusta - tilalla kulkeekin oikeastaan kaksitoista liikenneväylää. 

Havainnekuvissa tällaisen voi ehkä saada näyttämään siedettävältä. Mutta urbanisteiksi itseään kutsuvat Lisää kaupunkia -hurmahenget: toivoisin kuulevani tämän hirviön valmistuttua käsityksenne siitä, että menikö ihan niinkuin piti omasta mielestä? Saatiinko kilpailukykyistä, vetovoimaista, kantakaupunkimaista ympäristöä? Tuliko uutta Töölöä, Kalliota saati Käpylää?