keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Puistokallion puut saivat nimet

 Tänä aamuna Puistokallion piknikillä puut saivat nimet. Puut nimettiin tunnettujen porvoolaisten kulttuurihenkilöiden mukaan; kyseessä eivät siis ole mitkä tahansa puut.


Louis
 on saanut nimensä kreivi Louis Sparrelta (1863-1964), joka oli ruotsalainen taidemaalari, kirjailija, huonekalusuunnittelija ja graafikko, joka perusti Porvooseen huonekalu- ja keramiikkatehtaan ja osallistui myös Vanhan Porvoon rauhoittamiseen ja entisöimiseen.


Fredrika sai nimensä Fredrika Runebergin (1807-1879), kirjailijan mukaan, joka tunnetaan myös runebergintortun äitinä.


Natalia
 Linsen (1844-1919) oli porvoolainen valokuvaaja, yksi ensimmäisiä tunnettuja naisvalokuvaajia Suomessa. 


Johan Ludwig
 Runeberg (1804-1877) ei esittelyjä kaivanne. Tämä Suomen kansallisrunoilija tunnetaan parhaiten Vänrikki Stoolin tarinoista ja myös siitä, että hän oli Fredrikan mies.


Fredrikan takana lymyilee Albert (Edelfelt; 1854-1905), kuuluisa taidemaalari, joka on ikuistanut mm. vieläkin Porvoossa nähtävän Linnamäen maiseman. Siinä maisemassa esitetty puu lähes ilmassa leijuvine juurineen on vieläkin olemassa. Kuka väittää, että luonto ei ole kulttuuria ja että kulttuuri ei loisi paikoille identiteettiä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti