Miksi vihreässä politiikassa puuttuu jatkuvuus ainakin henkilömielessä käsitettynä?
Vihreillä on kaikista puolueista erityisesti ongelmana jatkuvuuden puute: lahjakkaat ihmiset väsyvät aika nopeasti pois politiikasta. Moni on mukana vain yhden kauden tai yrittää vain kerran. Ja silloin kun vielä toimin Vihreissä ja hallussani oli yhden yhdistyksen arkisto, havaitsin, että oikeastaan kukaan yhdistyksen perustajajäsenistä ei enää toiminut vihreässä politiikassa, ainakaan aktiivisesti.
Tämä johtuu nähdäkseni kolmesta syystä. Ensinnäkin siitä, että suurin osa ehdokkaista on ruuhkavuosi-ikäisiä naisia, jotka haluavat edes joskus päästä pesemään lastensa hampaita iltaisin. Toinen on se, että heillä ei ole muiden puolueiden tavoin broilerihautomoja, jonne he voivat palata poliittisen ekskun jälkeen, joten yritys vaikuttaa politiikassa on riski omalle toimeentulolle. Ja moni on pätkätyöaloilla esimerkiksi tutkijoina tai kansalaisjärjestöissä tai erilaisissa projekteissa, joissa duunit eivät jatku eikä niistä voi jäädä virkavapaille.
Sitten on se vielä, että moni on tullut jonkun kansalaisjärjestön kautta, jossa on ajanut yhtä lemppariasiaansa: Seta, luontojärjestöt jne. ja kun politiikassa ne omat asiat eivät etene, turhaudutaan ja koetaan, että voi ekonomisemmin keskittyä omaan lemppariasiaansa yhden asian aktivistina. Ei välttämättä tuloksekkaammin, mutta omaa rajallista aikaa ja huomiokykyä ei tarvitse käyttää vaikkapa taksidirektiiveihin tai apteekkialan säätelyyn silloin jos halutaan vaikkapa suojella lehtoja. Ja oman alan kansalaisjärjestössä yleensä ollaan aika samanmielisiä, koska niihin ollaan menty sen asian takia. Ei tarvitse iskeä päätään puuhun, seinään tai puupäihin kuten politiikassa välillä joutuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti