Keski-ikäistyessään ihminen miltei luonnonlainomaisesti pyöristyy. Vanhoina nämä pyöreydet tapaavat sulaa pois, kunnes jäljellä on pelkkiä kulmia. Olen tainnut hypätä keski-ikäisyyden ylitse. Se onkin ainoa hyppy, joka minulta enää onnistuu. Olen mies, jonka lenkkireitin varrelta on penkitkin viety pois.
Ei siitä, etten enää voi hamuilla 3 tunnin maratonaikaa, kun en ole ennenkään tarvinnut sähköjäniksiä, vaan se, että se kuntoilukaan ei enää tahdo onnistua. Polvien vanheneminen ei ole mitenkään kivaa, kun juostessa tunnen olevani elossa ja irti kaikista maallisen elämän rajoituksistani. Juokseminen ei ole minulle matkaamista jonnekin vaan nimenomaan karkuun sitä, päämäärä itsessään.
Kaiken maailman salasanojen, käyttäjätunnusten ja erikoisalajargonien absorptiokyky tai ainakin sietokyky on nyt täysi, kun esimerkiksi opo tai el voi tarkoittaa mitä tahansa eri kontekstissa. Tämä kontekstiähky houkuttaa projisoimaan sen eräänlaisiksi kontekstihäirintäkokeiksi, joissa käytetään näitä lyhenteitä tarkoituksella väärällä tavalla. Samaten kärsin kroonisesta kokousväsymyksestä ainakin vuodesta 2000 saakka. Elämääni ei enää mahdu ainuttakaan epäinformatiivista kokousta, joiden aika on pois tuloksenteosta tai mietiskelystä. Tai juoksemisesta. Tai musiikinkuuntelusta..
Ei vanheneminen mitään kypsymistä tarkoita siinä mielessä että oppisi olemaan kierrättämättä omia vahinkojaan. Päinvastoin, se muuri, johon sinä päätäsi hakkaat, on kuin magneetti. Kun kerran ei roolileikki, jonka tarkoitus on ollut miellyttää muita ihmisiä ole tuottanut tulosta, koetetaan sitten olla rehellisesti vittumainen.
Itsetuntemus siinä määrin on vahvistunut että omat omalaatuisuudet vain korostuvat. Joitakin kertoja omilta mukavuusalueiltani pois itseni hankkineena tiedän nyt viihtyväni parhaiten mukavuusalueillani. Pohjimmiltani olen tutkijaluonne, ja sitä ei mikään muuksi muuta. Aktivismi on sitten julkista itsetutkiskelua, ja kaikki muu roolien esittämistä, päällysrakennetta. Jotkut rakentavat verkostoja, minä suljen ovia ja hukkaan avaimia.
Vanhetessa pettyy aina vain useampaan organisaatioon tai kokee yhä useamman yhdistyksen itselleen epäsopivaksi tavaksi olla ihminen. Suurimman osa mielekästä musiikkiakin olen jo löytänyt, eikä asiaa auta se, että sitä ei tehdä lisää. Onneksi sentään olen säilyttänyt kykyni haltioitua kohdalleni yhä harvemmin sattuvista helmistä.
Voi olla, että en ole vielä tarpeeksi vanha kun en tunnista tarpeeksi vanhenemisen hyviä puolia, vaan keskiäkäinen. Palataan asiaan muutamankymmenen vuoden päästä, sillä silloin aion edelleen olla kiusaajieni kiusana, katsomassa miten lapsillani menee.
Lapset ovatkin se asia, jotka erottavat pojasta miehen. Vauvoja vielä kolmikymppisenä pelänneenä en olisi uskonut, kuinka paljon saan elämänsisältöni lapsistani nyt kun olen turhautunut politiikkaan, en jaksa lukea, en pysty juoksemaan enkä ehdi kuuntelemaan musiikkia. Vaikka on jotenkin tyhjä olo, mielipiteistä tyhjentyneenä.
Kirjoitustani saattoi jonkin verran inspiroida Merete Mazzarellan iki-ihana kirja Kun kesä kääntyy, Suosittelen sitä jokaiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti