Riistavuori ei saanut armoa Helsingin kaupunginvaltuustolta

 Tänään kaupunginvaltuustossa läntinen raitiotiesuunnitelma nujittiin läpi. Sentään Thomas Wallgrenin (SDP) toivomusponsi hyväksyttiin. Ponnen mukaan "hyväksyessään Länsi-Helsingin raitioteiden yleisssuunnitelman valtuusto edellyttää raitiotien jatkosuunnittelussa selvitettävän mahdollisuudet raitiotien kanssa risteävien ekologisten käytävien eli viheryhteyksien turvaamiseksi Haagassa ja lähialueilla". 

Riistavuoresta Mia Haglund (Vas.) esitti ponnen, jonka "Länsi-Helsingin raitioteiden yleissuunnitelman hyväksyessään valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuuden jatkosuunnittelussa huomioida raitioteiden ympäristön metsäisten alueiden ja ekologisten yhteyksien turvaamisen, kuten Riistavuorenpuiston metsäinen alue Etelä-Haagan liikenneympyrästä pohjoiseen radan ja Vihdintien risteykseen." Pontta ei otettu edes käsittelyyn. Samansisältöiset ponnet - joille myös pantiin palttua - esittivät myös Mika Ebeling (KD): "Hyväksyessään Länsi-Helsingin raitioteiden yleissuunnitelman kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet säilyttää Riistavuoren puisto metsäisenä ulkoilualueena. Riistavuoren puiston säilyttäminen on perusteltua virkistys- ja luontoarvojen sekä liikuntamahdollisuuksien näkökulmasta, jotta Haagan alue säilyy vetovoimaisena." ja Björn Månsson (SFP): "Stadsfullmäktige förutsätter vid godkännandet av planen att man i den fortsatta planeringen utreder om det är möjligt att skona den för områdets invånare viktiga Djurbergsparken från ett massivt byggande."

Vihreiltä ei tullut ainoatakaan pontta luontoarvoihin liittyen. Olen aiemmin jo korjannut Vihreitä Kokoomuksen puisto-osastoksi väittäviä, että kyse on ratikkaosastosta, ja niin kivoja kuin ratikat ovatkin, kääntyisi Linkolan Pena haudassaan. 

Kaupunkiluonto ry:n kannanotto Helsingin läntiseen raitiotiesuunnitelmaan

 Kaupunkiluontoliike ry – Stadsnaturrörelse rf

Kaupunkiluontoliike toivoo, että siinä tapauksessa, jossa läntisen Helsingin raitiotiesuunnitelma hyväksyttäisiin, Talin urheilupuistolle, Riistavuoren kalliometsälle ja Pohjois-Haagan liito-oravien ydinalueille koituvat vahingot minimoidaan raitioteihin liittyvässä oheiskaavoituksessa sekä huolehditaan liito-oravien dispersaalin eli levittäytymisreitin säilymisestä katkeamattomana Haagan ja Talin välillä. Liito-orava kykenee liitämään maksimissaan 60-70 metrin levyisen, puuttoman “aukon” ylitse. 

MAL-sopimuksessa raitiotiet ja asuinrakentaminen on pyritty kytkemään toisiinsa siten, että valtion subventoidessa raitioteiden rakentamista Helsinki puolestaan sitoutuu kaavoittamaan raitioteiden varteen asuntoja. Kaupunkiluonto ry:n mielestä läntisen, Huopalahdentieltä Vihdintielle ja sieltä Kaupintielle kääntyvän raitiotien varteen liittyvä oheiskaavoittaminen on jokseenkin ongelmatonta Vihdintien länsipuolelle ja Kaupintien eteläpuolelle, edellyttäen, että Kaupintien eteläpuolella noudatetaan tarkoin liito-oravien ydinalueiden rajoja. 

Kaupintien, junaradan ja Vihdintien välinen metsä on koko Helsingin tiiveimpiä liito-oravan ydinalueita (allaolevan kartan alue 7). Sieltä liito-orava voi levittäytyä niin sanotun Pohjois-Haagan Keskuspuiston kautta (ao. kartan ydinalueet 61-64) Helsingin Keskuspuistoon, jolloin Pohjois-Haagan Keskuspuisto muodostaa erittäin tärkeän reitin pitämään Keskuspuiston liito-oravakannan elinvoimaisena.

Toinen läntisen Helsingin keskeinen liito-oravien ydinalue on Talin urheilupuiston eteläpuoleinen Munkkivuoren metsä, josta yhteys Haagan liito-oravien ydinalueisiin uhkaa katketa raitiotien ja siihen liittyvän oheiskaavoituksen myötä. Erityisen tärkeä dispersaali eli liito-oravien levittäytymisreitti on Pitäjänmäen liikenneympyrä, jonka sisäpuolella olevaa metsää ollaan kaatamassa. Tällä perusteella on tärkeää jättää liikenneympyrän poikki kulkemaan puustoinen, yhtenäinen reitti. 

Liikenneympyrästä pohjoiseen liito-oravat voivat käyttää kauttakulkureittinään Riistavuorenpuistoa, jonka kautta liito-orava todennäköisesti on levinnyt edellämainittuun Kaupintien, junaradan ja Vihdintien väliseen metsään sekä Pohjois-Haagan Keskuspuistoon.

Liito-orava nauttii luontodirektiivin suojaa, ja Riistavuoren puisto taas asemakaavan suojaa, sillä sille on vahvistettu puistoasemakaava, jota ei olla kumottu. Yleiskaava raitiotiesuunnitelmineen ei korvaa asemakaavan merkintöjä, ja lisäksi Maankäyttö- ja rakennuslain 54 § edellyttää, että alueella on oltava riittävästi puistoja. Nykyisellään Riistavuoren puiston lisäksi Etelä-Haagassa on vain Haaganpuisto, joka on käytännössä koira-aitauksen lisäksi hyvin vähäpuustoista nurmikkoa. 

Kaupunkiluonto ry:n mielestä Riistavuoren puiston suo on säilytettävä. Länsi-Helsingin raitioteiden yleissuunnitelmassa (s. 45) esitetty maininta siitä, ettei raitiotie vaikuttaisi virkistyskäyttöön, on virheellinen, sillä vaikka reitistöjä kehitettäisiinkin, asuntorakentaminen raitiotien varrelle Riistavuoren kohdalla vähentäisi metsiä ja heikentäisi näin ollen virkistyskäytön edellytyksiä. Samassa suunnitelmassa (s. 47) kuitenkin todetaan, että maankäytön muutoksilla Kaupintien ja Vihdintien alueilla ei ole muutoksia pikaraitiotien rakennettavuuteen. Tämä tarkoittaa ymmärryksemme mukaan sitä, että Helsingin kaupunki ei itsekään näe Vihdintien itäisen reunan asuntokaavoitusta välttämättömänä pikaraitiotien kannalta. Kyseinen itäreuna on siis syytä jättää metsäksi ja rakentaa vastaavasti länsipuolelle tehokkaammin.

Edellämainituin huomion Kaupunkiluontoliike ry – Stadsnaturrörelse rf toivoo siis, että liito-oravien dispersaaleista pidetään huolta, eikä Riistavuoreen kaavoitettaisi asuintaloja. Lisäksi toivomme, että Pitäjänmäen liikenneympyrään jätetään yhtenäinen, puustoinen yhteys yhdistämään Talin ja Haagan. Olisi myös huolehdittava, että rantaradan ylitse säilyy luonnonmukainen virkistysyhteys Riistavuoresta Pohjois-Haagaan. 

Ehdottamamme muutokset edellyttävät sen verran mittavia lisätarkastuksia, että Helsingin läntinen raitiotiesuunnitelma olisi palautettava uudelleen valmisteltavaksi.

Onko maastopyöräilijä jokamiehenoikeuksien maahanmuuttaja?

 On joitakin asioita, joista ei oikeastaan ole mahdollista keskustella ilman että keskustelu kärjistyy ja keskustelijat blokkiutuvat jo alkumetreillään hyökkääjiin ja puolustajiin. Maahanmuutto on tunnetuin tällaisista aiheista, mutta ulkoilun maahanmuutto on maastopyöräily. 

Yleensä maastopyöräilyyn liitetään kaksi argumenttia, joiden nojalla siihen kohdistetaan kritiikkiä. Yksi on renkaiden aiheuttama maaston kuluminen - kyseessä ei ole vain maasto, vaan myös metsän pohjakerros - ja sanotut vaaratilanteet, joita voi joskus tulla eri liikkujaryhmien kohdatessa tai maastopyöräilyreitin ja tavallisen ulkoilutien törmätessä. 

Se, miten maastopyöräilyyn suhtaudutaan, riippuu tietenkin siitä, mikä on oma positio suhteessa maastopyöräilyyn. Suhtautuminen maastopyöräilyyn - kuten mihin tahansa ulkoiluteiden ulkopuolella tapahtuvaan liikuntaan, kuten esimerkiksi polkujuoksuun - riippuu myös siitä, arvottaako kaupunkiviheralueet ensisijaisesti virkistys- vai luontoalueiksi. Nämä eivät sulje toisiaan pois, mutta yhdessä luonnolla on itseisarvo, toisessa käyttöarvo, vaikka itseisarvoakin toisinaan "käännetään" käyttöarvon kielelle puhumalla ekosysteemipalveluista. Tosin jostain syystä polkujuoksu ei herätä yhtä suuria intohimoja ja inhohimoja kuin maastopyöräily. 

Toinen vedenjakaja suhtautumisessa maastopyöräilyyn on se, pitääkö pyöräilyä liikuntana vai liikenteenä. Tietenkin pyöräily on niitä molempia, mutta luonto ei ole liikennealuetta, joten maastopyöräilyn täytyy siis olla liikuntaa erotukseksi esimerkiksi motocrossiin, joka ei ole kumpaakaan, ei liikennettä eikä liikuntaa, vaikka siinä ajetaan ajoneuvolla ja vieläpä kilvoitellaan. 

Synnyin ja vanhempani kasvoivat silloiseen Helsingin maalaiskuntaan kuuluneessa Kivistössä, joka oli 60-70 -luvuilla motocrossille samaa kuin Martinlaakso 80-90 -lukujen formula ykkösille. Jo heti Niilo-pappani pihalta alkoi metsä, joka oli motocross-pyörien renkaanjälkien kirjavoima. Edelleenkin noilta ajoilta metsistä voi löytyä motocross-pyörien raatoja. Liekö olleet jotain paikallisten vehkosten ja koukien harjoitteluvehkeitä, tiedä häntä. Renkaanjälkiä on siis nähty kaupunkimetsissä ennenkin, mutta motocrossin aiheuttamat jäljet eivät jääneet niihin satunnaisiin märkään maahan painuneisiin jälkiin. 

Jos lähdetään rajoittamaan maastopyöräilyä, tämä onnistuu vain määrittämällä jokamiehenoikeuksia uudelleen: mitä jokamiehenoikeuksiin kuuluu, missä saa liikkua ja millä. Jokamiehenoikeuksissa erilaisia luonnossa liikkumismuotoja tarkastellaan tasa-arvoisina. 

Jos tarkastellaan yhden ilmiön lieveilmiöitä, tällöin tulee tarkastella myös toisten ilmiöiden lieveilmiöitä, ettei kukaan loukkaantuisi. Jos kiinnitetään huomiota siis maastopyöräilyn aiheuttamaan maaston kulumiseen tai heidän ja muiden liikkujaryhmien kohtaamisista syntyviin vaaratilanteisiin, tällöin on huomioitava myös ulkoilutietä pyöräilijöiden eteen syöksähtelevät juoksijat ja kävelijät. Tässä on vaarana sortua tasapuolisuusharhaan, ja siinä taas voidaan luisua kaltevalle pinnalle ja alkaa rakennella olkiukkoja. Siis: jos juopottelevat ihmiset häiritsevät, niin mikseivät sitten pihlajanmarjoista juopottelevat tilhet? Tai jos koirankakka häiritsee, miksei ratsuhevosen kakka? Tasapuolisuusharhalla tarkoitan sitä, että kaikista aletaan etsimällä etsimään vikoja vain siksi, että malka saattaa olla omassa silmässä.

Kuten pitkän linjan maastopyöräilijä Peltolan Mikko on huomauttanut, maastopyöräilijät pyrkivät käyttämään valmiita polkuja, ja usein ne ovat kävelijöiden synnyttämiä. Aina näitä valmiita polkuja, jota voisi käyttää, ei kuitenkaan ole. 

Jos siis tasapuolisuuden nimissä tarkastellaan erilaisten metsässä tapahtuvien liikkumismuotojen jättämiä jälkiä, niin kuten Niskasaaren Mikko havainnollisti, pyöräilijän aiheuttama jälki on tyyppiä _______, kun taas kävelijän jälki on - - - - -. Minä kaipaisin tähän vielä vertailun vuoksi hyppykeppeilijän jälkeä, joka on . . . . . . ., sekä varmuudeksi vielä yksi piste päättämään lause.

Pitääkö kaikkialle sitten päästä? Onko kyse yhdestä hedonismin ja itsekkään itsensä toteuttamisen muodosta, vai vain elämyshakuisuudesta, minkä kyllä ymmärrän: itse pitkään esimerkiksi Keskuspuistoa lähinnä juoksijan silmin vakiintuneilta poluilta tarkkailleena, metsään saa syvemmän suhteen ja täyteläisemmän elämyksen kun poikkeaa pois poluilta. Kysyn tämän ilman fillarikommunistiolkiukkojen rakentamista, itse fillarikommonistina, en siis kommunistina. Jos pyörällä ei pääse polkemalla perille asti, ei tämä tarkoita sitä, että määränpää on polkupyörän tavoittamattomissa. Tämä pätee niin maastoon kuin liikenneympäristöönkin. Toki pyöräilemisen kynnystä madaltaa se, että sillä voi ajaa, ja tämä ajatus varmaan oli esimerkiksi Hämeentien pyöräkaistan rakentamisessakin, mutta kyllä pyörällä on päässyt ennen pyöräkaistojakin. Toki esimerkiksi lapsille pyöräkaistat ovat erinomainen juttu, harhautuneita jakeluautoja lukuunottamatta rauhoitettu tila. Lyhyen matkan pyörää voi kyllä taluttaa, jos matkanpää on sen väärti. Voi olla, että tämä kaikkialle pääseminen juuri onkin homman clue, aivan samoin kuin motocrossissakin. 

Tässä olisi dialogisuunnittelun paikka erilaisten intressien yhteensovittelemisessa ja tiedon lisäämisessä eri liikkujaryhmien välillä. Ehkä metsiin kuitenkin mahtuu? Jokamiehenoikeuksissa on nimittäin sellainen piirre, että ne eivät ole vain minun, vaan kaikkien jokamiehenoikeuksia, vaikka kuinka olisikin houkutus säilyttää joku paikka omana yksityisenä mansikkapaikkana (toisaalta haluaisin olla Hirvikalliolla yksin, vain peipot ja hirvet seuranani, mutta toisaalta on hienoa, että muutama muukin on paikan löytänyt). Jokamiehenoikeudet ovat hieno suomalainen erityissovellus siitä, että esimerkiksi angloamerikkalaisessa maailmassa "commoning" on sallittu vain erikseen määritellyillä "commonseilla". Jos olen valmis rajoittamaan muiden jokamiehenoikeuksia, silloin rajoitan omianikin. 

Tuntemani maastopyöräilijät ovat 30-50 -vuotiaita, voittopuolisesti hyvin koulutettuja kaupunkilaisia miehiä. Sosiokulttuurisesti siis sosiologisella ammattitaidollani tekemälläni näppituntumayleistyksellä samankaltaista porukkaa kuin Lisää kaupunkia Helsinkiin -jengi, yhdellä tärkeällä erolla: he arvostavat luontoa ainakin sen verran että haluavat lähteä sinne virkistäytymään. Eivät siis luonnon vihollisia vaan ystäviä. Kannattaisiko siis meidän muiden luonnossaliikkujaryhmien liittoutua maastopyöräilijöiden kanssa?

Kirjoittaja on kuntojuoksija, luontokartoituksen ja luontovalokuvauksen harrastelija, keruutuoteneuvoja, dropout-kaupunkitutkija, joka piti esitelmän What are commons Göteborgin yliopistossa 2009, Kaupunkiluontoliikkeen perustaja