Yhteiskunnallisessa keskustelussa on viime vuosina paljon peräänkuulutettu tolkullisuutta. Tässä kaikkein näkyvimmin unilukkarina tai pikemminkin nukkumattina on esiintynyt Tasavallan presidentti, jonka tarkoituksen haluaisin uskoa olevan hyvä, pikemminkin rauhoitella kuin toivotella apatiaan. On haluttu nostaa esiin maltillista enemmistöä, mikä on sikäli paradoksaalista, että ensin ollaan pystytetty sotatila kahden ääripään välille, joista toinen on postuloitu ja sitten halutaan jälkisammuttaa.
Suurin osa kansalaisista varmaankin mieltää itsensä siinä mielessä maltillisiksi, ettei heidän arkielämänsä niin suuresti riipu poliittisesta todellisuudesta. Kyllä se kuitenkin riippuu, mitä useimmilla: nykyhallituksen leikkaustoimet ja hyvin- ja pahoinvoinnin polarisoituminen ovat mitä katkerinta todellisuutta sadoille tuhansille, riippumatta heidän sijoittumisestaan poliittisella kartalla tai siitä, minne itsensä mieltävät maltillisuus-radikalismi - tai liberaali-konservatiivi -akseleilla.
Mielipiteitä minusta on aina pursuillut suorastaan ylitse, enkä siitä ole paljoa piitannut, ovatko nämä aina olleet missä määrin perusteltuja. Siinä mielessä olen siirtänyt itseni toistaiseksi takavasemmalle, että en nyt ainakaan virallisesti liputa yhtään minkään järjestäytyneen aatteen puolesta, mutta siinä mielessä olen kyllä äärilaidan edustaja, että vaikenemaan minua ei saa, vaikka mielipidevapauden puolesta uskominen onkin nykyään aika ajoin vaikeaa, kiitos sen yhden ainoan olemassaolevan ääripään.
Ehkä nämä tolkullisuuden vaatimukset ovatkin hätähuuto keskiluokkaisuuden puolesta, ei aidon keskiluokan, joka ainakin taloudellisessa mielessä on kutistumaan päin, kiitos hyvin- ja pahoinvoinnin kasautumisen. Keskiluokkaisuus sen sijaan on tietyn elämäntavan ihanne, jossa on mukana myös moraalinen aspekti: tavoite norminmukaisesta, kunnollisesta, säännöllisestä ja säädyllisestä ydinperhe-elämästä, johon kuuluu kokopäivätyö, päivähoito jonka kukin järjestää parhaaksi katsomallaan tavalla (kuten keskiluokkaisen kuuluukin), yksi tai kaksi autoa ja yksi tai kaksi ulkomaanmatkaa vuodessa. Hyvä kansalainen keskittyy 8 tuntia vuorokaudessa työhönsä ja lopun aikaa kuluttamiseen, välttäen ottamasta kantaa mihinkään muuhun kuin jugurttityypin valintaan valintamyymälässä, joita niitäkin on enää kolme erilaista.
On vain yksi ääripää: idiootit, ja heihin tulen siirtymään vain jos joudun lobotomian kohteeksi. Että siinä mielessä aion vastedeskin pysyä tolkuissani ja kuulua enemmistöläisiin.
Oman yhdistetyn joulu- ja uudenvuodensaarnani innoittajina toimivat Sauli Niinistö ja Uusimaa-lehteen joulusaarnannut runonlaulaja A.W. Yrjänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti