Mummoni, isänäitini Vendla Auroora Perukangas olisi tänään täyttänyt 100 vuotta. Vendla menehtyi nopeasti 77-vuotiaana häneltä löydettyyn syöpään. Hän ei koskaan valitellut vaivojaan; hän kärsi vuosikymmenten ajan nivelreumasta, ja kun hän elämänsä ensimmäisen kerran lähti sairaalaan, hän ei sieltä enää palannut. Ensimmäisen viikon hän jaksoi pitää jöötä sairaalahuoneessaan Peijaksessa ja tupakoida mistään piittaamatta sairaalasängyssään, mutta toiselle viikolle päästyään loputkin vielä harmaantumattomat hiukset olivat harmaantuneet, ja toisen sairaalaviikon lopulla hän kuoli, kesällä 2002. Kun kävin isini, hänen poikansa Jorman kanssa sopimassa Myyrmäen kirkkoherranvirastossa Vendlan hautaamiseen liittyvistä asioista, tunsin, että Jorma kaipasi piristystä. Vein hänet kadun toiselle puolelle Louhelan Kultakaivos-ravintolaan, hain tuopin ja päräytin karaokesta Kisu Jernströmin tunnetuksi tekemän Juustossa löytyy.
Vendla oli unohtumaton, täysin kuvia kumartamaton ja suorastaan piikkisuora henkilö, eikä minulla kulu päivääkään, ettei jokin hänen lohkaisunsa muistuisi mieleeni. Tässä muutamia Vendlan unohtumattomimpia, parhaita paloja:
Kun isini Jorma ensimmäisen kerran uskaltautui tuomaan kihlattunsa, äitini Hilkka Lisbeth Malinon ei ihan edes näytille, vaan ajamaan hänet Miekkatielle odottelemaan postilaatikon kohdalle pysäköityyn Austin A40:een, Vendla näki ikkunastaan, että autossa istuu tyttö. Vendla, joka saattoi olla tottumattomalle pelottava hahmo omaan aikakauteensa nähden pitkänä (175 cm) ja pistäväkatseisena naisena, hyökkäsi kuulustelemaan tulevaa äitiäni.
- Mikäs tyttö se täällä oikein on?
- No Hilu vaan.
- Mikä Hilu?
- Malinon Hilu.
- Kenenkäs tyttöjä sitä ollaan?
- Niilo Malinon.
- No et sinä minkään näköinenkään ole.
Luulot pois, mutta pian Hilu ja Vendla olivat jo kavereita.
Vendla oli elämässään naimisissa kahdesti. Ensin Martti Alestalon kanssa, josta ero tuli isini ollessa vielä vauva. Vendla otti hetkeksi tyttönimensä Leivo, mutta tapasi sitten lukutaidottoman, alkoholisoituneen verhoilijan Toivo Perukankaan, joka rakensi perheelle mökin ilman vesijohtoa ja perustuksia, ja sähköthän tulivat Öljylamppukyläksi kutsuttuun Kannistoon vasta 60-luvun lopulla.
Yksin mökissään vuodesta 1968, pian Topi-miehenrähjänsä kuoleman jälkeen elänyt Vendla tapasi viettää joulut poikansa Jorman perheen luona. Kerran - olisinko ollut 4 tai 5, eli sen on täytynyt olla joskus 70-luvun puolivälissä - jouluaattoaamuna ovikello soi, ja Vendla meni avaamaan. Oven takana oli nuoria, herttaisenoloisia naisia 2 kpl, joista toinen aloitti herttaisella nuotilla: "Hyvää päivää, te varmasti ihmettelette..."
Minä en ihmettele mitään!
täräytti Vendla. Tämä soveltuu motoksi Vendlalle, joka ei kumartanut tai ihmetellyt todellakaan mitään. Vendla opiskeli kansalaisopistossa espanjaa ja lauloi Kivistön kirkkokuorossa, ja hänen vanhanaikaisesti kiekuva nuottinsa kiiri kaikkien muiden ylitse.
Oltiin 1990-luvun alussa, luultavasti syksyssä 1991 tai alkuvuodessa 1992. Hilu-äitini oli mennyt naimisiin norjalaisen karaokerähjän, köyhän miehen auervaaran Rolfin kanssa, ja Rolf halusi päästä tärkeiden henkilöiden suosioon (mikä oli hänelle muutenkin ominainen toimintatapa; hän levylaulajaksi pyrkiessään yritti olla yhteyksissä esimerkiksi Reijo Taipaleeseen, Robiniin ja muihin oman aikansa kokeneisiin lavaleijoniin), ja kerran lähti ajamaan äitiäni Vendlan luo Kannistoon. Vendla yhdellä vilkaisulla näki Rolfin feikin lävitse ja lohkaisi tälle:
- Eiköhän se olisi parempi, että lähtisit takaisin sinne Lofooteille turskaa pyytämään.
Rolf kutistui silmissä Vendlan edessä, eikä hän enää toiste kehdannut mennä tätä tapaamaan. Rolf oli niin kokonaisvaltainen luuseri, että otti jopa äitini sukunimen, jotteivat velkojat löytäisi häntä.
Näen nyt neljäsluokkalaisessa Elsassani paljon Vendlaa hänen suoruudessaan ja täydellisessä pelottomassa rehellisyydessään, minkä olenkin hänelle kertonut monia kertoja. Vendlaa kuvaa persoonana sekin, että hän alkoi omin päin lisäämään etunimeensä vanhempien sieltä hänen mielestään unohtaman d:n. D nosti hänet heti arvokaartiin, ja jos ei tätä tiennyt, Vendla kyllä korjasi asian hyvin painokkaasti. Tarpeeksi kauan kun hän uskoi olevansa Vendla, niin muutkin alkoivat uskomaan, ja lopulta hän alkoi saamaan postinsakin Vendlana.
Onnea Vendlalle sinne jonnekin!
Vendla nuorna morsiamena.
