Otin itselleni kahden viikon ilmaisen nettihesarin lukuoikeuden voidakseni lukea artikkelin (HS 5.2.), joka oli otsikoitu lupaavasti: "Työelämän suunta on sellainen, että viisikymppisillä voi pian olla 70-vuotiaan aivot, sanoo aivotutkija".
Artikkelissa viitattiin ilmiöihin, jotka osittain ovat minulle tuttuja, osittain kuulopuhetta. Kiusallisenkin tuttuja ovat avokonttori, tietojärjestelmien aiheuttamat keskeytykset ruudulle pongahtaessa ilmoitus sähköpostista tai Tiims-viestistä ja mahdottomuus keskittyä jatkuvissa keskeytyksissä. Lisäksi työntekijän pitäisi itsensä voida priorisoida, miten suhtautua keskeytyksiin, jotka laittavat asioiden tärkeysjärjestyksen aina uusiksi. Kokousten kiintiö minulla on tullut täyteen jo 31-vuotiaana. Tästä kaikesta seuraa jatkuvaan tulehdustilaan verrattavissa oleva ylikierroksillakäymistila, mistä johtuen asiat eivät pysy päässä. Ei unohdella vain salasanoja - joita muutenkin on aivan liikaa eikä samoja salasanoja edes saisi kierrättää - vaan myös lasten joulujuhlia.
Jutussa viitattiin myös työelämän kiireisyyteen ja sen aiheuttamaan stressiin. Stressiä voi kuitenkin aiheutua muustakin, kuten esimerkiksi jatkuvista organisaatiomuutoksista, epäselvästä toimenkuvasta, ristiriitaisista rooliodotuksista ja jatkuvassa yt-pelossa elämisestä. Näistä tässä jutussa ei kuitenkaan sanottu mitään, kuten ei myöskään siitä, miten aivoille käy, jos ne ruostuvat käyttämättöminä toimenkuvassa, jossa aivoja ei voi tai peräti ei saa käyttää tai siitä, miten aivoille käy silloin, kun jatkuvasti kuvaannollisesti isketään päätä seinään.
Aivan samoin kuin keskivartalo lahoaa toimistotuolissa myös aivot lahoavat käyttämättöminä tai väärinkäytettyinä. Työelämässä ja yhteiskunnassa laajemminkin olisi aika herätä perinteisen työtuoliergonomian lisäksi kognitiiviseen ergonomiaan eli aivoterveyteen töissä. Näin töissä jaksettaisiin pidempään mutta myös työssäoloaika jaksettaisiin paremmin.
Manki Perukangas
Lähetin tämän tekstin Hesarin yleisönosastolle 6.2., mutta koska sitä ei ainakaan vielä olla julkaistu, julkaisen sen tässä.
Kukapa työelämässä ollut voisi olla perustellusti eri mieltä vaikkapa jatkuvien keskeytysten haitallisista vaikutuksista keskittymiseen ja syventymiseen. Mutta blogauksesta saa sen käsityksen, että me vain sitten olemme tämän typerehtämisen tahdottomia pelinappuloita. Ei se kyllä niin ole. Omaa rauhallista työtilaa ei saa odottamalla, että muut järjestävät sen. Se on otettava itse. Pomoa ei ehkä kannata nykäistä konkreettisesti turpaan, mutta sanallisesti sen voi ja se kannattaa kyllä tehdä. Jos pomo ei kestä sitä, olet väärässä paikassa töissä.
VastaaPoistaHuonoon (blogissa kuvattuun) suuntaan oli minunkin työurani menossa. Onneksi pääsin pakoon ja eläkkeelle ennen kuin pahimmat uudistukset iskivät. Sääliksi käyvät ne nuoret, jotka nyt aloittavat alalla.
VastaaPoista