Suru-uutinen pitkäaikaisen Porvoon Vasemmiston puheenjohtajan, entisen Vasemmistoliiton puoluesihteerin Aulis "Aukka" Ruuthin kuolemasta viime sunnuntaina tavoitti minut eilisiltapäivänä. Tiedä, mikä etiäinen minut sitten saavuttikin, mutta olin viime viikkoina miettinyt usein hänen vointiaan. Viimeksi näin hänet alkukesästä. Aukka ehti täyttämään 70 vuotta tammikuussa.
Aukka oli politiikka-aiheisilla Facebook-palstoilla tietorikas, rauhallinen ja provosoitumaton keskustelija, jota arvostivat kaikki siinäkin tapauksessa kun eivät olleet asioista Aukan kanssa samaa mieltä. Aukka, tuo Porvoon Vasemmiston perimätiedon kuljettaja, selkäranka ja soppatykkimajuri kuului tori- ja telttatapahtumien kalustoon samaan tapaan kuin muutama vuosi sitten edesmennyt Jocke Lybeck.
Aukka lähti saappaat jalassa. Hänellä ymmärtääkseni oli viime aikoihin saakka Porvoon Vasemmistoa koskeneita suunnitelmia, mm. kaavoitusiltamien järjestämistä. Minä kaavoitusta intohimoisesti harrastavana odotin tätä innokkaasti; nyt minä ja muut jäimme paitsi tätä tiedonsiirtoa.
Aukassa näkyi koko Vasemmistoliiton kaari: SKDL:ssä toimineesta kirvesmies-luottamusmiehestä nykyaikaiseen, suvaitsevaiseen vasemmistoon. Aukka osallistui Prideihinkin.
Minä en tunne Aukkaa ainoastaan politiikasta, hyvin uutena Porvoon Vasemmiston jäsenenä, joka olin pitkään käynyt flirttailemassa jäsenyyden kanssa ja seurustelemassa Aukan ja muidenkin kanssa vaaliteltoilla. Aukka se minua kosiskeli virallistamaan suhteensa Vasemmistoon; senkin hyvin diskreetisti. Minulle Aukka on ennen kaikkea isäni ehkä paras lapsuudenystävä, jota voi epäsuorasti syyttää sadoista pöytäjääkiekossa saamistani selkäsaunoista; Aukka omisti ensimmäisen isäni näkemän pöytäjääkiekkopelin.
Aukan isoveli Alpo Ruuth oli tunnettu työläiskirjailija, ja kerran hän otti Aukan ja isäni kanssaan saunailtaan. Mukana taisi olla näyttelijä Pekka Laihokin. Aukka ja isäni tapasivat usein kulkea yhdessä oppikoulumatkoja; kerran he ostivat kukin omien varojensa mukaisen kimpaleen makkaraa, ja pysähtyivät jonnekin nykyisen Piispankylän tietämille maistelemaan herkkujaan.
Minullakin oli Aukkaa koskevia suunnitelmia. Olin kaavaillut, että olisin mennyt hänen ja isäni kanssa katsomaan heidän lapsuutensa kulmia Vantaan Kivistössä, jossa Aukka ei ollut käynyt 50 vuoteen. Onneksi sentään onnistuin yhdistämään vanhat ystävykset; kerran isäni tullessa meille kyläilemään tiesin puolueosaston päivystävän teltalla omalla Kevätkummun ostarillani. Vinkkasin isälleni, että tämän teltan kautta kannattaa pistäytyä. Aukka ja isäni tunnistivat heti toisensa, yli 50 vuoden jälkeen, ja juttu edelleen luisti. Aukka myöhemmin sanoi minulle, että tämä tapaaminen isäni kanssa oli hänelle viime eduskuntavaalikampanjan kohokohtia.
Tutustuin Aukkaan vajaat 10 vuotta sitten vastaleivottuna porvoolaisena eräässä yleisötilaisuudessa, jossa käytin yleisöpuheenvuoron. Siinä kivistöläisjuureni paljastuivat, ja edessäni istuva Aukka sujautti käteeni lapun, jossa hän paljasti kivistöläisjuurensa ja itsensä. Tämänkin hän teki diskreetisti; itseään hän ei muuten välittänyt tuoda esille, vaan mieluummin edustamansa ihmiset, aatteet, yhdistykset ja asiat.
Aukka on legenda, joka jättää jälkeensä ison aukon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti