Olen elänyt tätä kirjoitettaessa koko 51-vuotisen elämäni autottomassa kotitaloudessa. Käytössä oleva liikenneväline vaikuttaa elämäntapaan hyvin kokonaisvaltaisesti, ja sen myötä myös odotushorisonttiin ja siihen, mitä haluaa ja mitä havainnoi. Tästä hyvänä osoituksena on eräs entinen esimieheni, joka oli asunut Helsingissä jo noin 20 vuotta, eikä vieläkään tiennyt, missä oli Helsingin Tuomiokirkko (oliko se se iso pytinki, jonka ympärillä oli iso parkkipaikka? (Senaatintori. Sic.))
Minä teen asioita, joita pystyn tekemään ja menen kohteisiin, joihin pääsen. En näe maailmaa valintamyymälänä, jossa kaikki mielijohteet pitäisi pystyä toteuttamaan hetimiten, kuten on autoilijan maailmankuva. En kyllä koe menettäväni paljoakaan kun en pääse lähtemään suunnilleen housut kintussa kaikenkarvaisiin ostoshelvetteihin ja puuhapuistoihin. Kansallispuistoissa olisi joskus kieltämättä hauska käydä, kun Nuuksio ja Sipoonkorpikin vaativat aikaa ja viitseliäisyyttä. Sitä tärkeämpi autottomalle onkin lähiluonto, jonka tunnen kaikissa asuinpaikoissani suhteellisen läpikotaisin.
Autoilijan maantieteessä mittakaavana on tiekartan mittakaava. Pyöräilijä-jalankulkijan mittakaava on askelen mittainen, niin halutessani muurahaisenaskelen. Tienposkessa makaava, kukkaa valokuvaava ihminen on kävelijä tai pyöräilijä, ja häntä vainajaksi luuleva ja siksi pysähtyvä - jos uskaltaa, yleensä ei - on autoilija.
Kyllä autosta voisi olla hyötyäkin, tai ainakin ajokortista. Ajokortillisena en joutuisi vuokraamaan muuttoauton kuljettajaa aina muuttaessani, ja olenhan sentään muuttanut kolmattakymmenettä kertaa. Ja auto on eri kätevä paikka jättää omat lompakot ja kännykät, jos erehtyy esimerkiksi Monninkylän idylliseen uimalaitokseen, jossa ei ole pukuhuoneita tai kaappeja. Sosiaalitilaksikin auto soveltuu: siellä voi vaihtaa urheiluvaatteet päälle. Kaikkein tähdellisin käyttö - ja siis huutavin autottomuuden aikaansaama puutteen tunne - on erittäin hankala pääsy ihailemaan kansallispuistoja ja kotieläintiloja, jommoisia ainakin 5-vuotiaani osaisi arvostaa. Lähiluontoa osaankin siis arvostaa, ja luontoa pitää olla kaikkien suomalaisten saavutettavissa omilla liikkumisneuvoillaan.
Kyllä eri liikennevälineistä on toki sanottavissa paljon muutakin eri näkökulmista, kuten ympäristönäkökulmista. Moralisoidakin asian tiimoilla voi. Välttämättömyydestä kun tulee hyve. Terveydellinenkin kulma asialla on. Mutta jätettäköön ne toisiin teksteihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti