Osallistuin maanantaina 5.5. Rastor-instituutin hiilijalanjäljen laskentatyöpajaan. Erilaiset laskurit kysymättäkin ohjaavat suuntaamaan laskentaa tuloksen kannalta merkitsevimpiin, oleellisiin seikkoihin, minkä ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, että laskennallisesti vähäpätöiset seikat painettaisiin villaisella, ainakaan, jos ajatus suunnataan laajemmin nk. CRSD-kriteeristöihin, eli nähdään ympäristövastuu osana yhteiskuntavastuuta.
Esitin työpajassa huoleni siitä, että kun kirjanpito tehdään vuodeksi kerrallaan, tämä ei huomioi tuotteiden ja palveluiden elinkaarta. Tämä näkyy esimerkiksi laajojen hankkeiden suunnittelussa, joiden "puoliintumisaikaa" ei huomioida. Puoliintumisajalla tarkoitan sitä aikaa, jolloin esimerkiksi hankkeen alta pienennetyt hiilinielut on kompensoitu hankkeen positiivisilla vaikutuksilla. Tällä hetkellä tällainen tarkastelu olisi tarpeellista paitsi rakentamisen, myös liikenneinfran ja ns. vihreän siirtymän hankkeissa, joiden tieltä usein kaadetaan puita, mikä perustellaan esimerkiksi sillä, että saadaan ihmisiä siirtymään yksityisautoista joukkoliikenteeseen tai datakeskukset perustellaan vihreiksi niiden sivutuotteena syntyvällä hukkalämmöllä, jota voi käyttää kaukolämpönä.
Hiilijalanjälkilaskennassa olisi syytä huomioida myös alihankintaketjun hiilitase. Puurakentaminen esimerkiksi on hiilitaseeltaan betonirakentamista positiivisempaa, ovathan puutalotkin hiilinieluja, mutta osana hiilijalanjälkeä mutta myös vastuullisuutta tulisi tarkastella myös puut kaataneen metsäfirman hakkuumenetelmiä: suosivatko he jatkuvaa kasvatusta vai avohakkuuta.
Hiilijalanjälkeä on keinotekoista erottaa luontovaikutuksista, jonka tarkasteluun lanseerattakoon tässä uusi käsite: luontojalanjälki. Ilmastokriisi ja luontokato ovat läheisesti kytköksissä toisiinsa, ja usein kasvavissa kaupungeissa isketään kirves kiveen, kun keskitytään ainoastaan ilmastoon. Usein ilmastomyönteiset ratkaisut - kuten joukkoliikenneinfra ja nk. "tiivis" kaavoitus" - ovat luontovihamielisiä ainakin paikallisella tasolla.
Tämä liittyy elimellisesti kompensaatiokeskusteluun. Jos hiilinieluja voikin kompensoida, ekosysteemipalveluita ei voi, sillä kun ilmasto ei tunne rajoja, luonto on paljolti paikallista, vaikkakin kytkeytynyttä. Toiminnassa on viherpesun makua, kun yritetään perustella usein monimuotoista lähiluontoa tuhoavia hankkeita "ilmastoviisaiksi".
