Keskustelin erään tuntemani yhdistysaktiivin kanssa kunnallispolitiikasta. Helsingin kaupunginhallituksen jäseniä lukuunottamatta - jotka saavat sen verran hyvän korvauksen tästä aikaavievästä luottamustehtävästään, että sillä voi melkein elää - kunnalliset ja ylikunnalliset luottamustehtävät ovat rinnastettavissa vapaaehtoistyöhön. Jos kokouspalkkiot lasketaan verojen jälkeen kympeissä ja varsinainen palkkatyö, opiskelu tai työnhakukin pitäisi hoitaa, puhumattakaan perheestä, tällöin olisi hyvä olla kasaamatta kellekään liikaa tehtäviä. Näsinmäki on täynnä korvaamattomia ihmisiä.
Äänestäjä on onnellisessa asemassa. Hänellä saattaa olla yksi henkilökohtainen lempiaihe, ja kaikki näyttäytyvät suhteessa siihen ja sen perusteella hän saattaa tehdä äänestysvalinnankin. Kuten venäläinen absurdistikirjailija Daniil Harms kirjoitti:
"Himmelkumov etsi sisäistä ajatusta, jolle voisi omistaa koko elämänsä. On miellyttävää olla jossain asiassa kuin mielipuoli. Sellainen ihminen näkee asiansa aina ja kaikkialla. Kaikki koituu hänen hyväkseen. Kaikki on suorassa suhteessa hänen rakkaimpaan ajatukseensa." (Harms: Sattumia, s. 100. Toinen painos. WSOY 2000, suomentanut Katja Losowitch)
Äänestäjä voi ikään kuin kilpailuttaa ehdokkaat suhteessa tähän aihepiiriin. Tästä koituu myös perspektiiviharha, tai ainakin eriävä perspektiivi päättäjän kanssa. Jos äänestäjälle tärkeää on vaikkapa Riistavuoren säilyttäminen, Epoon koulu, Sannaisten aurinkopaneelit, vapaa pysäköinti tai Loviisan aurinkovoimala ja joku päättäjä ei joko jaa tätä prioriteettia ja/tai ei ole ehtinyt perehtymään asiaan samalla tarkkuudella kuin äänestäjä, tästä aiheutuu pettymystä, turhautumista ja vihaakin päättäjää kohtaan. Ymmärrän äänestäjää oikein hyvin.
Mutta niin ymmärrän päättäjääkin. Jos halutaan päättäjiksi eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä eikä vain pelkkiä eläkeläisiä, silloin pitänee hyväksyä se, että päätöksiä tehdään puutteellisin tiedoin ja joskus asioita jopa lipsahtaa päättäjän ohitse hänen huomaamattaan ja päättäjältä on jäänyt huomaamatta päätöksessä piillyt sudenkuoppa tai luottamushenkilö ei ole ehtinyt valmistelemaan sellaista kannanottoa, että siitä olisi hyötyä puolustettavan aiheen kannalta.
Ehdokkaaksi lähdetään toki vapaaehtoisesti ja siihen leikkiin lähtevän pitäisi ymmärtää, mihin on lähdössä, ja antautua niihin tehtäviin, joihin on lähtenyt ehdokkaaksi, mutta kuitenkin luottamustehtävät edustuksellisessa demokratiassa ovat käytännössä vapaaehtoistyötä. Joten olkaamme armollisia päättäjiä mutta varsinkin itseämme kohtaan. En nyt välttämättä tee, kuten saarnaan, koska olen nähnyt Keskuspuiston aina ja kaikkialla, ja nyt Porvoonkorven, mutta luottamustehtävänsä epätäydellisen hoidon kritisoinnista itseensä ottavan on syytä lohduttautua: jos en ihan joka paikkaan ennätä, niin sekin on enemmän, kuin mitä tapahtuisi ilman minua.
Lähetin tämän kirjoituksen Uusimaan yleisönosastolle, missä sitä ei ainakaan vielä olla julkaistu.
