lauantai 3. maaliskuuta 2018

"Älä jätä vaunuja ja lasta ilman aikuisen valvontaa"



Matkustaessani pienen tyttäreni kanssa Kevätkummusta ykkösbussilla keskustaan, huomasin bussin keskisyvänteen - siis sen, jonne lastenvaunuilla matkaavat jättävät kärrynsä - yläpuoliseen ikkunaan oli kiinnitetty aanelonen. Siinä luki mm. "Älä vaunuja ja lasta ilman aikuisen valvontaa".

Nyt tähän tarvittaisiin Porvoon Liikenteen neuvo. Kuinka tätä ohjetta oli ajateltu noudatettavan? Jos vaunujen kanssa ajetaan sisään keskiovesta ja matka tullaan maksamaan tai älykorttia vingauttamaan kuljettajalle, kuinka tämän on ajateltu tapahtuvan ilman että vaunut, lapsi tai oikeamminkin molemmat jätettäisiin ilman aikuisen valvontaa tämän toimituksen ajaksi? Oliko tarkoitus, että aikuinen monistaa itsensä, vai onko tarkoitus näin kieltää lastenvaunujen kanssa matkustamista yksinäiseltä aikuiselta, ja näin sitoa esimerkiksi kaltaiseni autoton isyysvapaan viettäjä pienen vauvatyttäreni kanssa kotilähiööni? Vai saako lastenvaunujen kanssa kenties matkustaa veloituksetta, kuten menetellään sellaisessa kaupungissa, jossa on vakavastiotettava joukkoliikenne, eli Helsingissä?

Vastausta odotellen,
pienen vauvatytön kanssa isyysvapaata viettävä Michael Perukangas

Kirjoitus lähetettiin Uusimaa-lehteen jossa se julkaistiin keskiviikkona 7.3.

2 kommenttia:

  1. Eikö siellä ole linjureissa korttien vingauttamismasiinoita siinä keskipaikalla?

    VastaaPoista