sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Helpotetaan saantia, vaikeutetaan juontia

Kansanedustaja Sari Sarkomaa leikkii puolueensa omatuntoa, jos vaikka lyhytmuistisimmat eivät huomaisi, että tällainen toiminta on hyvin lyhytjänteistä, ellei peräti ristiriitaista. Ensin Sarkomaa julisti perjantaiaamuna, että alkoholi ei kuulu paikkoihin, joissa on lapsia:

"Lasinsirpaleet ja tyhjät tölkit eivät Sarkomaan mielestä kuulu päiväkotien pihoille.
– Varsinkin rikotut lasit aiheuttavat vaaratilanteita päiväkotien lapsille. Valitettavasti monessa päiväkodissa maanantaiaamut aloitetaan lasinsirpaleiden, tyhjien tölkkien ja tupakantumppien keräämisellä. Kiellon mahdollisuus olisi tervetullut helpotus päiväkotien ja koulujen arkeen ja samalla myös vahva viesti nuorten alkoholittoman vapaa-ajan puolesta, Sarkomaa sanoo."
Vain kuusi tuntia myöhemmin Sarkomaa äänesti puolueensa mukana lainsäädännön puolesta, joka mahdollistaa entistä 17% vahvempien alkoholijuomien myymisen ruokakaupoissa. Helpotetaan saantia, vaikeutetaan juontia. 
Jossain se ilo- tai suruliemi juodaan. Tai sitten alkoholia ei olekaan tarkoitettu juotavaksi. Jos ei ravitsemusliikkeessä tai ulkona, jäljelle jää koti. En mitä sitä sano, ovathan pullot ja röökit leikkipuistossa ihan perseestä, mutta tämän logiikan mukaan on siis ilmeisesti ihan ok lisätä alkoholinkäyttöä kotona, jollaisissa aika usein on myös lapsia. Tämän Sarkomaakin varmaan tietää, joten mitä muuta tämä on kuin populismia siinä toivossa, että toiset eivät huomaa ristiriitaa, kun toinen käsi ei tiedä mitä toinen tekee ja kun häntä heiluu mutta etupää murisee. Tämä varmaankin toimitetaan siinä toivossa, että saataisiin niin vinettoliberaalien kuin myös lasinsiruista kauhistuneiden äänet. 
Verkkouutisten kolumnin aiheesta voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.
P.S: Tämä tapaus taas todensi sen, että kokoomuslainen yksilönvapaus on aika metkaa. Kokoomuksessahan levitetään tämän tuosta propagadaa, jonka mukaan puoluekuri on vain vasemmistopuolueiden heiniä. Kuitenkin tässä äänestyksessä vain konkari Pertti Salolainen - jonka ei tarvitse ajatella uudelleenvalintaansa - uskalsi äänestää toisin kuin ryhmäpäätös. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti