maanantai 11. syyskuuta 2017

Yksi näkökulma sukupuolittuneisiin palkkaeroihin

Olen koko ikäni työskennellyt naisvaltaisilla aloilla, mikä onkin kai luonteva kohtalo naisvaltaista alaa opiskelleelle. Tähän sopien, osani työelämässä onkin ollut naisen osa. Tämä on näkynyt myös palkkauksessa.

Nytkin olen työyhteisöni ainoa mies. Se toinen on esimies. Palkkani on työyhteisöni suurin, tai siis ei ihan niin pieni kuin kollegoillani. Siihen vaikuttaa kaksi seikkaa: ensi kevääseen asti nautin siirtymäkorvausta siirryttyäni paremmin palkatusta tehtävästäni nykyiseen tekstinkäsittelijän toimeeni. Toinen palkkaani parantava seikka on tulospalkkio, joka perustuu määrällisiin kriteereihin. Yksinkertaistaen: mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän tienaan peruspalkan päälle.

En ole välttämättä työyhteisöni nopein kirjoittaja, ainakaan sorminopeudella testaten, mutta suhtaudun työhöni kaikkein spartalaisimmalla kurilla. Kilpailuhimoa minulla ei juurikaan ole, mutta johtuneeko sitten sukupuolestani vai elämäntilanteestani se, että haluan ulosmitata kaikki pennit joita tästä työstä on saatavissa. Osin myös itsekunnoituksestanikin: haluan kokea olevani työssäni hyvä, kun muuten en saa tyydytettyä itsetoteutuksen tarvettani.

Tämä on oma subjektiivinen puheenvuoroni sukupuolittuneisiin palkkaeroihin, yksi näkemys.  Voi toki olla, että naiset ovat keskimäärin sosiaalisempia ja viihtyvät minua pidempään kahvitauoilla, minä aikana olen ehtinyt kirjoittamaan pari sanelua heitä enemmän, enkä siitä miehisestä kilpailuvietistä tiedä, mutta tarvitsen rahat asuntovelkoihin ja kolmen lapseni elättämiseen. Ei ole minun vikani, että naispuolisilla kollegoillani on asunto jo maksettu ja lapset häädetty.

1 kommentti:

  1. Osuit asian ytimeen. Palkkaerokeskustelussa ei välitetä tehdyn työn määrästä. Tehdyt työtunnit ovat EU-sanastossa nimellä kvantitatiivinen tuottavuus. Jos olisit vielä nopeampi kirjoittaja tehtyä työtuntia kohden (Itse kerrot, että et ole), sitäkään ei huomioitaisi palkkaerokeskustelussa. Ei huomioida myöskään esimiesaseman tuomasta palkanlisästä. Muutama vuosikymmen sitten työehtosopimuksessa oli määäräye, että esimiehen palkan tulee olla vähintään 25 % suurempi kuin alaisen.

    VastaaPoista