torstai 30. maaliskuuta 2017

Suora pormestarinvaali

En ole jaksanut niin innostua etenkään Helsingin pormestarivaalista, koska en ole vielä nähnyt yhtään perustelua sille, miksi pormestari olisi nykyistä vain nimellistä pormestaria parempi, etenkin kun sen vaatijat useimmiten haluavat politiikan henkilöimisen sijasta tehtävän asiavetoista politiikkaa. Jos pormestari olisi kekkosmaisesti vastavoima valtuustolle - joka muuten on demokraattisesti valittu, kansanvallan toteutumisen vahtikoira kansanvaltaa vastaan siis - niin silloin hänelle voisi olla jotain käyttöä.

Nyt käydään kuntavaalit. Vaalit ovat tosiaankin kunta-, tai kuten aiemmin niitä kutsuttiin, kunnallisvaalit. Pormestariehdokkaat voivat toki antaa henkilökohtaisella karismallaan vetoapua epävarmoille äänestäjille, mutta voi se mennä toisinkinpäin. Joku ei suurin surminkaan kelpuuta Vapaavuorta tai Sinnemäkeä pormestariksi ja vain sen takia päätyy valitsemaan toisin, usein sen toisen suuren puolueen semminkin kun asetelma on niin luotu että valinta on Kokoomuksen ja Vihreiden välillä.

Jos halutaan siis edelleenkin pysyä asiassa kuntavaaleissa mutta samalla saada pormestari, olisikin parempi järjestää erillinen suora kansanvaali pormestarista. Tällöin äänestäjällä olisi mahdollisuus valita sekä haluamansa valtuutettu että haluamansa pormestari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti