torstai 9. helmikuuta 2017

Keskusvaalilautakunta ei ole työssäkäyville

Keskusvaalilautakuntaa voi suositella vain eläkeläisille tai työttömille. Kokoukset ovat kyllä äärimmäisen hyvin valmisteltuja ja kompakteja, yleensä, eivätkä ole mitään aikasyöppöjä. Kuitenkin, jos ääntenlaskenta alkaa maanantaina kello 9.00, ja siihen menee etukäteen määrittelemätön aika, lienee selvä, että toisessa kaupungissa sukkuloivan jäsenen varaan ei voi laskea.

Ei luottamustehtävillä rikastuta, eikä se ole tarkoituskaan. Mutta ei tulonmenetyskään liene tarkoituksenmukaista, sillä vaikka työnantajan onkin päästettävä työntekijänsä kunnallisiin luottamustehtäviin, nämä poissaolot ovat lähtökohtaisesti palkattomia, eikä vaatimaton lautakuntapalkkio kata päivän palkatonta virkavapaata.

Luottamustehtäviin voi etenkin pienissä kunnissa joutua kissojen ja koirien kanssa houkuttelemaan kuntalaisia, eikä se ainakaan näin käy yhtään helpommaksi. Joko ääntenlasku viikonlopulle tai sitten siitä pitää saada kunnon palkkaa. Ei liene tarkoituksenmukaista, että lautakuntalainen joutuu teeskentelemään sairasta saadakseen huijatuksi itselleen palkallisen poissaolon.

1 kommentti:

  1. Keskusvaalilautakunnan jäsenyys on luotu mittatilaustyönä niille kunnalla töissä oleville demareille, jotka voivat käyttää työaikansa puolueen palvelemiseen. Tehty puoluetyö luetaan automaattisesti työhön kuuluvaksi eikä poissaoloilmoitusta tarvitse tehdä.

    VastaaPoista