tiistai 24. tammikuuta 2017

Sivarit eivät ole rintamakarkureita

Puolustusministeri Jussi Niinistö (PS.) ei näyttäisi tunnustavan siviilipalvelusta osana puolustusjärjestelmää, jos on uskominen hänen eilisellä maanpuolustuskurssilla suustaan päästämiä päästöjä. Tämän käsityksensä kanssa Niinistö on yksityisajattelija, vastoin yleisesti hyväksyttyä puolustuspoliittista käytäntöämme, jossa siviilipalvelus on tärkeä osa paitsi siviilikriisinhallintaa, myös sodanaikaisten kodinturvajoukkojen selkäranka. Lisäksi siviilipalvelusmiehiä voidaan kutsua myös rintamalle aseettomiin tehtäviin, joitakin aseellisiinkin.

Valistan nyt puolustusministeriä kertomalla hänelle, että Suomessa on ollut mahdollista suorittaa siviilipalvelus aseellisena. Näin tein minä ja noin sata muuta nuorta miestä vuonna 1992. Tuolloin oli hetken aikaa voimassa sellainen siviilipalveluslaki. Tässä laissa aseellisen koulutuksen mitta oli 8 kuukautta, kutsua kertausharjoituksiin ei tule, mutta rintamakarkureita me emme ole, sillä joutuisimme mekin sotaan.

Puolustusministeri myös leimaa osan kansalaisista maanpettureiksi. Onko tämä ministerille sopivaa, arvokasta kielenkäyttöä ja kansalaisten tasaveroista kohtelua? Onneksi minun ei enää tarvitse hakeutua reservikarkuriksi - kuten Vihreiden kansanedustaja Touko Aalto totesi reaktionaan tähän vastenmieliseen leimaamiseen - sillä minut on jo vapautettu rauhanaikaisesta palveluksesta. Ministeri Niinistölle tiedoksi: se ei estä minun joutumistani maata puolustamaan tosipaikan tullen. Tulenjohtomiehenä minun sotani kestäisi ehkä minuutin. Olisin luultavasti yksi ensimmäisiä ihmisuhreja, joten ei tarvitse olla huolissaan: en minä ja kaltaiseni pääsisi sotaa karkuun, päinvastoin: meidät uhrattaisiin ensimmäisenä.

Tätä miestä, joka ei tiedä, mitä on siviilikriisinhallinta ja mikä on siviilipalvelusmiesten merkitys siinä, pidetään yhtenä perussuomalaisten terävimmistä kynistä. Ei heillä hyvin kyllä mene. Ministeri Niinistön ulostulo ei ainakaan ole omiaan lisäämään siviilipalvelusmiesten puolustustahtoa.

Hesarin jutun puolustusministerin yksityisajattelusta (?) voi lukea klikkaamalla bloggauksen otsikkoa.

Kaksi vasemmanpuoleista nuorta miestä - tykkimies Salonen ja alikersantti Soininen - ovat kunnollisia, puolustuskykymme selkäranka. Oikeanpuoleinen veltto vätys on siviilin tykkimies Perukangas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti