Edesmennyt äitini kävi viitisen tai kuutisen vuotta Invalidiliiton INVA-muovi -nimisessä yksikössä työllistämistöissä, tai töiden korvikkeessa, jota tästä eteenpäin kutsun nimikkeellä "työke". Työkettä se oli siksi, että työstä maksettava korvaus ei riittänyt elämiseen, vaan sitä piti aika ajoin täydentää toimeentulotuella, vaikka asuimmekin kaupunginasunnossa. Työkettä se oli myös siksi, että sen luonne oli ilmiselvästi päivätoimintaa, ja tuottavuuden kanssa oli niin sun näin.
Jos kyse olisi ollut oikeasta työstä, siihen oltaisiin ammattikoulutettu. Näin ei kuitenkaan tehty, vaan kurssin sisältö muodostui mm. oppimis- ja unohtamiskäyrän opettelusta ja oman nimen kirjoittamisen opettelusta.
Kurssin osallistuja-aines oli hyvin heterogeenistä. Yhtäällä oli sellaisia kuin äitini, jonka pää leikkasi kuin partaveitsi ja kädet olivat taitavat ja puolitoista kauneudentajuista silmää, toisaalla oli vaikeasti alkoholisoituneita, sitten oli myös kehitysvammaisia. Yksi heistä - nimeltään Borg - kirjoitti nimikylttiinsä sukunimekseen B˩ORK, L väärinpäin.
On selvää, että tuollaiselta kurssilta ei tule priimaa. Mitä kurssilta valmistuneet sitten valmistivat? Salkkuja ja kansioita muovista. Lisäksi muistan pahville liimatun nahanpalan, joka yritti esittää diplomia. Vapaaseen myyntiin näitä tuotteita ei päästetty, eikä oltaisi voitukaan, sillä saumat saattoivat olla niin sun näin. Niitä jaeltiin "liikelahjoiksi", ja näitä liikelahjoja minulla on vieläkin. Niiden sisällä on ihan kätevä säilytellä papereita, joita olenkin säästänyt aivan liikaa.
Mieleeni muistuu säveltäjä Sostakovitsin pohtineen elämäkerrassaan ratkaisua vaikeaan pulmaan: mitä antaa lahjaksi jollekin sellaiselle, jota ei nyt niin arvosta. Tähän vaikeaan pulmaan ei tarvitse ostaa huonoa äänilevyä - Sostakovits ehdotti Arturo Toscaninin levytystä omasta Leningrad-sinfoniastaan - vaan Inva-muovi kehitti tähän ratkaisun.
Lupaillulla muutaman kuukauden muovisaumauksen kurssilla ei vilkaistu saumauskoneisiin päinkään, luultavasti siksi, että tällöin niille suunnilleen täysissä hengenvoimissaan olleille olisi selvinnyt, että koneet erittävät terveydelle vaarallisia kaasuja. Äitini kertoman perusteella kurssi lähinnä pönkitti esimiesten tärkeilyntarvetta, muuten se oli lähinnä starttivalmennuksen luontoista.
Ei olekaan ihme, että äitini sai sitten myöhemmin keuhkosyövän. Vaikka poltti hän tupakkaakin. Jos hän olisi saanut kouluttautua ihan oikealla kurssilla valitsemaansa ammattiin, tiedä vaikka toimisi siinä vieläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti