Jo heti pääsykoekirjan ensimmäisen kerran summamutikassa avanneena, Galtung-Allardtin rankiteorian kohdalta, olin osunut johonkin sellaiseen, joka tulisi olemaan "oikeassa maailmassa" käyttökelpoista. Enpä tuota kyllä millään olisi arvannut, vaikka toki toivoin sosiologisen tiedon olevan työelämässä käyttökelpoista, vaikka tuolloin ymmärsinkin "työelämänä" hyvässä tapauksessa yliopistotutkijan työn, huonommassa tapauksessa vakituisen ministeriön virkamiehen viran.
Akateemisena osastonsihteerinä ymmärrän, että minua on kohdannut rankiepäjohdonmukaisuus, kun olen yhdellä kriteerillä (koulutus) luokka-asemaltani ylhäällä, mutta tuloiltani ja ammattiasemaltani alhaalla.
Sitten paljon iloa on ollut myös Max Weberin byrokratiakäsitysten tuntemisesta. Ymmärrän, mitä Max tarkoitti sanoessaan, että byrokratia työllistää itse itsensä, tehden itsensä tarpeelliseksi. Jos tätä ajatusta ei oltaisi sisäistetty niin voimakkaasti yhteiskunnalliseksi eetokseksi, olisin ollut suurimman osan aikuisaikaani työtön.
Toisinaan olen hahmottanut tilanteeni Michel Foucaultin panopticonin käsitteen kautta, ollen töissä laitoksissa, joissa työnantaja valvoo samanaikaisesti kaikkien työntekijöidensä syömisiä, juttelemisia ja vessassakäyntejä, ja jos tietokonelogissa näkyy vartinkin valkoinen aukko, seurauksena voi olla varoitus.
Greimasin modaliteettien merkitys on minulle kirkastunut politiikassa, mutta kyllä niistä hyötyvät virkamiehetkin. Kukaan asiantuntijana esiintyvä ihminen ei pärjää ilman ymmärrystä puhuja- ja tulkitsijapositioista ja tietoväitteiden varmuuden esittämisen tavoista.
Sosiologia tarjoaa siis silmälasit, joilla voi nähdä tarkemmin, millaisen rakenteellisen väkivallan - tai ainakin epätarkoituksenmukaisuuden - kohteeksi on joutunut. Kun olet opiskellut sosiologiaa, maailmasi ei ole enää entisensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti