...sen vanhana taitaa. No, tiedä häntä. Pitäisi mieluummin sanoa: mitä nuorempana oppii, sitä helpommin oppii, koska sitä vähemmän on poisopittavaa. Ja minkä nuorempana oppii, siitä on vaikea oppia pois. Huonoja, pahoja tai vääriä tekemisen tapoja tai vain tapoja, tottumuksia, tulkintaskeemoja, asenteita, asenteellisuuksia, ennakkoluuloja, jotka estävät sen avoimen asenteen, joka on aulis vastaanottamaan, oppimaan.
Vai onko? Ei oppiminen ole vain tyhjän taulun täyttämistä, vaan mitä käsitteellisintä toimintaa. Uusien asioiden käsitteleminen voi olla helpompaa, jos niille löytyy käsitejärjestelmästämme valmis lokero.
Vai onko sittenkään? Vanhempana olen ehkä parempi sokraatikko. Ymmärrän oman kyvykkyyteni ja ymmärrykseni rajallisuuden, toisaalta tiedän oman vaikutusvaltani suuremmaksi kuin miksi sen luulin pienempänä. Jotkut sanovat sitä viisastumiseksi, tiedä häntä.
Kun joskus katson nuorena kirjoittamiani koevastauksia tai esseitä, en ymmärrä sanaakaan. Luultavasti olin tuolloin paljon nykyistä minääni fiksumpi, siis kykenevämpi tekemään enemmän nopeita kytkentöjä. Minusta tuntuu, että tyhmenen päivä päivältä; toisaalta asioiden tärkeysjärjestys on koko ajan paremmin kirkastunut. Ymmärrän sekä detaljit että kokonaisuuden entistä huonommin; toisaalta syy-seuraussuhteiden näkemisen kyky ja osien keskinäisten suhteiden ymmärtäminen on parantunut.
Ei vanheneminen mitään yksioikoista jalostumista ole. Kropan vähittäisen rapistumisen sietämisessä on jo kestämistä, mutta lisäksi minusta tulee koko ajan kärsimättömämpi siinä mielessä, että ymmärrän oman ajallisen rajallisuuteni. Minulla on aina vain vähemmän aikaa jäljellä, enkä aio käyttää sitä arvottomuuksien kuuntelemiseen, katsomiseen tai sietämiseen. Siedän myös koko ajan huonommin toisten älyllistä laiskuutta tai asenteellisuutta, itsekeskeisyyttä ja ilkeyttä; sen sijaan olen koko ajan armeliaampi kanssaihmisten epäröinneille, peloille ja oikukkuudelle. En myöskään kehtaisi väittää, että stressaisin nyt vähemmän kuin kaksikymppisenä; ehkä kuitenkin esimerkiksi julkisen puheen pitäminen onnistuu nyt helpommin. Silloin en osannut vielä kantaa huolta muusta kuin korkeintaan siitä, mitä milloinenkin unelmieni tyttö minusta ajattelisi.
Luen ja lasken koko ajan vähäsen hitaammin, onneksi sentään molempia erittäin hyvin edelleenkin, puhumattakaan juoksemisesta. Kirjoittaminen sentään on ripeytynyt. Onko minulla nyt sitten enemmän sanottavaa, tiedä häntä. Sen ainakin tiedän, että nuorena olin itsestäni monessakin suhteessa väärässä.
Käsitys itsestäni ehkä tarkentuu. Sitten kun sen pystyy laittamaan neulansilmään, peli puhalletaan poikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti