torstai 19. joulukuuta 2013

Metsän joulurauhaa Keskuspuistossa

Metsän joulurauhaa hiljennyttiin viettämään Laaksossa nyt 9. kerran peräkkäin. Tilaisuuteen toi terveisensä Suomen luonnonsuojeluliiton Risto Sulkava, joka totesi, että vaikka Keskuspuisto onkin uudessa yleiskaavassa suhteellisen hyvin suojattu, niin sitä valitettavasti kuitenkin reunoilta nakerretaan. Tästä esimerkkinä Keskuspuiston puolesta ry:n Martti Manu kertoi, että nykyistä maaliikennekeskusta vastapäätä Maunulaan on suunniteltu rakentamista, Keskuspuistoon. Lisäksi Kuninkaantammen asuinalue kaventaa Keskuspuistoa sen pohjoisimmasta päästä, ja Jokeri II -poikittaislinjan tunnelityöt ovat aiheuttaneet ennakoitua suurempaa tuhoa Paloheinä-Pitkäkoski -välillä.

Manu kertoi Lääkärinkadun kaavoitustilanteen nykyvaiheista sen verran, että aivan tuoreen suunnittelukilpailun voittaneessa ehdotuksessa rakennuksia tulisi kaksi riviä, 2-3 kerroksisia pienkerrostaloja Lääkärinkadun varteen. Suunnitelmaan voi tutustua lisää Narinkkatorin jatkuvassa kaupunkisuunnittelunäyttelyssä.

Tilaisuuden ovella pikkulinnut lauloivat, että Tuck-munkki oli tällä kertaa estynyt saapumasta tilaisuuteen, hän on toipumassa läheisessä Laakson sairaalassa kaatumisonnettomuudesta. Tuck-munkki oli vannonut, että hän aikoo käyttää jatkossa stepperiä ja lupauksensa mukaisesti voimistella entistäkin enemmän, jahka pääsee kunnolla jalkeillensa.

Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -kansalaisliikkeen grand old man, puistotaistelun aloittaja, Keskuspuiston tervaskanto, agrologi Vilho Ikkala nähtiin laulavassa juhlayleisössä tututtuun tapaan, vaihtamassa tietoja Risto Sulkavan kanssa. Muutenkin oli hienoa nähdä taas kerran jo tutuiksi muodostuneita, alueen rakkaita asukkaita. 

Ensi vuonna on sitten 10.kerta. Toivottavasti silloin saadaan kauan odotettuja ilouutisia, joissa koko kaavasuunnitelmasta oltaisiin luovuttu!


Joulun tähti nähtiin lumettoman Keskuspuiston yllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti